Kansanopisto

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kansanopistoliike on saanut alkunsa Tanskassa, mikä sinänsä on perin merkillistä, koska tanskalaiset ovat perinteisesti olleet kaikista Pohjoismaiden asukkaista vapaamielisimpiä ja kaikenlaista kahlintaa ja holhousta vastaan. Herra nimeltä Johan Ludwig "Runeberg" Grundtvig liitossa Jumalan kanssa perusti ensimmäisen kansanopiston, josta laitos levisi pian kaikkiin Pohjoismaihin sen kansanosan sivistämiseksi, josta ei muuhun ole. Kaiken oppimateriaalin lähdeaineistona käytetään kahta kirjaa, joista vanhempi on esihistorialliselta ajalta ja päivitetty versio vuodelta 1529.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Suomen kansanopistot

Suomessa on lukuisia sisäsiittoisia kansanopistoja, joskin niiden määrä on hiljalleen vähenemään päin. Tämä johtuu yleisesti opetuksesta, sen johtamattomuudesta yhtään mihinkään. Opiskelu sisäoppilaitoksessa on myös kallista ja turhauttavaakin, ellei pelaa lentopalloa tai istu uskonnollis-poliittisissa kerhoilloissa pohtimassa eettisiä kysymyksiä. Mielipidekirjoittelu keskustalaisiin sanomalehtiin on yleensä sallittua, mikäli ne eivät ole ristiriidassa Suomen Keskustan linjan kanssa.

[muokkaa] Mihin kansanopisto valmentaa?

Kansanopistot ovat aikuistuvalle nuorelle itsenäinen tapa tutustua aikuisten maailmaan. Kansanopistoissa voi mm.

[muokkaa] Kansanopistojen ulkoinen olemus

Kansanopistoja on usein erehdytty luulemaan meijereiksi. Tässä kohdassa tulevan opiskelijan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota opiston välittömään lähiympäristöön. Ellei siellä ole havaittavissa lypsykarjaa, voi melkoisella varmuudella uskoa olevansa kansanopiston piha-alueella. Yleensä lukuisat patsaat ja laululavat piha-alueella kielivät kurjista asunto-olosuhteista opistolla.

[muokkaa] Tiesitkö, että

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut