KELA

Hikipedia

Ohjattu sivulta Kansaneläkelaitos
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuva:Information.gif Tämä artikkeli ei ehkä ole syvältä, mutta ainakaan siinä ei ole kuvia.
Tee päivän hyvä työ ja kuvita artikkeli mielellään aiheeseen liittyvillä kuvilla.
Tarkempia tietoja saattaa paljastua kuvitustoiveista.

KELAn (Kansalle-Ei-Liikene-Almuja, ent. Eläke-Kansa, ruotsiksi FPÅ, Fucking Pension-Åmål) tehtävä on lyhyesti vaikeuttaa ihmisten elämää turhanpäiväisellä byrokratialla. Lupaamalla erilaisia tukia ja apurahoja KELA luo asiakaskuntaa, joka joka Jumalan päivä tulee täyttämään erilaisia lommakkeita ja lappuja, koska haluavat rahaa, koska ovat vaikkapa työttömiä. Lomakkeiden täyttö pitää heidät poissa pahanteosta, ja lomakkeisiin kätketyt monikansallisten yhtiöiden maksamat kysymykset ("Onko kinkku-ananas parempaa kuin sikanauta pizzassa?") ja piilomainonta tuovat hallituksen kipeästi kaipaamia tuloja.

KELA perustettiin Helsingissä vuonna 1914. Sen perustaja, Jyrki Katainen sattui nimittäin havaitsemaan että tavalliset idiootit kansalaiset saavat tukea aivan liian helposti. Niinpä hän perusti tämän laitoksen, joka fuusioitiin 1960-luvulla punapääoman ikoniin, Kansa-konserniin, joka meni konkurssiin Darth Vaderin pääjohtajakauden päätteeksi 1996.

Kuva:Reel system lights.jpg
Kela ja sen edeltäjät ovat ympäripyöreitä ja vääristyneitä laitoksia. Ne ovat täynnä porsaanreikiä, joita on mahdoton löytää. Suomen aurinkoisessa veroilmastossa on vaikea löytää näitä valtiovarainministeriön loisteessa paistattelevia rahasampoja, jotka ottavat toisellakin kädellä.

Alussa KELA:lla meni heikosti. Asiointi siellä oli helppoa ja nopeaa. Järjestelmää muutettin välittömästi, eli neljäkymmnetä vuotta myöhemmin Folke Westin pääjohtajakaudella. Käyttöön otettiin Byrokratia, joka oli muualla Suomessa havaittu hyväksi. Tämän jälkeen asiat ovat KELAssa menneet loistavasti, kun pelkästään astuessasi ovesta sisään joudut täytäämään 27-sivuisen lomakkeen, joka lähetetään kakkospostissa toiselle puolelle Suomea käsiteltäväksi ja vieläpä tahallaan vanhentuneisiin osoitteisiin.

Sisällysluettelo

[muokkaa] KELAn asiakkuus

KELAn asiakkaille jaetaan, mikäli pääsevät byrokratiaviidakossa niin pitkälle, ns. Hitler-kortti. Kortti tuli käyttöön 30.11.1939.

[muokkaa] KELAn organisaatio

KELA ei ole vastoin yleistä luuloa valtion laitos, vaan se on imperiumi imperiumissa; se on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos ja verrattavissa kirkkoon. KELA oli 1960-luvulta lähtien osa punapääomaa, vakuutusyhtiö Kansa-konsernia, jonka perustajana ja samalla pitkäaikaisena pääjohtajana toimi valitettavasti Tapani Kansa. Darth Vader fuusioi pääjohtajakaudellaan Kansa-konsernin kokonaisuudessaan Galaktiseen Imperiumiin, jonka perijä, keisari Anssi Kela nimesi laitoksen itsensä mukaan ja asettui sen johtajaksi. Anssi Kela irroitti silloisen Eläke-Kansan muusta Kansasta ja jätti Kansa-konsernin Tapaneineen luhistumaan omaan surkeuteensa. Nykyisen KELAn nimi on bakronyymi, jonkun surkean pikkuvirkamiehen (ilmeisesti entisen sudenpennun / Aku Ankan lukijan) oli keksittävä äkkiä laitokselle jokin kuvaava nimi pääjohtajan sukunimen kirjaimista, missä tämä onnistuikin yllättävän hyvin.

[muokkaa] KELAn rahoitus

KELAlla on itsenäisyydestään juontuva verotusoikeus. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että KELAn virkamies voi milloin vain tulla ovellesi ja esittää Jehovan todistajaa tai Televisiolupatarkastajaa. KELAn virkamiehen erottaa em. ryhmistä harmaantuneiden hiusten ja 70-luvun pullonpohjasilmälasien perusteella. Lisäksi kaduilla hengailevat "feissarit" ja "Romanian romanit" ovat pääsääntöisesti KELAn virkamiehiä, jotka keräävät rahaa valepuvussa KELAn käyttöön.

Mafian ja KELAn vuonna 1929 solmittu lateraanisopimus varmistaa sen, että mikäli KELA tuottaa ylijäämää, siitä puolet menee Mafian käyttöön. Lopuilla maksetaan kansanedustajien vaalibudjetit ja valtioneuvoston huvijahdit.

Verotusoikeuden lisäksi KELA saa rahoituksensa pääjohtaja Anssi Kelan levymyynti- ja keikkatuloista. Eli älä osta mitään Anssi Kelalta, jos et halua tukea KELAa.

[muokkaa] KELAn pääjohtajat kautta aikain

Toimikausi Pääjohtaja
1914-1939 Jyrki Katainen
1939-1945 Adolf Hitler
1945-1965 Folke West
1965-1989 Tapani Kansa
1989-1996 Darth Vader
1996- Anssi Kela
Sinä olet lesbo ja tämä artikkeli on tynkä, koska tässä laatikossa lukee niin.
Laajentamalla artikkelia saat laatikon ehkä katoamaan
.
Näkymät
Henkilökohtaiset työkalut
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut