Kankaanpää

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stop crap.png Tämä artikkeli on merkitty parannettavaksi välittömästi, koska sen sisältö tai aihe on kakkaa.
Voit auttaa Hikipediaa muokkaamalla artikkelia paremmaksi.
Jos parantaminen ei kiinnosta ketään, artikkelille käy huonosti. Teksti on ollut kakkaa jo kesäkuun 2011 alusta lähtien.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Kaupungi ja syntyminen

Kankaanpää on kaupunki Suomessa. Se syntyi, kun Napoleon pieraisi valtavan pierun, tuhoten kaikki eläimet ja ihmiset. Valtavista savuista syntyi pläntti Länsi-Suomeen. Kaupunkina se on Suomen pienempiä kärpäsen paskan kokoisia kaupunkeja.

[muokkaa] Asukkaat

Asukkaita Kankaanpäässä on huimasti yli viisi. Niitä on jopa 12 126 enemmän kuin viisi. Laske siitä. Suuri määrä on myös Ruotsalaisia, Ruotsin kuninkaan pyynnöstä. Niitä on jopa 0,1% asukkaista. Tästä on tehty monia mielenosoituksia Ruotsin kuningasta vastaan. Tästä huippaantuneena Ruotsin kuningas päätti yhdistyä Kankaanpään perustajan Napoleonin kanssa.

[muokkaa] Sota ja rauha

Tästä syntyi nakkisota, joka käytiin Suomen häpeäkaupungissa, Oulussa. Kankaanpääläiset voittivat, Oululaisten menetykset olivat kuitenkin valtavat. Heitä kuoli noin 0 kappaletta. Kankaanpää joutui maksamaan isot korvaukset, 233 oravannahkaa. Rauhansopimus tehtiin vuonna 1402, jolloin Kankaanpään kaupunginjohtajaksi valittiin Paavo Karttunen. Oulu ja Kankaanpää yhdistyivät, ja siitä syntyi eriskummallinen kaupunki, nimeltänsä Turku. Rauhansopimuksessa sovittiin myös, että kaikki ruotsalaiset hirtetään, eikä ruotsalaisia saisi enää muuttaa Suomeen. Ruotsalaisten väkiluku putosi siis 0,1 prosenttia ja putosi väkilukuun nähden maailman 4. pienimmäksi valtioksi. Nakkisodassa lensi n. 12 455 nakkia, joista noin 2 210 syötiin. Syöjien joukossa oli myös Paavo Lipponen, Suomen entinen Presidentti Martti Ahtisaari ja nykyinen lakimies Jutta Urpilainen.

[muokkaa] Elämä nykyään

Kankaanpäässä elämä näyttää nykyään erittäin hyvältä. Sodasta on kulunut nyt 613 vuotta, ja Kankaanpäästä on lähetetty vankeja pakkotyöhän Ouluun korjaamaan raunioita.


Ruotsissa puolestaan toivutaan nakkien menetyksistä ja Kankaanpäältä on pyydetty korvauksia. Niitä ei ole kuitenkaan annettu. Ruotsissa on tällä hetkellä lama-aika.

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Katso myös


Under construction.png Alla rakentamisen!
Tämä artikkeli on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen.
Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut