Kamera

Lapsille tarkoitettu Go Atse! -yhtiön kamera. Varustettuna itsetähtäyksen estolla ja peilin kautta kuvaamisen hankaloittamisreleellä.

Kamera on alun perin sudanilaisen Ikon Zeiss -nimisen miehen rakentama laite, jolla voidaan vangita elävän olennon sielu tai elottomassa olennossa asustava henki. Laite koostuu kahdesta pääosasta: sielun houkutteluun tarkoitetusta kammiosta ja kemiallisesta (tai nykyään digitaalisesta) ansasta, johon sielu imetään kammiosta. Tästä syystä kameran käyttäminen on erittäin vastuullista, eikä sitä pitäisi ikinä suunnata eläimiin tai ihmisiin. Jos taas tarkoituksena on nimenomaan sielun vangitseminen, kannattaa kameralla tähdätä suoraan silmien väliin tai rintaan. Kameran käyttö on erikseen kielletty paikoissa, joissa liikkuu henkilöitä, jotka työturvallisuuden nimissä tarvitsevat sieluaan. Tällaisia paikkoja ovat kirkot ja poliisilaitokset (joskin jälkimmäisen kuulumista listaan on arvosteltu kovin sanankääntein liberalistisissa piireissä).

Historia

Ensimmäinen kamera kehitettiin vuonna 1872, kun Sudan oli ensimmäisen japanilaisturistien aallon kynnyksellä. Hajuvesikauppias Zeiss oli tarinan mukaan pystyttämässä kojuaan Khartumin torille, kun turistiryhmästään eksynyt herrasmies Ko Dak oli tullut kysymään, miksi hänen pullonsa ovat niin kalliita. Kysymyksestä loukkaantunut Zeiss tuli siihen tulokseen, että ainoa keino nöyryytyksen kostamiseksi oli Dakin sielun varastaminen. Zeiss kehitti käytännöllisen käsivarakameran kahta minuuttia myöhemmin, ja sielun vangitseminen sujui rauhallisesti.

Kameran keksiminen mullisti sielujen vangitsemisen, sillä aiemmat menetelmät, joihin liittyi voodoo tai rippikoulu, olivat hitaita ja epäluotettavia. Nykyaikaisen digitaalitekniikan myötä sielujen vangitseminen on suorastaan naurettavan helppoa. Useimmilla ihmisillä ei nykyään ole sielua laisinkaan, mikä selittää aukottomasti sen, miksi kadulla on niin helppo törmätä idioottiin.

Tekniikka

Kameroissa on useita tärkeitä osia, joiden laatu vaikuttaa sielun vangitsemisen onnistumiseen.

• Hinta. Tämä on kameran tärkein osa tavalliselle sunnuntaivangitsijalle. Halvat kamerat tekevät vangitsemisen todennäköisesti melko tuskaiseksi tapahtumaksi. Ihmisoikeusjärjestöt kampanjoivat joka vuosi 12. marraskuuta halpojen kameroiden kieltämiseksi.
• Valotusaika. Tämä määrittää, kuinka pitkään houkutuskammio on avoinna. Mitä pitempään kammion luukun annetaan olla auki, sitä suuremman palan kamera kohteen sielusta lohkaisee. Kokonaisen sielun kaappaaminen kerralla on hankalaa juuri siksi, että houkutuskammio pitäisi pitää vakaana. Tätä voidaan helpottaa käyttämällä jalustaa. On siis luonnollista, että jalustan käyttäjiä kannattaa välttää, jos sielusi on sinulle kallis.
• Ansan valoherkkyys. Tämän määrittämiseen käytetään ISO-asteikkoa. Mitä suurempi lukema on, sitä herkemmin ansa imaisee sielun. Herkät ansat mahdollistavat lyhyemmät valotusajat, jolloin vikkelien sielujen kaappaaminen on nopeampaa. Toisaalta valoherkät ansat eivät pyydystä sielua kovin tarkasti.

Vangitut sielut

Vangitut sielut ovat vangitsijansa omaisuutta, joten niille voidaan tehdä lähes kaikkea, mitä ihmisen sairas mielikuvitus vain keksii. Kamerasta sielut siirretään yleensä mankeliin ja litistetään. Digiaikana sielut voidaan siirtää säilöön suurempiin varastoihin. Ne voidaan myös kiinnittää polttamalla CD- tai DVD-levyn pintaan. Mikäli kuvaaja on saanut vangittua palan oikein tunnettua sielua, siitä saattaa saada rahaa lähettämällä se Saatanalle tai 7 päivää -lehteen.

Talletettuja sieluja esitellään yleensä niiden entisille ruumiille, jotka ovat jo unohtaneet eläneensä ikinä sielunsa kanssa. Ruumiit toteavatkin monesti sielun nähdessään: "No enhän minä nyt tuo ole" tai "Onpa kamala kuva!" Tavallista (mutta harvinaisen typerää) on vangita oma sielunsa vessan peilin kautta ja pistää se säilöön Internetiin.

Katso myös

• IRC-Galleria
• Kamerapuhelin (artikkelissa Kännykkä)
• Lordi-valokuvajupakka
• Valokuva