Kaksi

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

”-Painaisitko kakkoseen..??”

~Nainen miehelle hississä.

”-Olen kaksin, no sit kairaillaan...”

~jap. rokkipari Kei & Ichiro.

”--Hanki taloon neljä-kaksi. Pane sillä rotat matalaksi!”

~80-l. erään rottamyrkyn mainos.

2 eli kaksi on luku. Sillä on lukuisia sivuttaisia merkityksiä. Tv2 oli pitkään Suomen ainoa rinnakkais-kanava. Siltä Mtv sai ostettua ohjelma-aikaa. Kakkonen voi tarkoittaa myös huonompana olemista, ikuinen kakkonen/kakkosena pysyminen lie jo klassillinen käsite (muussakin kuin palloilu- ja kiekkoilulajeissa). Niissä onkin jo vallan toistuvasti koettu se, että suomalainen on ikuinen kakkonen. Ja etenkin, jos vastaan on asettunut ruotsalainen.

Seksuaalimaailmassa kakkonen on kakkaluukkuun viittaava käsite. Kirjoittaja ei tätä käsittele sen laajemmin, kaikkien mahdollisten seksuaali-syytteiden välttämistä varten. Tosin näistä asioista sekä mahd. syytteistä on Australiasta asti tullut aivan uutta tietoa (2017 lopulla, kiistatta).

Tämän päivän Yle Tv2 lähettää lähinnä urheilua, mikä lienee S-luokiteltua. Se tarkoittaa lapsille sallittua ohjelmistoa. Sinänsä yllättävää kyllä. Sillä aito-manselainen veri saattaa hyvinnii roiskahella.. Ai niin: Tv2 alkaa näyttämään Ameriikan Hanujen Hommia. Eli ts. Ä-ränniä eiku Änäriä (NHL)...

Jäkiksen jalossa maailmassa pikku kakkonen tarkoittaa sitä, että pelaaja joutuu jäähypoksiin sellaisesta teosta, että heikompia jo ihan hirvittääpi...

Katso myös[muokkaa]

  • Yle TV2
  • duaalisuus


Numerot
Nolla - Yksi - Kaksi - Kolme - Neljä - Viisi - Kuusi - Seitsemän - Kahdeksan - Yhdeksän - Kymmenen - Neljäkymmentäkaksi - Kuusikymmentäyhdeksän - Sata - Kolmesataakolmetoista - Kuusisataakuusikymmentäkuusi - Tuhat - Miljoona - Ääretön