Kajaani

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Kajaani.


Kajaanin kaupunki
Kajaani vaakuna.jpg Kajaani.jpg
vaakuna sijainti
Kajjaani
Lääni Oulun lääni
Maakunta Kainuu
Seutukunta Nälkämaa
Kihlakunta [[]]
Perustamisvuosi 1651
Kuntaliitokset Vuolijoki (miehitetty)
Pinta-ala
- maa
- meri
2264 km²
km²
427 km²
Väkiluku
- väestötiheys
- yli 64-v.
38000 
2 as/km² 
60 %
Työttömyysaste 0 % 
Kunnallisvero 19 % 
Kunnanjohtaja Kekkosen muisto
Kunnanvaltuusto
SKP, STT, HIV
paikkaa

Kajaani (Kaj. kolomen j:n Kajjjani Kajjjaani, ANTEEKSI!, yhden j:n sen jälkeen, kun Jojensuu ja Kuopijo varastivat kumpikin yhden J:n itselleen) on Kainuun pääkaupunki. Se sijaitsee Kajaaninjoen suulla, Oulujärven rannikolla. Kajaanissa on enemmän pinta-alaa kuin asukkaita.

Historia

Alkuvuonna 1651 Pietari Brahe oli juuri perustanut Raahen kaupungin ja päätti seurueineen lähteä Kainuun korpimaille hurvittelemaan. Saavuttuaan Kajaanijoen rantaan Pietari havaitsi orastavan paskahädän ensioireet. Aateliset eivät tunnetusti riu'ulta pasko, joten alaiset rakensivat pieneen saareen silloista linna-arkkitehtuuria väljästi mukailevan paskahuussin. 6. maaliskuuta huussi valmistui ja Pietari hoiti asiansa eli ns.luki privilegiot. Pietarin poistuttua alue autioitui mutta kaupunkioikeudet jäivät.

Kekkonen ylioppilasjuhlissaan 1919

Noin 180 vuotta myöhemmin, vuonna 1833 Kajaani asutettiin jälleen, kun Elias Lönnrot perusti alueelle lääkäriaseman. Elias tosin vietti suuren osan ajasta Vienan Karjalassa runoilemassa, joten mikään varsinainen metropoli Kajaani ei tuolloin ollut.

1907 UPM-Kymmene aloitti Kajaanissa sahatoiminnan ja varsinainen kaupungistuminen alkoi. Maailmanhistorian suurkaupunkien joukkoon Kajaani nousi vuonna 1919, kun aikamme suurmies, elävä legenda Urho Kekkonen pääsi siellä ylioppilaaksi.

2007 Kajaani miehitti Vuolijoen väkivalloin ja liitti sen itseensä. Tarkoituksena oli vallata Oulujärven rantaa kesämökkitonteiksi.

Vuosisatojen ajan Kajaani tunnettiin Kolmen J:n Kajjjaanina. 1990-luvun pula-aikana Kajaanin kaupunki yritti paikata kuralle mennyttä talouttaan myymällä yhden J:n Jojensuuhun ja toisen Kuopijoon.

Vuonna 2008 UPM päätti sulkea Kajaanin tehtaan.

Aikaisemmin Kajaanin naiset olivat tunnettuja reipashenkisyydestään iloluontoisuudestaan. Prikaatitoiminnnan, eli kiimaisten varusmiesten lauman vyöryttyä Sodankylästä, tämäkin positiivinen luonteenpiirre koki muutoksen. Paikkakunnalle saapui itäturisteja putin-pakolaisia. Paikkakunnan naiset jäivät häviäväksi 5% osuudellaan, hieman jälkeen thai-naisten. Thait ovat työllistetyt tortunjakamisen ohella marjanpoimijoina. Aina seksikesästä alkusyssyn hämäriin asti, jolloin ei enää näe peuhtaroida vailla tunnelmointivalaistusta.

Kajaani tässä ajassa

Kajaani on Suomen napa ja vastaavasti kajaanilaiset napanöyhtää. Osuvasti sanottu,eikö totta? Kajaani on kansainvälisesti tunnettu teknologiakaupunki ja suomalaisen huippuosaamisen ghetto – kaupunginhallituksen toiveunissa. Tosiasiassa Kajaanin ainoa teknologiaan viittaava tekijä on viime vuosisadan alussa perustettu saha ja osaamista löytyy lähinnä ikivanhojen japsirautojen tuunaamiseen.

60 % asukkaista on ympäryskunnista paremman terveydenhuollon perässä kaupunkiin muuttaneita eläkeläisiä. Kaupunki on huomioinut tämän esimerkiksi hidastamalla liikennevalojen toimintaa ja rakentamalla keskustaan erityisiä rollaattoriparkkeja. Kaupungin alle 65-vuotias väestö muodostuu lähinnä amispojista ja kurkkusalaatista, eli Kainuun prikaatin varusmiehistä. Kajaanin viimeinen alle 65-vuotias nainen muutti Etelä-Suomeen 1960-luvun alussa.

Kainuun prikaatin aavikkosissi lähdössä iltalomalle

Aamupäivisin, kun eläkeläismassat vyöryvät asioilleen, kaupungin keskusta muistuttaa muurahaispesää, tosin 1/100 nopeudella toimivaa sellaista. Iltapäivällä keskustan valtaavat amikset tuunattuine Corolloineen. Psykedeelinen jympse ja Wunderbaumin katku täyttävät keskustan. Klo 18 jälkeen joukkoon liittyvät varusmiehet. Koko illan ajan kaupunki on täynnä oluen ja testosteronin kyllästämiä nuoria miehiä, jotka epätoivoisesti etsivät seurakseen ikäisiään neitosia. Etsintä on turha, sillä nuorimmatkin naispuoliset kajaanilaiset ovat yli 65-vuotiaita. Eikä tietenkään sovi unohtaa, että aina jos jossain uutisissa mainitaan Kajaani, niin siitä n. 99% viittaa pelkkään väkivaltaan ja muuhun rikollisuuteen. Ja tyhmyys, se siellä on aivan omaa luokkaansa. Missäpä sitä muualla Suomessa kuin Kajaanissa on niin nälkäisiä "ihmisiä", että tilataan pizzaa omaan kotiosoitteeseen ja sitten ryöstetään pizzalähetti (tottakai; ei me tästä kiinni voida jäädä). Ruoka on siis kovin kortilla Kainuun korvessa. Ja jos Kajaaniin aikoo muuttaa (yleensä sieltä tulee vaan muuttoautoja vastaan, jos sattuu sinnepäin menemään). Ja seurustella jonkun kajaanilaisen kanssa, huhhuh..! Sitä voi sanoa jo saavutukseksi (jos siitä hengissä sattuu selviämään, se vaatii yleensä oman survival-campin). Taas tosta ruokapoliitikasta, että: ruoasta ei kannata alkaa riitelemään mitä tehdään,koska silloin paistinpannu päättää molempien päivän. Toinen putkaan ja toinen sairaalaan, jos sattuu hengissä selviämään. Noh, sieltä kyllä sitten sapuskat saa. Ja ns. isot rosvot, niitähän Kajaani on täynnä. Eli bensavarkaatkin ovat aivan omaa luokkaansa Jänskittää, niinkuin eräätkin "järkevät" päättivät ladata huiman rikoksensa tänne Internetin-ihmemaailmaan (eli se todistaa jo sen verran että sielläkin voi päästä internetiin). Ei tarvitsisi. Kajaani, tämä sukurutsauksien pääkaupunki, missä enosi voi olla isäsi. Siellä eläminen on sitten väkisinkin väkivaltaisen jänskittävää.

Uusimpana kehityksenä kajaanilaiset ovat 2010-luvulla koittaneet alkaa näyttää sivistyneiltä, tosin tämäkin niiden taholta jotka tietämättöminä uhkaavasta vaarasta ovat Kajaaniin muuttaneet. Tämä näkyy "muodikkuudella" pelaavilla ravitsemusliikkeillä, joiden nimet on vaikeasti lausuttavia kainuulaisia nimiä, joita kukaan ei oikeasti käytä. Kukaan ei ole vielä päässyt näiden yrittäjien pään sisään, mutta epäillään että näin koitetaan houkutella uusia hipstereitä Kajaaniin. Todellisuudessa ainoat asiakkaat ovat nuoria perheellisiä äitienpäivälounaalla, trikoopipoineen ja tuulipuvunhousuineen. Ja kuten tapoihin kuuluu, tästä täytyy ilmoittaa kaikille niille epäonnisille, jotka velvollisuudentunteesta heitä seuraavat sosiaalisessa mediassa lataamalla sumuisia hämärässä otettuja kuvia.

Kaupunginosat

Paska reissu. Heräsin Lohtajalta...

  • Perä-Kuurna (radantakainen Kuurna) ja Takkaranta muodostavat tärkeimmän ja kauneimman kaupunginosan. Alue sijaitsee maailman kauneimmaksikin Joeksi sanotun Kajaaninjoen varrella. Ne, jotka ovat viettäneet lapsuutensa, nuoruutensa ja kenties aikuisikänsä tällä alueella Joen lämpimässä, jatkuvuutta ja turvaa tuovassa läheisyydessä, ovat maailman onnellisimpia ja heidät tunnistaa salaperäisestä hymystä, joka usein välkehtii heidän kasvoillaan. He ovat nauttineet kesäisin uimisesta ja veneilystä sekä tutustuneet lähistön iloa ja riemua tuottaviin saariin. Talvisin joki on tarjonnut heille jäätyneen selkänsä hiihtoa ja jopa luistelua varten.He tietävät, ettei parempaa paikkaa maailmassa olekaan sillä alueen luonto on näyttänyt heille salaisuuden jota he alati kantavat sisimmässään. Kuurnassa on asunut myös julkkiksia kuten herra J. Valjakkala alias Nikita F. tyttöystävineen.
  • Teppana Kulttuurihistoriallisesti merkittävä, kai? Kyllä on, koska sillä on merkittävä osa Kajaanin liimanhaistelija kulttuurissa.Jotka on juuri Teppanasta. Etymologisesti sukua keppanalle.TIP TOP ja Teppanaan oli aikoinaan sanonta.
  • Lohtaja Rähjäinen kaupunginosa Kajaanin laitamilla. Lohtajan pahikset tapaavat viettää aikaansa ABC:n uutta tuplapottia pelatessa. Lohtajan väestö on jostain syystä lihavaa, lyhyttä ja kaljuuntunutta porukkaa. Lohtajalla on myös entinen kaatopaikka, josta lohtajalaiset etsivät usein aarteita. Kaupunginosa on joidenkin mielestä niin haluttu asuinalue, että usein kuulee sanonnan "Mieluummin otan nyrkin perseeseen kuin muutan Lohtajalle".
  • Komiaho Reppureissaajien, rekkamiesten ja läskien levähdyspaikka teboilin kahvipöytä. Tämä sävähdyttävä paikka on tunnettu entisten maahanmuuttajien yrityspaikkana ja uskovaisten sielunrauhan tyyssiana. Täällä mellastavat vanhat ikäihmiset sekä koirien paskannattajat sekä atleetikot. K-marketti pitää huolen, että nuoret amikset saavat ruokansa halvalla sekä bensasta ABC:n ryöstö automaatti. Täällä tapahtui Kajaanin "ensimmäisen asteen" murha.
  • Keskusta Tori, torin grilli ja Anttilan talo sekä pari eläkeläisten asuttamaa kerrostaloa muodostavat Kajaanin viihtyisän ja urbaanin keskustan.
  • Paltamo sijaitsee n. 30 km keskustasta pohjoiseen ja on Kajaanin ainoa ns. nukkumalähiö.
  • Kylmä Kyllä, ihan oikeasti. Aina kaksi astetta kylmempi.
  • Puistola kolmion muotoisessa Puistolassa asuu lähinnä urheilullisia ammattikorkeakouluopiskelijoita.
  • Nakertaja tunnetaan jostain syystä myös nimellä Nakkila. Tunnetaan myös lentävistä golf-palloistaan. Nakertajat eivät tiedä asuvansa Kajaanissa. Tai eivät ainakaan halua myöntää sitä.
  • Lehtikangas Äksyjen eläkeläisten valloittama alue.
  • Purola Rehellisen työnteon kaupunginosa, vasemmiston suurin kannattajaprosentti Suomen kaupunginalueiden kesken. Kaupunginosalla on oma t-paitakin. Jes.
  • Pikku Kettu Pikku Kettu pitäisi laajentaa Isoksi Ketuksi koska kaikki haluaisivat asua siellä.
  • Vuolijoki Paikka, jossa ei tapahdu koskaan mitään erikoista. Vesikin on turvesuon takia paskaista, mutta ihme kyllä sieltä saa jättihaukia...
  • Variskangas Paikka jossa autoilijat ajavat saatanan lujaa. Variskankaaseen kuuluu Gigantti, Ilmatpois (SINUT HAKATAAN TÄÄLLÄ, YMMÄRRÄTKÖ ILMAT POIS) ja Kodintunkio joka ei ole auki sunnuntaisin, paitsi jouluaikoina.
  • Heinisuo Erittäin ankeaa teollisuusaluetta.
  • Otanmäki Kännisten ja useimmiten ylipainoisten pummien kylä jossa tuppaa nuoremmatkin viihtymään.
  • Kättö - (Ghetto) Kätössä ei asusta yhtään mamuja tai neekereitä. Kättö on Kajaanin kauneinta asutusaluetta ja Kätössä on Kajaanin parhaat ostosmahdolisuudet. Kätön ostoskeskus sijaitsee vain muutaman sadan metrin päästä Kätönlahden koulusta,joka on Kätön sydän ja kaunis helmi.
  • Paltaniemi -Kajaanin Bel Air. Paikka jossa asuvat Kajaanin tervaparonit, aateliset sekä nousukkaat. Paltaniemellä on myös kuuluisa sarjakuvakirkko. Paltaniemen ihmiset ovat suuruskovaisia ja kannattavat suurta johtajaa, jota kutsutaan Lestadiolaiseksi ( atsel ). Jokaisella pariskunnalla on myös 12 lasta.
  • Luotikuja -Tänne on moni sankari pysähtynyt paikallisten moottoripyöräjengiläisten harhaluotiin.
  • Soidinsuo Paikka missä Kajaanilaiset käyvät lisääntymässä.Tai ainakin yrittämässä.

Tutustumiskohteita

Kajaanin linna räjäytettiin v. 1716
Kajaanin linna tänään
  • Brahen paskahuussin rauniot – Kajaanijoen ylittävän sillan alta löytyy ulosteelle haiseva kivikasa, jota markkinoidaan turisteille "Kajaanin linnan raunioina". Jotta asioilleen pääsisi helposti, on rauniot peitetty sillalla.
  • Vesikkotie – Maantie, jota pitkin Kajaanista pääsee kätevästi pois kulkematta Sotkamon kautta.
  • Suuri Aika – Kekkosen muistomerkki. Melkoisen psykedeelinen näköispatsas nuoresta Urhosta. Veistetty joskus hippikaudella taikasienten opastuksella. Jotta Kekkosen figuurin näkisi tietystä kulmasta, on katsojan oltava tietyssä sekoituksessa. Muutoin näyttää kakalta.
  • Torin krilli Siellä pidätettiin Volvo Markkasen kaveri Mikko Salminen joskus ennen

vanhaan.

  • Keltanen - Paikka jonne lehtikankaan alueen uhmakkaat 96-98 syntyneet nuoret kokoontuvat iltaisin virimopoillansa polttamaan savukkeitaan poskeen. Myös tietynlaiset ammattikoulussa opiskelevat ihmiset pyörivät siellä.
  • Vinoparkki -Autoparkki, jossa Corollan tai Sierran saa pysäköidä innovatiivisesti vinottain.
  • Liikenneympyrä -Suomen vanhin ja suurin ympyrä, jossa nähtiin kesällä -91 Datsun 100A:n ja Corollan taistelu myötäpäivään.
  • Oksatie - Mitä olisikaan visiitti Kajaanissa ilman vierailua Oksatiellä. Tunnelma on enemmän tai vähemmän kuin Kuuban Santiagossa; rähjäisiä taloja, vaarallisen vihaisia ihmisiä, murtovarkaita, pahoinpitelyjä, tervetuloa Oksatielle! Ajo-ohjeita Oksatielle et tarvitse, kun asvaltti renkaiden (Oksatiellä voit sanoa näillekin hyvästi) alta häviää, olet perillä.
  • Tilhitie - "Alan miesten" asuinalue. Poikkea kiljulle tai tule muuten vaan.
  • Luotikuja - Poikkea kaljalle ja ota turpaasi mentaliteetti on taattu. Väittävän jonkun saaneen kuulan polveensa ohi ajavasta autosta jonka jälkeen välikkö nimi myös katosi.

Naapurikunnat

  • Sotkamo -- Hiekkaa täynnä oleva maaseutu ("Mennään ulkomaille" -Urho Kekkonen)
  • Sonkajärvi -- Täältä me saamme viinaa
  • Kuhmo -- Kuusikko lähellä itä-rajaa ("No nyt on pakko lähtä kaukomaille" -Tuntematon sotilas)
  • Hyrynsalmi -- "Täälläkö se ojapallo, vaimikäseoli, järjestetään?" -Jope Ruonansuu
  • Ristijärvi -- Kansainvälisesti tunnettu nimellä Cross Lake City
  • Suomussalmi -- Täältä Ämmänsaari sai alkunsa