Kaarle X Kustaa

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kaarle X Kustaa
KarlXGustav.jpg
Ruotsin kuningas
vallassa 6. kesäkuuta 165413. helmikuuta 1660
edeltäjä Kristiina
seuraaja Kaarle XI
syntyi 8. marraskuuta 1622
Nyköping
kuoli 13. helmikuuta 1660
Göteborg
puolue

Kaarle X Kustaa (1622—1660) oli Ruotsin kuningas vuosina 1654—1660. Hän aloitti Pohjan sodan (ei sitä suurta) ja remusi läpi historian intuitiolla ja ilmiömäisellä säkällä, jotka kompensoivat hänen olemattoman harkintansa. Kaarle X Kustaa hankki mainetta intuitiivisena sodanjulistelijana, joka järjesti kosolti jännitystä Pohjois-Euroopan tylsään ja tunkkaiseen arkeen. Hänen säkäretkiensä tuloksena Ruotsi hallitsi hänen kuollessaan aluetta, joka on kaksi kertaa nykyisen kuningaskunnan kokoinen.

Varhainen elämä[muokkaa]

Kaarle X Kustaa oli Kustaa II Aadolfin sisarenpoika. Hänen isänsä, Zweibrücken-Kleeburgin (Kaksisilta-Apilalinna) kreivi, oli tullut Ruotsiin kiintiöpakolaisena kolmikymmenvuotisesta sodasta. Koska sota oli niin pitkä, ehti pakolaisuudessa syntynyt Kaarle Kustaakin vielä siinä taistelemaan. Hän taisteli Ruotsin joukkojen mukana Saksassa vuosina 1642—45.

Kaarle oli nuorena ihan lääpällään serkkuunsa, kuningatar Kristiinaan, jonka mielestä tämä taas oli nolo ällötys. Kristiina teki Kaarlesta armeijan ylipäällikön pitääkseen tämän loitolla. Kun limaisten kirjeiden ja klähmintöjen tulva ei loppunut, Kristiina suostutteli säädyt tekemään Kaarlesta perijänsä – se oli säätyjen mielestä säädyllisempää kuin naida serkku – ja luopui kruunusta. Kristiina häipyi Ruotsista toteuttaakseen pitkäaikaista kaukoromanssiaan paavin kanssa.

Kuninkaana[muokkaa]

Kristiina jätti Kaarle X Kustaan kivaan tilanteeseen. Kristiina oli jaellut kruunun omaisuutta aatelille toimien jopa lottotyttönä valtion maaomaisuuslotossa, ja Ruotsin kuningaskunta oli nyt laittamassa lappua luukulle. Verojen korottaminen osoittautui hankalaksi, kun maan säädyistä se puolikas, joka oikeasti tuottikin jotain verotettavaa – talonpojat ja porvarit – uhkasivat repiä kuninkaan pään irti ja tunkea sen hapansilakkasammioon. Hapansilakkaisen tulevaisuudennäkymän säikäyttämänä Kaarle liittoutui papiston, porvariston ja talonpoikaiston kanssa aatelistoa vastaan ja ryskäsi vuoden 1655 valtiopäivillä läpi reduktiolain, jonka nojalla aatelin oli palautettava kruunulle neljännes Kristiinan vuodesta 1632 hövelisti heittelemistä maista ja ylipäätään oltava kiltisti ja luterilaisesti sekä pahemmin ökyilemättä. Reduktiossa ei kuitenkaan päästy edes alkuun, sillä samassa Kaarle keksi julistaa sodan Puolalle käynnistäen Pohjan sodan.

Pohjan sota[muokkaa]

Kaarle X Kustaan sodanjulistuksen syyt ovat pimennossa kuten hän itsekin. Mahdollisia motiiveja sodan aloittamiselle ovat ainakin säätyihin vittuuntuminen, aivoverenkierron häiriön, härömielisyys ja halu näyttää tsaari Aleksei Mihailovitšille. Lisäksi tietysti Puolan Vaasa-sukuinen kuningas Juhana II Kasimir nimenomaisesti kerjäsi verta paavillisesta pottunokastaan väittäen jatkuvasti olevansa Ruotsin kuningas.[1]

Kaarle jakautui sodan alussa kahtia hyökäten Puolaan lännestä Ruotsin Pommerista ratsastaen alavartalollaan veikeästi Veikselin laaksoon samaan aikaan, kun hänen ylävartalonsa johti joukot Riikan kautta Liettuaan.[2] Syksyn 1655 kuluessa Kaarlen alaosa valtasi Varsovan ja Krakovan ajaen Juhana II Kasimirin pakenemaan Lvoviin. Kaarlen alaosa myös pakotti Brandenburgin kokonaisen vaaliruhtinaan Fredrik Vilhelmin liittoutumaan kanssaan Puolan kokonaiskuningasta vastaan.

Yllätyskäänne nro 19[muokkaa]

Samaan aikaan idässä Venäjän tsaari Aleksei Mihailovitš keskeytti hyökkäyksensä Puolaan saatuaan mielestään paremman idean: hän hyökkäsi Ruotsia vastaan. Aleksein yritys vallata Riikan satama meni kuitenkin ihan reisille, mistä Kaarle X Kustaan yläosa tätä ilkkui. Venäläiset aloittivat pohjoisessa ruptuurisodan, mutta se ei kiinnostanut ketään, koska sitä käytiin pääasiassa Inkerinmaan, Savon, Karjalan ja Keppihelvetin metsissä.

Yllätyskäänne nro 92[muokkaa]

Ruotsin hallintaan jääneiden alueiden puolalaiset alkoivat kapinoida. Juhana II Kasimir palasi kaveriensa kera ja otti Varsovan takaisin kesäkuussa 1656 menettäen sen taas parin viikon kuluttua. Puolijauhoinen polakki oli juuri lyömässä ratsastushanskat tiskiin kesällä 1657, kun Tanska julisti Ruotsille sodan – ajan hengen mukaan ilman mitään varsinaista syytä. ”Homot!” solvasi Tanskan Fredrik III ruotsalaisia käynnistäessään hyökkäyksen Skoonessa. Tanska kävi sotaan Alankomaiden ja Itävallan yllyttämänä.[3] Eikä tässäkään vielä kaikki: Brandenburgin vaaliruhtinas Fredrik Vilhelm vaihtoi puolta tai oikeastaan vaihtoi Puolaan. Hän solmi liiton Juhana II Kasimirin kanssa ja julisti Ruotsille sodan. Kuten kaikki osasivat jo odottaakin, hän ei esittänyt päätökselleen mitään varsinaisia syitä. ”Ihan fiilispohjalta”, perusteli Fredrik Vilhelm päätöstään päiväkirjassaan. ”Jotenkin kyllästyin vain niihin sveduihin. Ne on ihan tyhmiä.”

Kaikki odottivat Kaarlen puoliskojen lähtevän joukkoineen Ruotsiin. Tämän yläosa käytti kuitenkin jälleen kaikkea logiikkaa uhmaavaa ällikkävoimaansa, yhdistyi alaosansa kanssa ja rynnisti Ruotsin Pommerin kautta Etelä-Tanskaan, mikä oli niin tyhmästi tehty, että sille nauroivat tanskalaiset harakatkin (husskade). Kaarle piti nyt hallussaan Jyllannin niemimaata, muttei päässyt mitenkään Tanskan valtakeskuksiin, jotka sijaitsivat salmien erottamilla saarilla.

Yllätyskäänne nro 114[muokkaa]
Ruotsalaisilla käy järjetön tuuri. Taas.

Sitten Kaarlea kohtasi eräs historian käsittämättömimmistä onnenkantamoisista: talvi 1657—58 oli niin poikkeuksellisen ankara, että Tanskan salmet jäätyivät, ja Kaarle koikkelehti tammi-helmikuussa vaivatta joukkoineen niiden yli poimien saaren toisensa jälkeen, kunnes Kööpenhamina jo häämötti näkyvissä. ”Voi jumalauta mikä hannuhanhi”, karjui Tanskan Fredrik III luovuttaessaan Ruotsille Roskilden rauhassa Skoonen, Hallannin, Blekingen, Bohuslänin, Bornholmin ja Trondheimin.

Viimeiset yllätyskäänteet[muokkaa]

Jo noin puolen vuoden kuluttua Roskilden rauhan solmimisesta Kaarle X Kustaa saikin päähänsä, että koko Tanska oli saatava Ruotsin hallintaan. Hän julisti sodan ja hyökkäsi suoraan Kööpenhaminaan kärsien tappion Alankomaiden laivaston ahdistelemana. Kaarle kutsui valtiopäivät Göteborgiin voidakseen kerätä sotaveroja jatkaakseen taisteluita kaikkia siihen mennessä keräämiään vihollisia (Puola, Tanska, Venäjä, Brandenburg, Alankomaat, Itävalta, Unkari, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, suurin piirtein kaikki muutkin lähiulkomaat ja Eila-mummu) vastaan. Äkkiä kuningas kuitenkin muutti mielensä ja päättikin kuolla. Hän ei ollut taaskaan miettinyt asioita loppuun, sillä hänen perillisensä Kaarle XI oli vasta nelivuotias ja oli jo neuvotteluissa luopumassa Ruotsin Pommerista keinuhevosta vastaan, kun aateliston holhoojahallitus otti ohjat ja solmi rauhansopimukset. Ruotsi luopui valloituksistaan Puolassa, Juhana II Kasimir lakkasi vaatimasta Ruotsin kruunua itselleen huomattuaan, että omankin pitämisessä on aivan tarpeeksi puuhaa ja Brandenburgin vaaliruhtinas, joka ei ollut tehnyt muuta kuin kieroillut 24/7, sai Itä-Preussin. Rauha Tanskan kanssa 1660 palautti Tanskalle Trondheimin ja Bornholmin, velvoitti Ruotsin pitämään Öresundin avoimena ulkomaisille laivoille ja peruutti Fredrik III:n homoherjat. Rauha Venäjän kanssa 1661 totesi, että sota oli ollut tarkemmin ajatellen tosi huono ajatus ja suositti, ettei sitä enää muisteltaisi. Kaarle X Kustaa järjesti viimeisen yllätyksensä hautajaisissaan ilmoittaen, että olikin pyörtänyt kuolinpäätöksensä. Arkku sinetöitiin ja hautajaiset suoritettiin normaalisti tästä huolimatta.

Viitteet[muokkaa]

  1. ”Ruotsiiiin kuuuningaaas! Se olen miiiinäää! Minä olen Ruotsin kuu-ningaaaas! Minä minä minä! Ruotsin kuningas olen! Ruotsin kuningas!”
  2. Jos et tiennyt, niin noihin aikoihin Puola-Liettua oli pinta-alaltaan Euroopan suurimpia maita. Et siis tiennyt.
  3. ”Hyökkää Ruotsiin. Hei, hyökkää nyt! Kamoon! Oon sun kaveri jos hyökkäät!”