Kaappi
Hikipedia
Kaappi on huoneeseen asetettava tavaroiden, henkilöiden säilyttämiseen ja kuljettamiseen tarkoitettu iso puinen laatikko.
[muokkaa] Säilytys
Useissa perheissä kaapeissa säilytetään luurankoja. Näissä perheissä kaappi on vähän kuin hauta -arkku, jota ei pidetä vaakatasossa, ja haudata maan syvyyteen kummallisin seremonioin, vaan pitävät sitä pystyasennossa huoneen nurkassa asiasta sen enempää meteliä pitämättä. Moni homoseksuaalinen ihminen taas hakee turvaa oman kaapin sisällöstä, ulkomaailman vaino ajaa heidät klaustrofobiseen tilaan. Tästä järjestelystä hyötyvät kaikki. Paitsi ehkä homot, mutta toisaalta kaikkia ei koskaan voida miellyttää.
[muokkaa] Kuljetus
Toisaalta kaappi on myös tärkeä kulkuväline, sitä kautta päästään Narniaan. Siksi kaikkia kaapista tulevia ei saa missään tapauksessa suoralta kädeltä tuomita homoksi. Valtaosa kaappien kautta kulkevasta liikenteestä on Narnialaisten liikennettä. Narnialaiset, etenkin möröt, mönkivät kaappeihin kuolemaan. Se selittää osaltaan luurankojen paljoutta. Kaappi voi olla myös ns. hiljainen kaappi. Se tarkoittaa, että vaikka kaappi kuuntelee sinua, se ei silti puhu.
- Myös muuntajakoppi lukeutuu kaappeihin. Tällainen kapea ja korkea kaappi saattaa olla valmistettu peräti tiilestä, joskin puurakenteiset lienevät vallalla. Muuntajakopit asennetaan aina ulkotiloihin sähkölinjojen varteen.

