Juntti-pop

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Kyllä suomalainen suomalaisen tuntee, mutta suomalainenkin voi erehtyä.”
~Juntti-popin tunnuslause


Juntti-popin eittämätön kuningas
Juntti-pop on täysin suomalainen keksintö, jolla ei ole hyvän musiikin kanssa mitään tekemistä. Ilmiöstä käytetään joissakin yhteyksissä pää-äänenkannattajan mukaista nimeä ”Radio Novan soittolista”. Juntti-pop sai alkunsa aivan liian aikaisin. Eppu Normaalin ja Popedan Tampere-henkinen meininki sai aikaan musiikillisen vallankumouksen, jota ei olisi ikinä pitänyt tapahtua. Juntti-pop-musiikkia voi kuvailla musiikiksi, jolla on melodia ja rytmi sekä kaavamainen muoto. Asiantuntijapiireissä siitä käytettäisiin termiä "tekotaiteellinen paska", jollei tätä nimitystä olisi jo ennestään varattu iskelmämusiikille. Niinpä musiikkialan ammattilaiset kutsuvat juntti-poppia mieluummin "tekotaiteelliseksi paskaksi, jolla ei ole mitään annettavaa kenellekään".

Jokainen suomalainen autolla töihin matkustava juntti kuuntelee juntti-poppia päivittäin ja nauttii kyseistä ulostetta suuria annoksia kerrallaan. Sisäisen tyhjyytensä ja kuullun ymmärtämisen he ilmaisevat soittamalla Novan studionumeroon ja laukaisemalla jonkin tuoreen ilmaisun kuten "Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa." Mikäli juontaja toteaa soittajan junttiusasteen omansa veroiseksi, hän toteaa jotakin imelää kuten "Voi ihanaa. Hei kiitos Jaana soitosta." Juntti-popin tunnistaa myös valitettavasti siitä, että jokainen juntti muistaa pienessä humalatilassa kaikki juntti-pop-sanoitukset. Juntti-poppia kuunteleva saattaa joutua myös ajoittain idioottimaiseen tilaan, jota kutsutaan idioottimaisuudeksi tai karaokeksi. Idioottimaisuus (ja ehkä myös karaoke) voi johtaa taas tilaan, jonka jälkiseuraukset voivat olla vakavia.

Merkitys suomalaisessa musiikissa[muokkaa]

Juntti-popin vaikutusta suomalaiseen musiikkiin voidaan pitää mitättömänä, koska kyseisellä musiikin alalajilla ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa. Biisien koostumus on tässä "taiteen" lajissa vääjäämättä lähes sama. Kitaran renkutusta, jonka päälle lauletaan lyriikkaa, jossa ei ole päätä eikä häntää. Lyriikoissa esiintyy usein myös huumoriksi tarkoitettuja pikku vitsejä, kuten Popeda orkesterin anna edes vähän pillua -henkisissä kappaleissa. Juntti-popille ei ole hoitokeinoa. Ainut tapa tuhota tämä musiikin alaluokka olisi metsästää Radio Novan kuuntelijakunta sukupuuttoon tai poistaa heiltä kansalaisoikeudet kuten levyn ostokyky. Puhdistusten jälkeen Novan äänilevystö ja toimitilat kannattaa huuhdella huolellisesti napalmi-nimisellä aineella. Suomipopin laulajat tunnetaan hyvin siitä, että laulujen sanat ovat olevinaan kovin sympaattisia.

Junttipopin edustajia[muokkaa]

Junttipopin edustajia ovat ainakin Frederik, Klamydia, Eppu Normaali, Popeda, Mamba, Pelle Miljoona, sekä edesmenneet Irwin Goodman ja Juice Leskinen. Usein myös Radio Novan juontajat paljastuvat tällaisiksi unohdettuaan mikrofonin päälle kappaleiden ajaksi.