Joulutarina
Hikipedia
Joulutarina on suomalainen komedia, joka kertoo tarinan Joulupukin villistä elämästä ja siitä, kuinka Joulupukista eksyy matkallaan pahan kerran. Suomessa elokuvan ensi-ilta oli joskus vuonna 2007 ja elokuva sijoittuu edelliselle vuosikymmenelle. Elokuvan tapahtumapaikka sijoittuu ensin Lappiin, jonne ilmastonmuutos on iskenyt ja sitten Turkuun, josta Pukki eksyy Muumilaaksoon. Orpo Niklas-poika joutuu Pukin sieppaamaksi ja asumaan Korvatunturilla Pukin apuna ja kätyrinä tonttujen kanssa. Elokuvan alussa Korvatunturilla juhlitaan mm. pikkujoulua ja itsenäisyyspäivää suurin kemuin ja villein menoin. Sitten menee hetki ja joulun 1999 koittaessa Niklas pääsee Pukin mukaan rekeen jakamaan lahjoja, mutta he eksyvätkin reitiltään pelottavaan Muumilaaksoon herättäen muumit.
Elokuvan käsikirjoittaja on Marko Leino, joka on aikaisemmin joutunut kirjoittamaan elokuvan Matti juonta. Elokuva pohjautuu Hessu Hopon, Mikki Hiiren sekä Aku Ankan alkuperäistarinaan. Juha Wuolijoki toimii tämän myös tositapahtumiin sijoittuvan elokuvan ohjaajana ja tuottajana. Elokuva on kuvattu suureksi osaksi Muumimaailmassa ja sen lähiympäristössä.
[muokkaa] Pääosanäyttelijät
| Näyttelijä | Rooli |
|---|---|
| Hannu-Pekka Björkman | Joulupukki |
| Otto Gustavsson | Niklas |
| Kari Väänänen | Muumipappa |
| Minna Haapkylä | Muumimamma |
| Mikko Leppilampi | Muumipeikko |
| Mikko Kouki | Tonttu Toljanteri |
| Laura Birn | Niiskuneiti |
| Antti Tuisku | Stalinin aave |
| Matti Ristinen | Petteri Punakuono |
| Ville Virtanen | Joulumuori |
| Matti Rasilainen | Mörkö |


