Joel Hallikainen

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Soitin jo loppuun tämän kitaran. Saisinko toisen?”
~Joel Hallikainen keikalla
On varsinaiselta nimeltään Hassel Jollikainen, mutta peitenimi on valittu hänelle siksi, että se herättäisi vähemmän huomiota. Hallikainen ei ymmärtänyt tätä, vaan halusi väkisin esiintyväksi julkkikseksi. Joel Hallikainen onnistui tavoitteessaan, joskin hänen toimintansa seurauksena radiokuuntelijat ja televisionkatsojat ovat tämän tästä uhanneet mennä lakkoon.
Revi tästä sitten huumoria.

Lapsuus[muokkaa]

Ei liene sattumaa, että Hallikaisen syntymäkaupunki on Turku. Hallikainen itse ilmestyi maailmaan vuoden 1961 loppupuolella. Ajat olivat muutenkin ankeat, sillä samaan aikaan Neuvostoliitto pelotteli Suomea noottikriisillä. Joel kasvoi ikäisiään kookkaammaksi joskin laihemmaksi. Hallikainen halusi ammattilaisnyrkkeilijäksi, mutta nyrkkeilypiireissä hänet tyrmättiin (kirjaimellisesti) liian hennon vartalonrakenteen vuoksi. Hallikainen määriteltiin siksi laihaksi kaveriksi, ettei hänelle voitu katsottavan opettaa edes varjonyrkkeilyä.

Työelämä[muokkaa]

Joel Hallikaisen siirtyminen työelämään tapahtui suotuisissa merkeissä, sillä hän meni töihin telakalle. Mukanaan hänellä oli kitaransa, jolla hän häiritsi tehokkaasti ruokatuntien rauhaa. Hallikaiseen vittuuntuneet työkaverit alkoivat miettiä keinoja kuinka päästä hänestä eroon ja keksivät lähettää tämän Neuvostoliittoon häämatkalle. Kohtalon sormi puuttui tässä vaiheessa kuitenkin peliin ja Hallikainen kohtasi häämatkallaan Timo Koivusalon. Tapausta on verrattu eräänlaiseksi viihdemaailman Hitler-Goebbels-ensitapaamiseksi. Kaverukset ostivat tuliaisiksi sata kitaraa ja tekivät Sotshin kitarakolhoosin kanssa viisivuotisen sopimukset kitaroiden yhtäjaksoisesta toimittamisesta tarpeisiinsa. Vastalahjaksi Hallikainen toimitti kitarakolhoosiin raamattuja ja teologista kirjallisuutta. Yhteisen taipaleensa ohella Hallikainen ja Koivusalo filmasivat Neuvostoliittolaisia Pekko-elokuvia, jossa Timo Koivusalo näyttelee mopolla ajelevaa, äitinsä helmoissa loisivaa keski-ikäistä maalaistolloa ja Hallikainen näytteli itseään. Pekko-filmit koostuivat Hallikaisen renkutuksista ja jokaisen elokuvan juoni oli se miten Pekko kyseli tältä neuvoja, että miten pääsisi Satu Silvon pöksyihin.

Kidutus alkaa[muokkaa]

Neuvostoliitossa sekä Hallikainen että Koivusalo kävivät pitkiä keskusteluja ja nauraa räkättivät kehitelmilleen sikäli äänekkäästi, että hotellin johto kehotti heitä asumaan rauhallisemmin. Paikalla olleet suomalaiset turistit muistelevat kaverusten hekotelleen, että "Suomen kansa on ansainnut pienen opetuksen". Ja toden totta, vuonna 1992 keskellä ahdistavinta lamakautta, sinkoutui Hallikainen-Koivusalo akselilta ensimmäinen täsmäpommitus, Kuurankukka-single, joka sai monet kuusikymppisetkin suomalaisnaiset suostumaan synnyttäjiksi Hallikaiselle.

Kamalat vuodet[muokkaa]

Hallikainen-Koivusalo akseli ryhtyi heti Kuurankukan ilmestymisen jälkeen vyöryttämään oikein tosissaan. Seuraava pitkäsoitto (ei pääty ollenkaan, mikäli levysoitinta ei riko) Pillastuneet Kirjeet myi n. 5 mrd kappaletta. Levyä ja C-kasettia myytiin erityisesti R-kioskeissa ja huoltoasemilla. Kaverukset kokeilivat sittemmin kimpassa, minkä halusivat taiteellisella tavalla tuoda julkisuuteen. Levyn Kimpassa julkaiseminen tapahtui samoihin aikoihin kuin sukupuolikurin viimeisetkin rippeet katosivat suomalaisesta yhteiskunnasta. Levy ei kuitenkaan myynyt aivan ennakko-odotusten mukaisesti, joten kaverukset käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja kertoivat julkisesti, etteivät todellisuudessa koskaan ole olleetkaan "sillai". Yle TV2-kanavalla tuolloin kiivaana pyörinyt Koivusalon ja Hallikaisen Tuhma Juttu-show toimi erinomaisena propagandavälineenä ja myynninedistäjänä.

Valoa näkyvissä[muokkaa]

Hallikainen luopui yhteistyöstä Koivusalon kanssa vuonna 2000. Tämä tarkoitti varsin pian myös Tuhma Juttu-show:n päättymistä. Samalla Hallikaisen levytystahti harveni merkittävästi, mikä hyvän musiikin ystävien keskuudessa otettiin kiitollisuudella vastaan. Hallikainen yritti paluuta vuonna 2006 progressiivisen rockin kautta kääntämällä ja sovittamalla Pink Floydin Speak to me-kappaleen suomeksi nimellä Puhu minulle. Kansa oli jo kuitenkin unohtanut Hallikaisen, eikä kokeilu progressiiviseen rockiin johtanut alkua pidemmälle.

Hallikainen tänään[muokkaa]

Hallikainen harrastaa postimerkkien lähettämistä ilman kirjekuoria ja käy silloin tällöin kitaratappeluissa. Hallikaisella on hallussaan epävirallinen suomenennätys päähän lyödyillä akustisilla kitaroilla. Kitaratappelupiireissä Hallikaista kunnioitetaan laajalti, koska hänen vastalyöntinsä ovat nopeita ja ennalta-arvaamattomia.

Diskografia[muokkaa]

Albumit

  • Hassel Jollikainen (1992)
  • Anna pierullesi tulta (1993)
  • Kellastuneet Hallikaiset (1995)
  • Yskin (1997)
  • Joel Hallikainen & Timo Koivusalo: Kimppakivat (1998)
  • Kun maailma elää niin kuin Hallikainen(1999)
  • Hallikainen vierailee onnenpyörässä (2000)
  • Perkele pieni (2002)
  • Puhu mielummin Koivusalolle (2006)
  • Miljoonan risun maa (2007)
  • Joel Pallikainen (2009)
  • Joko riittää? (2010)

Katso myös[muokkaa]