Joe Biden
Hikipedia
Biden tuntee kokeneena poliitikkona parhaat nuolemismenetelmät.
Joseph Robinette(!!!!) Biden, Jr. (s. 20. marraskuuta 1942 Scranton, Pennsylvania) on Barack Obaman lähistöllä hengaileva epämääräisen oloisen heppu. Politiikan tutkijat otaksuvat, että Obama pitää Bidenia lähellään vaikuttaakseen näin itse ammattitaitoiselta ja osaavalta maanisältä valkohapsisen, poukkoilevan sekopään rinnalla. Todellisuudessa Obaman kampanjahenkilökunta kuitenkin erehtyi vuoden 2008 presidentinvaalien kiertueella pitämään paikalle sattumalta osunutta Bidenia kampanjarekvisiittana ja otti tämän mukaan. Myöhemmin erehdystä ei haluttu enää myöntää, joten Biden jäi.