Jenni Dahlman-Räikkönen
Hikipedia
Jenni Dahlman-Räikkönen (s. 6. syyskuuta 1981, Munapirtti) on entinen pornotähti, nykyisin täyspäiväinen siivelläeläjä/bordellin madame. Hän on naimisissa suomalaisen narisevan ylipalkatun autokuskin kanssa.
Dahlman sijoittui toiseksi vuoden 2000 Miss Pornotähti-kilpailussa, jonka voitti tuolloin Suvi Miinala. Samana vuonna Dahlman kuintenkin voitti Miss Scandinavian Slut-kilpailun. Erityisesti kiiteltiin Dahlmanin ratsastustaitoja ja työskentelyä hevosten kanssa.
Kisayleisössä runkkaamassa sattui tällöin olemaan Kimi Räikkönen, jolla oli tyhjäpäisen edustusvaimon paikka haussa. Räikkönen oli otettu Dahlmanin ratsastustaidoista ja osti tämän kisan jälkeen pidetyssä huutokaupassa.
Seuraavat vuodet Jenni tuhlaili Kimin rahoja ja ratsasteli milloin missäkin ja kenen kanssa. Joutenolo alkoi kuitenkin tylsistyttää, ja vuonna 2007 hän avasi Helsinkiiin elittibordelli Bläkin.
[muokkaa] Kisamenestys
- Ensimmäisen kilpailunsa Dahlman voitti jo 16-vuotiaana, kyseessä oli Vuoden teinilutka -titteli vuonna 1996.
- Vuonna 1998 Jenni Dahlman oli Miss Turun pornotähti.
- Vuonna 2000 Jenni Dahlman sijoittui toiseksi Miss Pornotähti -kilpailussa, tullen Suvi Miinalan ensimmäiseksi perintöprinsessaksi.
- Vuonna 2001 uransa kohokohtana kruunattiin voittajaksi Miss Skandinavian slut 2001 -kilpailussa loppuvuodesta. Toiseksi sijoittui Miss Pornotähti -kilpailun voittaja Suvi Miinala.
| | Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole. Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla. |

