Jason Voorhees
Hikipedia
Jason Voorhees (s. 13. kesäkuuta 1946 – k. 13. toukokuuta 2005) oli yhdysvaltalainen jääkiekkoilija ja sarjamurhaaja. Voorhees muistetaan erityisesti urastaan NHL:ssä sekä olympiakullastaan vuonna 1980, jota hän oli voittamassa joukkueensa kannsa.
Voorhees oli lapsena hiljainen, kunnes vuosi 1957 muutti kaiken. Jason työnnettiin veteen ja upposi sinne. Ilmakuplan ansiosta hän ei kuitenkaan menehtynyt. Jasonin äiti Pamela kuitenkin kosti leiriläisille tappamalla nämä.
Lopulta Voorhees heräsi ja palasi takaisin maanpäälle. Hän päätti ryhtyä jääkiekkoilijaksi. Hän debytoi NHL-liigassa lokakuussa 1964 ja jatkoi uraansa kevääseen 1988 asti. Voorhees ehti voittaa Stanley Cupin 10 kertaa tuona aikana.
Voorhees joutui kovan saattelun kohteeksi, kun hän tappoi lukemattoman määrän porukkaa. Voorhees sai lopulta vain puolen vuoden kakun, koska hän pystyi palkallaan maksamaan suuren osan takuistaan.
Voorhees löydettiin kotoaan kuolleena perjantaina 13. päivä toukokuuta 2005. Kuolinsyyksi paljastui henkirikos. Tapauksesta tuomittiin vankilaan Freddy Krueger, joka lopulta tunnusti murhan. Voorhees on haudattu kuuluisalle Chrystal Laken hautausmaalle.
[muokkaa] NHL-tilastot
Kausi Joukkue O M S P 1965: Toronto Maple Leafs 48 17 20 37 1966: Toronto Maple Leafs 56 32 48 80 1967: Toronto Maple Leafs 67 35 46 81 1968: Boston Bruins 34 19 24 43 1968: Boston Bruins 36 20 16 36 1969: Boston Bruins 68 40 50 90 1970: Boston Bruins 72 37 65 102 1971: Boston Bruins 74 42 69 111 1972: Boston Bruins 76 45 48 93 1973: Boston Bruins 77 34 51 85 1974: Boston Bruins 68 38 43 81 1975: Montreal Canadiens 64 26 33 59 1976: Montreal Canadiens 78 36 38 74 1977: Montreal Canadiens 73 39 57 96 1978: Montreal Canadiens 80 49 70 119 1979: Montreal Canadiens 72 38 78 116 1980: Montreal Canadiens 75 44 82 126 Yhteensä: 1118 591 838 1429

