Jarmo Korhonen

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jarmo "Kelmi" Korhonen (s.1965) on omaan laskuunsa työskentelevä sabotöörisissi, jyväjemmarien Machiavelli, henkselinpaukuttelija Herran armosta, aluetukien apostoli, Matti Vanhasen nemesis, rataskapuloiden viskelijä, täysin mätä luuseri[1] ja groteski väkkärä. Hän on saanut Sampsa Pellervoiselta pyhän tehtävän viedä Suomen Keskusta takaisin nurkkakuntaisille juurilleen, joilta saatanallinen Etelän Media, joka ahdaskatseisuudessaan painottaa vain kansakunnan yhteistä etua, on sen eksyttänyt. Korhonen toimi Keskustan puoluesihteerinä vuosina 2006–2010.

Korhonen aloitti atavistisen amokjuoksunsa vuonna 2006, kun Keskustan puoluevaltuusto laski hänet irti Apollonkadun alle louhitusta labyrintista, missä häntä oli ruokittu ateenalaisilla neitsyillä. Ele oli tarkoitettu näpäytykseksi vaaleissa kehnosti menestyneelle puheenjohtaja Vanhaselle, mutta siitä muodostui kansallinen painajainen.

Jarmo Korhonen hallitsee erinomaisesti todella likaiset temput, kuten henkilökohtaiset hyökkäykset, järjestöjyräilyn, katkeruuden lietsonnan ja poliittisten vastustajien autojen jarrujen peukaloinnin.

Korhosen metodiin kuuluu poukkoilla ympäri maata, vaikeuttaa hallitusyhteistyötä vielä Vihreitäkin pahemmin ja vaatia pääministeri Vanhasta nostamaan mitätöntä profiiliaan mahdollisimman härskeillä konsteilla – ne kun uppoavat voimallisimmin Keskustan matalamieliseen ”kenttään”. Jos ja kun asiat menevät pahasti vikaan, Korhonen vetäytyy urheasti salaiseen piilopaikkaansa salomaille eikä näyttäydy julkisuudessa ennen kuin hänen munaustensa pöly on laskeutunut.

Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa Korhonen lupasi Keskustalle 60 prosentin kannatusta. Juuri ja juuri yli kahdenkymmenen prosentin päästiin. Keskustapiirit epäilevät Etelän Mediaa vaalituloksen väärentämisestä.

Keskustan suuressa puoluekokouksessa kesällä 2010 Korhonen pyrki jatkokaudelle puoluesihteerinä, ja töitä olikin vielä jäljellä: tiettävästi huhuttiin, että oli vielä muutama keskustapoliitikko, joka ei vielä ollut rikostutkinnan kohteena. Korhonen lupasi korjata asian, mutta hävisi Suomenmaa-lehden entiselle päätoimittajalle Timo Laaniselle, joka lupasi puolueelle uudistumista ja rehellisyyttä puolustettuaan vuosikaudet joka ikistä kepulaissuhmurointia pääkirjoituksissaan. Laaninen valittiin puoluesihteeriksi huomattavalla ääntenenemmistöllä. Tämän jälkeen Korhonen hyville tavoilleen uskollisena näytti kokousväelle keskaria ja marssi paikalta suoraan perunakellariin, missä vietti seuraavat kolme kuukautta. Hän on kiemurrellut esiin vasta viime aikoina vastustaakseen hallituksen jätevesiasetusta. Korhoselle kyse on elämästä ja kuolemasta, sillä hän tarvitsee kuonaista jätevettä elääkseen: mitä saastaisempaa, sen parempaa.

Lähteet

  1. Lähde: [1]


Tämä artikkeli on tynkänäkin täysi katastrofi.
Laajentamalla artikkelin ydinkärkeä mahdollistat kunnon holokaustin
.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut