Jari Sillanpää

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Oldgayflag.jpg Tälle sivulle EI SAA lisätä enää yhtään homouteen liittyvää materiaalia,
jotta Hikipedian palvelimet eivät kaatuisi jatkuvan liikenneruuhkan takia.
Lapset, älkää lukeko tätä kotona. Menkää kaverin luo.
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Jari Sillanpäästä.


Sillan pää vedessä. Jarin auto vasemmalla etualalla. Täysin ajokunnossa tietenkin.
”Näyttäkää minulle tyytyväinen feministi, niin minä näytän teille Jari Sillanpään tyttöystävän!”
~Tony Halme

Jari "Piri" Sillanpää (syntynyt 16. elokuuta 1965, Ludvika, Ruotsi) on seksuaali-identiteettinsä etsimisestä ja euforisista ajolinjoistaan tunnetuksi tullut kaappihomohumppa-artisti ja ruuna. Hän on saanut vahvasti vaikutteita esiintymisistään ruotsinlaivoilla. Lukuisia hänellä on faneja DTM-yökerhossa, ja hänen taustaorkesterinaan toimii Klamydia.

Sillanpää on Suomen parhaiten menestynyt laulaja, jonka kappaleita voi kuunnella vain humalassa. Jotkut muusikot, joita voi kuunnella myös selvinpäin, ovat toki menestyneempiä. Paitsi että eivät ole. Jari Sillanpään eponyyminen on Suomen kaikkien aikojen myydyin äänite, vaikka se on julkaistu vasta 1995. Se löytyy kaikkien yli 50-vuotiaiden naisten kotoa.

Jari Sillanpäätä epäiltiin homoksi heti, kun hänet nähtiin Juha Miedon kanssa Tangomarkkinoiden Vip-teltalla intiimissä kanssakäymisessä. Huhukierteestä johtuen koko Jari Sillanpään imago romahti ja mullistui kansan silmissä, kun hän 23. helmikuuta 2006 hän paljasti Nelosen Tuomas & Juuso Experience -ohjelmassa että on homo. Tunnustamista helpotti se, että hän ei ymmärtänyt, että Tuomas ja Juuso eivät olleet miespari, vaan ainoastaan sattuivat juontamaan yhdessä. Sillanpäällä itsellään oli tapana vain juontaa yhdessä. Sillanpää sanoi pitäneensä asian siihen asti salassa, koska uskoi, ettei lehdistö osaisi suhtautua siihen sopivalla tavalla, vaan repostelisi aiheesta. Paljastuksen jälkeen Sillanpää on valittanut siitä, että lehdet toimivat juuri näin, vaikka hän tiesi tai hänen vähintään olisi tullut tietää.

Kun koko asia ei jaksanut enää vähän ajan kuluttua kiinnostaa ketään (paitsi ehkä Juha Mietoa), ryhtyi Sillanpää terapoimaan julkisuuden puutostilaa amfetamiinilla. Runsaasti keikkaileva Sillanpää (Marssilaulun sanoin aina Hangosta Petsamoon) ajelee mielellään keikkabussia aivan kristallissa. Omasta mielestään hän on täysin ajokunnossa.

Diskografia

  • Albumit
    • Jari Sillinpää (1985)
    • Paskaa joulua, vitun hipit, teidät ...hukutetaan! (1986)
    • Hänen kolmas jalkansa -Live på en svenska bögbar (1987)
    • Mitenkäs nämä housut nyt näin (1987)
    • Varastetut miehet (1988)
    • Rati riti rei (1990)
    • Mie oon sekasin (2010)
    • Rattijuoppoudella merkitty mies (2017)
  • Singlet
    • Mie oon miestenmies (cover kappaleesta Some Day my Prince will come, jonka pohjalta mm. tunnettu hinttari Miles Davis on tehnyt levyn aiemmin!, 2005)

Triviaa

  • Jari Sillanpää toi Salmiakkikossun Suomeen jostain epämääräisestä Tukholmalaisesta baarista.[1]

Viitteet

  1. http://www.uusisuomi.fi/viihde/114006-jari-sillanpaa-lehdelle-%E2%80%9Dmina-keksin-salmiakkikossun%E2%80%9D
Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.