Jari Koskinen
Jari Antero Koskinen (s. 1961 Hauholla) on Kataisen hallituksen maa- ja metsäläistalousministeri. Golfin, salibandyn, kokoomuslaisuuden ja jääkiekkoyrittämisen ohella maanviljelystä harrastava Koskinen on toiminut samassa virassa kerran aiemminkin, Lipposen II hallituksessa 2002–2003.
Koskisen kansanedustajaura alkoi kunniakkaasti siten, että hän jäi rannalle vuoden 1995 eduskuntavaaleissa, mutta pääsi silti varamiehenä parlamenttiin, kun Iiro Viinanen päätti näyttää keskisormea vaihteeksi myös omille äänestäjilleen siirtymällä kesken kauden Pohjolan emännän palvelukseen.
Kun Koskinen oli näin saanut pientä vetoapua, urkeni hänelle nopeasti messevä ura Kansallisen Kokoomuksen eduskuntaryhmässä. Maanviljelyn harrastajana Koskinen oli Kokoomukselle arvokas ase käytettäväksi Keskustaa vastaan, vaikka näin rikottiinkin kaikkia velvoittavia suomalaisen politiikan pelisääntöjä (maanviljelijä saa liittyä vain Keskustaan ja poliisi vain Kokoomukseen).
Vuonna 2001 Koskinen valittiin Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi, ja seuraavana vuonna hänestä tehtiin maalais- ja metsäläisasiainministeri. Kaikki näytti sujuvan hienosti siihen asti, kunnes kokoomuslaiset pettivät Koskisen täysin kykenemättöminä tajuamaan tämän korvaamattomuutta. Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen puolue ei esittänyt Koskista ministeriksi Vanhasen II hallitukseen. Sen sijaan Koskiselle tarjottiin Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan pestiä. Koskinen lukitsi itsensä ryhmähuoneeseen ja kieltäytyi kunniasta. Hän kieltäytyi myös päästämästä ketään muuta sisään useiden päivien ajan. Kun salkuttomuusmökötystä oli kestänyt aikansa, Koskinen teki viinaset ja häipyi kesken kauden Lontooseen Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtokuntaan pohtimaan sitä, kuinka Eurooppa voisi nousta jaloilleen toisen maailmansodan raunioista. Koskisen jättämän aukon eduskunnassa kykeni joku varasijalle jäänyt orimattilalainen poliisi täyttämään mainiosti kenenkään huomaamatta mitään eroa.
Keväällä 2011 Kokoomus meni nousemaan suurimmaksi eduskuntapuolueeksi, ja Koskista tietysti otti kuuppaan, kun hän ei ollut enää edes kansanedustaja. Turhapa olisi salkkuja toivoa. Vaan katso, pääministerihinkuinen puheenjohtaja Jyrki Katainen osoitti olevansa empaattinen kokoomuslainen nostamalla Koskisen ministeriksi eduskunnan ulkopuolelta – koska vitut äänestäjät haluaa päättämässä ketään sellaisia nähdä, joita ovat oikeasti äänestäneet. Koskinen suostui tekemään rauhan Kokoomuksen kanssa, kun Eurooppakin oli jo ehditty melkein kokonaan jälleenrakentaa.
| edeltäjä: Hemuli Sika-Liisa |
Suomen maalais- ja metsäläisministeri 2002–2003 2011– |
seuraaja: Juha Korkeaoja - |