James Hirvisaari
”Osin vastenmielinen”
~Päijät-Hämeen käräjäoikeus
Hirvisaari, James Hirvisaari (007, lupa kiihottaa) on perussuomalaisissa jännitysromaaneissa ja toimintalokuvissa esiintyvä henkilöhahmo. Salaisen perussuomalaisen tiedustelu- ja sabotaasiorganisaation agenttina Hirvisaari joutuu toinen toistaan vaarallisempiin ja täpärämpiin tilanteisiin venyttäessään lain ja hyvien tapojen rajoja äärimmilleen.
Hirvisaari-kirjojen ja -elokuvien juoni kehittyy tavallisesti siten, että organisaation rauhallinen ja maltillinen päällikkö antaa Hirvisaarelle arkaluontoisen tehtävän kantaen salaa huolta agentin holtittomista toimintatavoista. Tämän jälkeen Hirvisaari käy noutamasta omituiselta tiedemies Q:lta toinen toistaan mielikuvituksellisempia pseudoargumentteja, jotka on tarkoitettu erikoiskäyttöön tukalissa tilanteissa. Flirttailtuaan Miss Insurance-Moneypennyn kanssa Hirvisaari lähtee suorittamaan tehtäväänsä.
Salainen agentti James Hirvisaari joutuu tuon tuostakin vastakkain superroistojen kanssa. Pahimpiin vastustajiin kuuluvat mm. Ylikansallisen Punavihersalaliiton johtaja Ernstina Starja Halonen ja häikäilemätön plutokraattiterroristi Mr. Erkko. Lisäksi Hirvisaaren on aina oteltava mokuttajamuslimihomoja vastaan. Hirvisaari-elokuvien tuotannosta saatiin keväällä 2011 neljän vuoden sopimus.
[muokkaa] Elokuvia
- Salainen agentti 007 ja Tohtori Njet – Hirvisaari kohtaa ensirakkautensa, slaavilaisen filologian tutkijan, joka näyttää hänelle tien.
- Salainen agentti 007 Istanbulissa – Hirvisaari käy sulkemassa Bosporinsalmen, jotta musulmaanit eivät pääse saastuttamaan valkoista Eurooppaa.
- Kultasoini – Hyväuskoinen kansanvillitsijä murtautuu Eduskuntataloon tuoden mukanaan Hirvisaaren ja muita kummajaisia.
- Timo-Mäntit ovat ikuisia – Kuinka pitkään hyväuskoinen puheenjohtaja sietää SS-hölöttäjien irtiottoja?
- 007 ja kultainen ase – Hurrimokuttajahomountermenschen puuhaa salajuonilakia, joka veisi järeät käsiaseet pois persoonallisuushäiriöisten nettihörhöjen fetissikomeroista. Hirvisaari pelastaa isänmaan.
- Kun netti ei riitä – Suomenkielinen Internet jää liian pieneksi kaikelle sille öyhötykselle, jonka sinne pitäisi mahtua. Hirvisaaren on salakuljetettava öyhötys poliittisen diskurssin mainstreamiin, mutta poliittisesti korrektit kommarinekrut yrittävät sabotoida hanketta.
- Quantum of Somalis – Tri Halla-aho on keksinyt vallankumouksellisen teleport-tekniikan, jolla mutiaiset voidaan lähettää takaisin omalle mantereelleen, mutta vihervassarisalaliitto on varastanut tekniikan ja aikoo käyttää sitä täsmälleen päinvastoin. Hirvisaaren tehtäväksi jää pelastaa länsimainen elämäntapa alempien kulttuurien saastalta.