Helsingin kaupunginosat
Hikipedia
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Itäkeskus
Itäkeskus on Helsingin ehdottomasti kuuluisin paikka ja eikä muuta. Siellä sijaitsee palvelurikas, vuonna 1734 avattu kauppakeskus, joka pitää sisällään suurimman osan Suomen McDonald'seista, mustalaisista, ongelmista ja metrolaitureista (3 kpl[1]).
[muokkaa] Jakomäki
Jakomäki on Pohjois-Helsingin tunnetuimpia alueita, joka muotoutuu lähinnä Lahden- ja Porvoonväylien väliin. Jakomäen tunnetuin nähtävyys onkin vain yksi huoltoasema. Suurin osa helsinkiläisistä, suomalaisista puhumattakaan, ei ole ikinä käynyt Jakomäessä, mutta osaat silti sanoa paikasta jotain negatiivista. Jakomäki on onnistuneen kaupunkisuunnittelun metsään hylätty lehtolapsi. Virkamies, joka häipyi Viroon kaupunkisuunnittelulautakunnan koston pelossa, erehtyi kaavoittamaan alueen kokonaan kaupungin vuokra-asunnoiksi. Vuokra-asunnot vetävät tunnetusti puoleensa ihmisiä useista sosiaaliluokista, joten Jakomäessä asuu paljon humalaisia ja alkoholistiperheitä. Nämä pitävät paikkojen sekaisin panemisesta.
[muokkaa] Kallio
Kallio on syntynyt saarelle alun perin sijainneen kelttiläisen kalastajakylän paikalle. Suur-Kallio on Lontoon ohella Euroopan suurin talouskeskus. Kallion maamerkki on tietysti Kyösti Kallio.
[muokkaa] Katajanokka
Katajanokka on nokan muotoinen saari, jossa kasvaa tunnetusti katajia. Katajanokka on myös Viking Linen laivojen lähtösatamana, jonka vuoksi sinne on syntynyt myös kapakkakulttuuria. Katajanokalla sijaitsee myös ylellisyyden nimissä hotelliksi muutettu likainen vankila. Katajanokka on tunnettu myös kasinostaan, jonne monet saapuvat pelaamaan kasinopelejä.
[muokkaa] Ostland, Uudet territoriot
Helsingin laajentuminen pysähtyi vuonna 1966 Vuosaaren sudeettialueen liittämisen jälkeen. Elintilan hankinta käynnistyi jälleen 2006, jolloin käynnistetty Operaatio Punaparta eteni kesän 2007 kynnyksellä yli Itäsalmen. Helsingin joukot olivat koukanneet Vantaan Västerkullan kautta Sipoon selustaan ja onnistuneet liittämään uusia territorioita alueeseensa. Helsingin tavoitteena on liittää valloitusalueet elimellisesti kaupunkiin vuoteen 2009 mennessä. Jälleenrakennusta johtaa Valloitettujen itäalueiden valtakunnanministeriö, jonka johtaja Alpo Ruusuvuori vannoo laajenemisen jatkuvan itää kohden alkuperäisen tavoitteen mukaisesti.
[muokkaa] Pakila
Pakila jakautuu kahtia, länteen ja itään. Kumpikin osapuoli on yrittänyt vallata toisensa alueet moneen kertaan tässä onnistumatta. Eräällä kerralla Itä-Pakilan joukot kaatoivat maan tasalle erään ruokakaupan. Pakila on Pasilan vastakohta.
[muokkaa] Pasila
Pasila on tullut kuuluisaksi monipuolisen juna-aseman ja Ylen päälinnoituksen myötä. Pasilasta käsin hallitaan koko muun Suomen ajatusmaailmaa ja kulutustottumuksia. Kun Helsingissä kerran viidessä vuodessa sataa kaksi senttiä lunta, on Pasila raportoimassa sen aiheuttamasta valtaisasta kaaoksesta koko muulle tasavallalle.
[muokkaa] Pukinmäki
"Bää, bää, bää! Mää, mää, mää! Mäkätimää! Bähähähähää! Blää, bööääh!" Pukinmäen nimeä ei kannata ihmetellä, mistä se tulee, sillä siellä ei asu ihmisiä vaan vuohia ja lampaita, jotka laiduntavat Pukinmäen suurilla laitumilla. Eli "mää" vain.
[muokkaa] Puotila
Puotila on slummialue Itäkeskuksen vieressä. Se on melkein kuin Myllypuro,[2] mutta se alue on pilattu metroasemalla vasta noin kymmenen vuotta sitten. Juuri metron ansiosta kaikki huonot ihmiset (nistit, alkoholistit, mannet) ovat vaeltaneet puotilaan Myllypurosta ja Kontulasta. Nämä kyseiset huonot ihmiset ovat vallanneet jo 2/3 Puotilasta. Puotilalaiset alkuperäisasukkaat taistelevat huonoja ihmisiä vastaan henkensä kaupalla, mutta tilanne alkaa näyttää siltä, että nämä vörrikät ovat valtaamassa Puotilan lopullisesti. Ennen alueella on asunut kauniita naisia ja muutenkin varakkaita ihmisiä. Öljypohatat pitivät Puotilan taloutta yllä myymällä kameleita ja pitämällä bordelleja yllä. Nykyään Puotilan suurimmat kamelikauppiaat pitävät puljua Puotilan ostoskeskuksen kaakkoiskulmassa. Tämän "ravintolan" nimi on Puotilan Pizzeria Kebab, mutta se on vain peitenimi tälle harmaan talouden kamelikaupalle. Nykyisin Puotilassa asuu vain kaksi naista, jotka hekin ovat lainattu lähialueilta kaupunginosan kaunistukseksi.
[muokkaa] Ruoholahti
Ruoholahti on Helsingin vilkas kaupunginosa sataman, tehtaan, kaapelitehtaan, kauppakeskuksen sekä erään kuppilan ympärillä. Ruoholahtea sanotaan myös Helsingin päätteeksi, koska siellä on raitiovaunun ja metron päätepysäkit. Tosin Ruoholahdesta länteen tulee siltaa pitkin vielä Lauttasaari. Paris Hilton ilmoitti haastattelussaan Helsingin riemureikäfestivaaleilla, että Ruoholahti on perseestä.
[muokkaa] Viikki
Viikki on pellon ja metsän keskelle tehty ekologinen kaupunginosa, jossa yliopiston lehmät estävät kaupunkilaisia vieraantumasta luonnosta. Se on tosin vähän myöhäistä; kun Keuruulla kuolee vasikka, se kuuluu elämään ja sillä selvä – kun Helsingissä lokki nilkuttaa kauppatorilla, mummot soittavat paikalle ambulanssin, kaksi ensivasteyksikköä ja tikasauton.
[muokkaa] Töölö
”Kuppa ja kuus muuta!”
~Mies käytyään Töölössä
”Lähtee ku kuppa Töölöstä!”
~Sanonta
Töölö tuo juoppojen Mekka tai Medina.
[muokkaa] Punavuori
”RÖÖPerIIn mä kaipaan niin...”
~hikinen laulu
[muokkaa] Viitteet
[muokkaa] Katso myös
| Eteläinen Stadi: 1. Krunika | 2. Kluuvi | 3. Kaartinkaupunki | 4. Kamppi | 5. Punavuori | 6. Eira | 7. Ullanlinna | 8. Skatta | 9. Kaivari | 13. Etu-Tölika | 14. Taka-Tölika | 20. Länsisatama | 31. Laru | 52. Suokki |
| Läntinen Stadi: 15. Meikku | 16. Ruskis | 18. Laakso | 29. Haagis | 30. Munkka | 32. Kontsu | 33. Kaarela | 46. Pitis |
| Keskusta Stadi: 10. Sörkka | 11. Kaltsi | 12. Alppis | 17. Bööle | 21. Heruli | 22. Vallila | 23. Toukis | 24. Kumis | 25. Käpis | 26. Koskela | 27. Gammeli |
| Pohjois-Stadi Lapit: 28. Ågeli | 34. Paksu | 35. Tuomarinkylä |
| Koilline Stadi: 36.Viikki | 37. Pukinmäki | 38. Miami | 39. Tapaninkylä | 40. Suutarila | 41. Suurmetsä |
| Kaakkostadi: 19. Mustis-Korkkis | 42. Kulis | 43. Hertsikka | 44. Tammari | 48. Vartiosaari | 49. Laajis | 50. Villinki | 51. Santis | 53. Viro |
| Itä-Helsinki: 45. Vartsiga | 47. Mellu (Kondis; Vesala; Muumilaakso; Kivikko; Kurkis) | 54. Vuokki |




