JSSR

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Information.gif Tämä artikkeli ei ehkä ole syvältä, mutta aihe on todella neverheard.
Artikkelin laadussa ei ehkä ole moittimista mutta kukaan ei ole kuullut aiheesta.
Tuo artikkeli tähän maahan (Maapallo, Tellus) tästä

Jokikylä's Sinner Song Rapist on jokikyläläinen maailman ensimmäinen nk. trash-iskelmä-yhtye, jonka musiikkia kuvailevat myös termit meteli, mökä ja möykkä. JSSR soittaa syvästi taiteellista musiikkia, joka pyrkii välittämään vahvoja tunteita mahdollisimman suoraan ilman turhia kaunisteluja. JSSR:n valtaisa energisyys ja erittäin särmikäs melodiantaju(ttomuus) ovat herättäneet ulkomailla runsaasti huomiota ja bändiä ollaan pyydetty muun muassa Sauna OpenAirin pääesiintyjäksi vuonna 2010.

JSSR:n musiikkia ovat kuulleet vain harvat ja valitut. Huhut kertovat, että jopa 25% JSSR:n musiikkia kuunnelleista on tehnyt itsemurhan tai kadonnut jäljettömiin. Toisten huhujen mukaan osuus olisi 60%. Hurjimpien arvioiden mukaan JSSR:n musiikin pelätään aiheuttaneen mm. kolme suurta maastopaloa ja yhden lentotapaturman. Maltillisemmat taas uskovat, että JSSR on periaatteessa turvallista kuunneltavaa, mutta kuuntelun tulisi tapahtua tarkoin äänieristetyssä betonibunkerissa yli kilometri äänentoistolaitteesta. JSSR:n äänitteiden hallussapito on aiheuttanut nivelvaurioita, palohaavoja ja sokeritautia. Tämän vuoksi JSSR onkin yksi Jokikylän kansallisen vapautusrintaman (JKV) keskeisimmistä poliittisen terrorismin muodoista.

Yhtään JSSR:n musiikkia sisältävää levyä tai äänitettä ei olla vielä julkaistu. JKV:n keskustiedustelupalvelu kuitenkin vihjasi kesäkuussa 2009, että ensimmäinen mahdollinen äänite saattaa tulla jo kesän 2009 aikana. SRK:n turvallisuusasiain valiokunta on lisännyt turvatoimia kaikilla suurimmilla hallintorakennuksilla uhkauksen vuoksi. Varoitukset naapurimaihin on myös annettu ja virkavallan kerrotaan olevan täydessä toimivalmiudessa.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut