Jäätelöauto

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jäätelöauto on tullut keskuuteemme 1900–luvun lopulla. Jäätelöauton tavoitteena oli myydä iloisesti jäätelöä ihmisille kiertelevästä sinisestä logoa kantavasta jäätelöautosta, mutta jäätelöauton tarkoitus romahti ajan saatossa. Jäätelöautosta tuli vanha kulunut ja ruosteinen sininen pakettiauto, jolloin ihmiset tajusivat, että jäätelöauto on aina myöhässä ja että se lähtee yleensä ennen kuin kaukana asuvat aivopestyt hullut saavat sen kiinni. Jäätelöauton myyjät ovat aivopestyjä asiakkaitaan kohtaan todella epäkohteliaita. Kaikki ovat myös huomanneet auton soittavan rasittavaa musiikkia, musiikki alkoi aivopestä ihmisiä ostamaan jäätelöauton jäätelöitä pakolla, jäätelöt myös olivat laadultaan huonoja, epäterveellisiä sekä maksoivat maltaita.

[muokkaa] Nykyään

Nykyaikana jäätelöauto kiertelee kaduilla ja koittaa aivopestä lapsia ja vanhoja mummoja, mutta ei se onnistu edes siinä. Viisaat ihmiset sentään on tajunneet pysyä kaukana jäätelöautosta, vaikka nykyäänkin löytyy ihmisiä jotka ovat aivopestyjä ja aina kun jäätelöauto tulee niin he käyvät ostamassa monella sadalla eurolla sulaneita, roskamaisia, epäterveellisiä ja huonolaatuisia mehun, kerman, suklaan, mansikan ja vaikka minkä makuisia niin sanottuja jäätelöitä.

[muokkaa] Triviaa

  • Jäätelöautolla on myös oma mainoslehtinen, jossa on ainakin joka kerta, yksi uusi tarjous ja saattaa olla jopa kilpailuja, joista ei kuitenkaan saa mitä pitäisi voittaa, he vain kutsuvat ihmiset palkintojen jakoon ja syöttävät heille pakolla jäätelöä ja aivopesevät ne.
  • Jäätelöauton tunnistat helpoiten sen kaameasta, rasittavasta ja sekopäisestä tunnusmusiikistaan, tunnusmusiikki soi aina täysillä, että se varmasti kuuluu vähintään noin kahden kilometrin päähän.
  • tididididi - tididididi - tidi - tidi - tidii (kaukana metsien takana)
  • Tididididi - Tididididi - Tidi - Tidi - Tidii! (jossain tuolla kylällä..)
  • TIDIDIDIDI - TIDIDIDIDI - TIDI - TIDI - TIDII!! (voi vittu! Se tulee! Apua! AUTTAKAA!)
  • TIDIDIDIDI - TIDIDIDIDI - TIDI - TIDI - TIDIII!!! (jäätelöauto lipui hitaasti ja arvokkuudella ohitsesi ja ilmoitti melurajan rikkovalla desibelivoimakkuudella olemassaolostaan. Toivottavasti säikähdit.)

[muokkaa] Aiheesta muualla

Agentti ei ehtinyt ostoksille!

Kuva:Information.gif Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole.
Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla.
Henkilökohtaiset työkalut
Muilla kielillä