Isojoki

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Isojoki on keskellä ei mitään sijaitseva taajama Etelä-Pohjanmaalla liki Kihniön maistraattia. Alue on dekriminalisoitu, koska siellä on tapahtunut vuonna 1953 ns. Kyllikki Saaren murha. Murhamies on tosin tunnustanut jo tekonsa useita kertoja, mutta tulkinnallisista syistä poliisi ei tähän usko. Oli miten oli, Kyllikki Saaren murha oli vuoden 1953 surufestivaali, joka keräsi kymmeniä tuhansia ihmisiä töllistelemään tapauksen saattamista kunnialliseen loppuun. Vastaaviin mittasuhteisiin maailmalla ylsi seuraavan kerran vasta prinsessa Dianan hautajaiset syksyllä 1997.

Itse Isojoki on suhteellisen vähäinen vesistö keskellä sitä osaa Suomesta, jossa järviä muutoin ei ole. Soita sitävastoin on jokaiselle riittämiin. Onkin laskeskeltu, että Isojoella jokaista sen asukasta kohti on suota 1100 ha. Tässä maankolkassa tanssi ja laulu on kiellettyä ja pieniä lapsia opetetaan jo varhain murjottamaan, jottei elämä karkaisi turhuuteen ja elämän koreuteen.
Punaiset pisteet ovat alueita, joissa Isojoki on todistettavasti nähty. Vihreä neliö sitävastoin kuvaa luotettavimmin Isojoen pysyväisintä sijaintia.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Nykyaikainen Isojoki

Isojoki on alakuloista ja -vireistä eteläpohjalaista nurkkapatriotismia. Tiet viettävät pitäjästä kaikki poispäin, joten seutukunnalla liikuskelee lähinnä susia, karhuja ja rosvoja. Rosvoille Isojoki on mukava paikka siksi, ettei siellä tarvitse pelätä poliiseja. Isojoki on Suomen syrjäseutu pähkinänkuoressa.

[muokkaa] Kuuluisia isojokelaisia

Paljon suurempi joukko onkin sitten niitä isojokelaisia, joita kukaan ihan oikeasti ei tunne.

[muokkaa] Isojoen elinkeinot

Isojoella elää melkoisen vakaasti, jos karsii ilon ja hauskat asiat mielestään. Pitäjässä alkaa joka ilta klo 21 ulkonanauramiskielto, ja sen uhmaajat viedään Pohjanlahden rannikolle, sidotaan painot jalkoihin ja heitetään mereen. Itku- ja valitusvirsien veisaaminen sitä vastoin on suotavaa missä ja milloin vain. Maailmallisessa mielessä Isojokea on tehnyt tunnetuksi Isojoen Konehalli Oy, joka on levittäytynyt eri puolille Suomea kaupitellakseen erilaisia lähinnä maatilatalouden käyttöön tarkoitettuja työkaluja ja koneita ja niiden varaosia, kuten separaattoreita, voikirnuja ja hinkkejä.

[muokkaa] Isojoella ei saa:


Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut