Iskelmä

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Iskelmämusiikki on vanhusten (aikansa (1930-luvun tjsp.) nuorten) kehittämä musiikkilaji, jossa kappale koostuu kahdesta eri soinnusta, joita soitetaan peräkkäin noin kolmen minuutin ajan ihmissuhdeongelmista kertovien lyriikoiden taustalla. Tämä johtuu siitä, että iskelmämuusikoiden keski-ikä on yleensä 70–95 vuotta (poikkeukset: Anne Mattila ja Simo Silmu) ja heillä on korkean ikänsä vuoksi vaikeuksia muistaa useita eri sointuja.

Nimi iskelmä on tullut siitä, kun lesket yrittivät epätoivoisesti iskeä miehiä latotansseissa tämäntyyppisen musiikin soidessa taustalla.

DramaticQuestionMark.png
Tiesitkö, että...
Iskelmämuusikoksi ryhtyminen on Singaporessa kuolemantuomiolla rangaistava teko, ja kyseisen musiikin kuuntelu ja levitys on tilanteesta riippuen yhtä tuomittavaa?

Iskelmämusiikkia ja muuta vastaavaa toimintaa pidetään monissa kulttuureissa saatananpalvontana, ja se on laajalti kiellettyä. Esimerkiksi Ruotsissa sen soittamisesta saa 50 raipaniskua fetissiseltä kääpiöltä. Iskelmämusiikin tiedetäänkin aiheuttavan (Apulannan ja Kotiteollisuuden jäsenten tekemän tutkimuksen mukaan) mm. AIDS:ia, vähintään kahtakymmentä eri syöpää, ruttoa, ebolaa ja vesikauhua. Tieteellistä selitystä sairastumisille ei tunneta. Todennäköisesti epäsointuinen musiikki aiheuttaa soluissa molekyylitason muutoksia, jotka aiheuttavat yllä mainittuja sairauksia.

Tunnettuja singaporelaisia etsintäkuulutettuja[muokkaa]

Katso myös[muokkaa]