Isäm maan puollustaja
Isäm maan puollustaja | |
---|---|
Alkuperämaa | Iso-Britannia |
Ulkonäkö | |
Väritys | Erittäin vaalea iho |
Säkäkorkeus | Melkein 2 m |
Pää | Soikea, Pieni |
Raajat | Pitkät |
Häntä | Ei Ole |
Isäm maan puollustajat ovat usein esitetty vaihtoehtoisissa muodoissa kuten esim. ISÄM MAAN PUOLLUSTAJINA. Isäm maan puollustaja tai jopa isänmaan puolustaja, on termi, jolla viitataan valveutuneisiin ja kansallisisesta turvallisuudesta huolehtiviin kansalaisiin. Tyypillinen isäm maan puollustaja huolehtii maansa turvallisuudesta esimerkiksi valittamalla kovaan ääneen sohvan pohjalta muunmuassa mustaihoisista, islaminuskoisista ja romanisukuisista kansalaisista sekä kehittelemällä ja/tai lukemalla internetistä ja edelleen kannattamalla teorioita siitä, kuinka vuoteen 2050 mennessä puolet suomalaisista on joko tummaihoisia, islaminuskoisia tai molempia (vrt. esimerkiksi Illuminatin maailmanvalloitussuunnitelmat ja Jehovan todistajien tuomiopäivän ennusteet). Pahimman sattuessa isäm maan puollustaja voi myös ottaa aktiivisesti osaa valtion päätöksentekoon esimerkiksi äänestämällä Perussuomalaisia vaaleissa. Yleensä isäm maan puollustajalla on tapana myös pitää kotonaan aseita, joskaan nämä eivät ole samanlaisessa ydinasemassa kuin mm. amerikkalaisella isäm maan puollustajaa vastaavalla kansanryhmällä (toisin kuin Amerikassa, Suomessa haulikolle ei perinteisesti anneta omaa paikkaa jouluateriapöydässä). Isäm maan puollustajat tapaavat myös pelkistää asiansa yksinkertaisiksi iskulauseiksi kuten "Suomi suomalaisille", "neekerit vittuun Suomesta" ja "Karjala takaisin".
Isäm maan puollustaja voi myös kerätä itselleen leikkeitä sanomalehdistä tai kuvakaappauksia nettilehdistä, jotka auttavat todistamaan hänen asiaansa, esimerkiksi artikkeleita, joissa kerrotaan kuinka ulkomaalaistaustainen henkilö on tehnyt jonkin rikoksen, esim. ryöstön, raiskauksen tai tuhopolton. Jokainen ulkomaalaistaustaisen tekemä rikos on automaattinen todiste isäm maan puollustajan asian puolesta, siinä missä puhtaasti suomalaisten henkilöiden tekemät rikokset, lukumäärästä ja vakavuudesta riippumatta, ovat täysin merkityksettömiä suuren kuvan kannalta. Isäm maan puollustaja myös kannattaa ehdottomasti Suomen armeijaa ja haistattaa vitut kaikille sivarihomoille ja totaalikieltäytyjille jotka vaarantavat Suomen turvallisuuden itsekkäällä ja epämiehekkäällä törttöilyllään. Isäm maan puollustaja myös todennäköisesti kannattaa esimerkiksi ehdotusta, että Suomen pitäisi hankkia ydinase ja pitää ydinsulkusopimuksia munattomien apinoiden lepsuiluna. Paras käyttökohde ydinpommille on isäm maan puollustajan mielestä mustaihoisten massatuhonta ja toiseksi paras Moskovan pommittaminen.
Mielipiteistään ja äänekkyydestään huolimatta isäm maan puollustajilla ei välttämättä ole kuitenkaan mitään erityistä vastustamiaan etnisiä ryhmiä vastaan niin kauan kuin nämä pysyvät yksinomaan omalla puolellaan Maapalloa (nk. NIMBY-ilmiö). On todettu, että isäm maan puollustajilla on vain traumoja tai muistoja, joissa toinen kulttuuri esiintyy vähä-arvoisemmin (lasinen lapsuus).