Irti Huumeista ry

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Irti Huumeistasta.


”Vuoden 2009 kuolinsyyraportin mukaan noin 75% kuolleista oli myöskin kannabista verenkierrossaan.”
~Toiminnanjohtaja Jukka Riipinen[1]

Irti Huumeista ry (myös. Erittäin Viisaiden ihmisten Paras Paikka ry) on maailman paras järjestö, jossa nimensä mukaisesti työskentelevät erittäin viisaat ihmiset. Järjestö on idelogialtaan ihmisten edunvalvontajärjestö joka tekee paljon vapaaehtoistyötä sen eteen. Se on tavallaan Jeesus yhdistyksen muodossa; se ei vaadi palkkaakaan mahdottoman hyvän tekemisestä.

Järjestöön liittyminen edellyttää ainoastaan näppien irti pitämistä johtokunnan huumeista. Kiellon rikkomisesta seuraa ilmoitus poliisiin, lastensuojeluun, päihdelinkkiin, ym. ym. vaikkakin vanhemmat hoitavat tällaiset muodollisuudet yleensä omakätisesti.

Todisteita Irti Huumeista ry:n maailman parhaudesta:

  • Irti Huumeista ry on rekisteröity yhdistys, toisin kuin hyvien tapojen vastainen vastapaino Suomen Kannabisyhdistys.
    • Edellisestäkin lauseesta kuulee että kannabisyhdistys on vastapaino hyville tavoille, B.T.W.
  • Irti Huumeista ry ei juuri tee töitä tupakan kanssa, vaan pelkästään vakavien yhteiskunnallisten terveysongelmien hoitoon.[1]
  • Irti Huumeista ry:n puhelinneuvontaan voit ottaa yhteyttä aina kun lapsesi seuraava huumeongelma paljastuu.
  • Wikipediassa yhdistyksen sivu on nimellä "Irti Huumeista"[2], vaikka "Irti Huumeista ry" kuulostaa paremmalta. Tämä todistaa että Wikipedia on paskaa mutta IHry ei.

[muokkaa] Älä alistu Avaa silmäsi! -kampanja

Irti Huumeista ry aloitti vuoden 2011 alkupuolella shokeeraavan kampanjan, joka paljasti yhdellä kertaa kannabis-nimisen tappajahuumeen vakavimmat vaaravaikutukset, äärimmäisen korkean riippuvuuspotentiaalin, kannabisnarkomaanin kaksoiselämän karmean todellisuuden, sekä avuksi narkomaanien kitkentään yleisimpiä harhakäsityksiä huumeen vaaroista. Kannabisnarkomaanit saattavat esimerkiksi kuvitella, ettei heille tule kannabiksesta krapulaa, eikä se aiheuta väkivaltaa. Jotkut heistä jopa luulevat ettei kannabikseen ole koskaan kuollut ketään, ilmeisesti siis narkomaanien keskuudessa leviävä vastuuta pakoileva huumepropaganda on puraissut virallista huumevalistusta paremmin. Kampanjasivulla julkistettiin myös skandalistista videomateriaalia kannabisnarkomaanien viimeiseen asti salaillusta perhe-elämästä.[3]

Kampanja sai välittömästi narkomaaniarmeijat liikkeelle, ja tapauksen tiimoilta on kommentoitu ainakin yhtä Youtuben videota raivo- ja todennäköisesti kannabispäissään.[4]

[muokkaa] Lähteet

  1. 1,0 1,1 Youtube-video, jossa henkilö luettelee faktoja peräkanaa
  2. Irti Huumeista – Wikipedia
  3. Kampanjasivuun pääset tutustumaan helposti klikkaamalla linkkiä.
  4. Youtube – Avaa silmäsi
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut