Ilias

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ilias
Pantomime horse.jpg
Valmistusmaa "Kreikka"
Ensi-ilta 750 eaa.
Ohjaus Wolfgang Petersen
Käsikirjoitus Homeros
Pääosissa Akilles, Orlando Bloom, Helena, Hermes
Tuotanto Agamemnon
Elokuvayhtiö Vihaiset kreikkalaisheimot ltd.
Kesto n. 10 vuotta
Kieli kreikka
Ikäraja Suomessa K-15


Ilias on Hollywoodin pisimpään työstettyjä menestyselokuvia, joka ei sisällä puuhevosta. Iliaksen nimi Ilias on peräisin nimestä Troija. Yhtä kirkas logiikka vaivaa teoksen muitakin osioita, sillä elokuvan kehittely aloitettiin antiikin Kreikassa jo 750 eaa. Käsikirjoituksen muotoutuminen vei aikansa, koska kukaan ei halunnut kirjoittaa sitä muistiin, ja aamupalavereista kanssa tuli pitkiä, sillä tuottaja ja käsikirjoittajat muistivat kohdat eri tavalla. Lopulta paikalle marssi tunnetun maailman ainoa kirjoitustaitoinen henkilö, Homeros, joka katsoi lahjahevosen suuhun, piti näkemästään ja teki käsikirjoituksen. Raakaversio on sittemmin julkaistu kirjana, mutta ketä se enää kiinnostaa, kun kerran elokuva on saatavilla. Pientä lohtua Homerokselle toi se, että paavi kutsui sitä parhaaksi Da Vinci -koodin jälkeen julkaistuksi eepokseksi, joka ei sisällä puuhevosta.

Tiivistelmä[muokkaa]

Varoitus: Seuraava kirjoitus saattaa paljastaa yksityiskohtia juonesta, kuten sen, että idän pikajunan kaikki epäillyt ovat murhaajia.
Iliaksen juoni tiivistettynä.

Ilias kertoo ihmiskehoista ja tuhansista terävistä esineistä, joilla kehoja lävistetään ja leikellään. Päätarina liittyy löyhästi Troijan sodan loppuvaiheisiin, kun kuningas Agamemnon on piirittämässä Troijaa, koska hänen kaverinsa ei saanut varattua aikaa avioliittoneuvojalle. Päähenkilönä mainitaan mammanpoika nimeltä Akilleus, joka itkeskelee teltassaan lähes koko elokuvan ajan, koska kuningas Agamemnon sanoi hänelle pahasti. Akilleus menee kantelemaan tästä äidilleen, joka sattuu olemaan jumalatar. Äiti käskee lopettaa itkun. Lopulta troijalaiset näyttävät keskisormea Akilleuksen serkulle Patroklokselle. Tähän loppuu Akilleuksen suvaitsevaisuus, ja hän käy tappamassa kaikki. Hän aloittaa Hermeksestä, jolla on pisin keskisormi. Kun Akilleus on työnnellyt teräviä esineitä Hermekseen, hän ajaa päivätolkulla ympyrää Troijan edustalla ruumis perässään. Sitten teos loppuu. Ilias ei siis sisällä puuhevosta.

Kirja on huomattavasti menevämpi kokonaisuus. Esimerkiksi välillä juoni esittelee luetteloja eri laivoista sekä kuvailee 50 sivun verran, minkälaista kilpeä kukakin kantaa. Teoksen ansioksi voidaan myös laskea kirjallisuushistorian hämärin uhkaus: "Elleivät jumalat olisi erikseen sitä kieltäneet, pistäisin sinut poskeeni!" Koska Ilias tehtiin ennen eläintensuojeluviranomaisten ja kukkahattutätien syntymistä, kuvauksissa loukkaantui useita hevosia, mutta ei ainuttakaan puuhevosta.

Henkilöt[muokkaa]

Oikeasti jokaisen henkilön nimeen on liitetty epiteetti, eli lyhyt kuvaus henkilöstä tyyliin Akilleus kierosilmäinen. Tämä lisää kirjan paksuutta noin 195 sivun verran ja elokuvan pituutta noin viidellä tunnilla. Olemme ihmisarvoisen kohtelun vuoksi jättäneet ne alla olevasta listasta pois.

Jumalat[muokkaa]

  • Zeus – Ylijumala ja Jeesuksen isä. Vaihtaa nimensä Jupiteriksi parin sadan vuoden päästä.
  • Heramaidosta juuston valmistuksen yhteydessä erottuva neste, jota käytetään mm. vasikanjuottorehun raaka-aineena.
  • Pallas Athene – Tunnetaan suomalaisessa mytologiassa nimillä Matti Nykänen tai Martina Aitolehti, jotka molemmat viittaavat viisauden jumalattareen.
  • Thetis – Akilleuksen äiti. Äidistä ja pojasta kertoo ehkä jotain se, että ylijumala antoi mamille pakit.

Kreikkalaiset[muokkaa]

  • Akilles – Mammanpoika. Veti paljon paremman roolin oltuaan seitsemän vuotta Tiibetissä. Ei käytä kenkiä ja niinpä hänen kantapäänsä ovat aina ruvella.
  • Agamemnon – Keisari John Sheridanin kuuluisin kenraali Agamemnon on kaikkien (paitsi ehkä omien hiuksiensa) suuresti vihaama.
  • Patroklos – Menetti henkensä, kun käytti serkkunsa vaatteita. Älä siis käytä serkkusi vaatteita.
  • Odysseus – Vähän hidas kaveri käyttämään karttaa. Älä kysy häneltä aamuruuhkassa suuntaneuvoja.
  • Aias tai Ajax – Taistelukenttien ketterin puhdistaja.
  • Menelaos – Niin ruma, että vaimokin lähtee mieluummin naiselta näyttävän ruipelon matkaan, ja niin typerä, ettei saa asiaa puhumalla selvitetyksi.

Troijalaiset[muokkaa]

  • Hektor – Akilleuksen hevosvaunujen koristelaahus.
  • Priamos – Edellisen ja seuraavan isä, joka saa surmansa pari tuhatta vuotta molempien jälkeen William Shakespearen kynästä.
  • Paris – Kauneuskilpailujen ylituomari, joka saa Helenan palkinnoksi jumalilta ilman aviomiehen lupaa. Jotenkin Menelaos saa silti pistettyä tämän Pariksen eikä jumalien syyksi.
  • Helena – Koko teoksen turhin hahmo, joka ei liity juoneen mitenkään.

Tärkeitä ruumiita[muokkaa]

  • Agapenor – kuolee sivulla 12
  • Aineias – kuolee sivulla 273
  • Ainia – kuolee sivulla 45
  • Akamas – kuolee sivulla 143
  • Alkmaion – vuotaa kuiviin sivulla 118
  • Amfidamas – kuolee sivulla 33
  • Amfimakhos – kuolee sivulla 51
  • Andromakhe – kuolee sivulla 45
  • Ankhises – teloitetaan sivulla 285
  • Antibrote – kuolee sivulla 160
  • Antifates – kuolee sivulla 19
  • Antifos – kuolee sivulla 130
  • Antiklos – kuolee sivulla 54
  • Antilokhos – kuolee sivulla 39
  • Antimakhos – kuolee sivulla 89
  • Areithoos – hukkuu sivulla 350
  • Asios – kuolee sivulla 125
  • Askanios – hevonen istuu päälle sivulla 29
  • Asklepios – kuolee sivulla 169
  • Asteropaios – kuolee sivulla 43
  • Astyanaks – kuolee sivulla 16
  • Automedon – tallautuu kuoliaaksi sivulla 141
  • Deifobos – kuolee sivulla 369
  • Demofon – halkeaa sivulla 218
  • Diomedes – kuolee sivulla 73
  • Dolon – silputaan sivulla 25
  • Euforbos – kuolee sivulla 69
  • Ekhion – kuolee sivulla 50
  • Epeios – kuolee sivulla 111
  • Eteoneus – kuolee sivulla 30
  • Eumelos – katoaa sivulla 793
  • Euryalos – kuolee sivulla 27
  • Eurybates – kuolee sivulla 128
  • Eurydamas – liiskautuu sivulla 256
  • Eurymakhos – kuolee sivulla 139
  • Eurypylos – kuolee sivulla 67
  • Eurytion – kuolee sivulla 33
  • Filoktetes – kuolee sivulla 251
  • Forkys (hovimestari) – tapetaan sivulla 42
  • Fryygian Mygdon – kuolee sivulla 293
  • Glaukos – kuolee sivulla 91
  • Halaisos – kuolee sivulla 270
  • Hekabe – kuolee sivulla 145
  • Helenos – kuolee sivulla 63
  • Hiketaon – tekee itsemurhan sivulla 32
  • Ialmenos – kuolee sivulla 90
  • Iapyks – kuolee sivulla 120
  • Idomeneus – kuolee sivulla 173
  • Ifidamas – kuolee sivulla 61
  • Kalkhas – kuolee sivulla 110
  • Kanopos – pilkotaan sivulla 23
  • Kassandra – kuolee sivulla 3
  • Kebriones – kuolee sivulla 79
  • Kleite – kuolee sivulla 92
  • Koroibos – kuolee sivulla 128
  • Kyanippos – kuolee sivulla 43
  • Kyknos – lävistetään sivulla 291
  • Leonteus – kuolee sivulla 81
  • Lykaon – kuolee sivulla 67
  • Makhaon – kuolee sivulla 371
  • Medon – palaa kuoliaaksi sivulla 88
  • Meges – kuolee sivulla 292
  • Memnon (laiva) – murskautuu sivulla 133
  • Menestheus – kuolee sivulla 27
  • Meriones – kuolee sivulla 107
  • Neoptolemos – halkaistaan sivulla 99
  • Nestor – kuolee sivulla 124
  • Nireus – katoaa sivulla 23
  • Pandaros – venytetään hengiltä sivulla 374
  • Peneleus – kuolee sivulla 7
  • Penthesileia – kuolee sivulla 164
  • Podaleirios – kuolee sivulla 63
  • Podarkes – viillellään sivulla 32
  • Polidarios – kuolee sivulla 94
  • Polites – kuolee sivulla 121
  • Polydamas – kuolee sivulla 13
  • Polyksene (sotanorsu) – kuolee sivulla 96
  • Polypoetes – kuolee sivulla 311
  • Rhesos – rutistuu sivulla 27
  • Sarpedon – kuolee sivulla 13
  • Sinon – kuolee sivulla 401
  • Stentor – kuolee sivulla 134
  • Sthenelos – kuolee sivulla 63
  • Tenes – ammutaan katapultilla sivulle 238
  • Teukros – kuolee sivulla 91
  • Thalpios – kuolee sivulla 174
  • Thersandros – raiskataan hengiltä sivulla 266
  • Thersites – kuolee sivulla 77
  • Thoas – kuolee sivulla 194
  • Thrasymedes – ylensyö sivulla 303
  • Tlepolemos – kuolee sivulla 231
  • Troilos – kuolee sivulla 49

Katso myös[muokkaa]