Ibi Love

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ibi nukkumassa
Ibi nukkumassa
”Ubi bene, Ibi Love.”
~jo muinaiset roomalaiset

Ibi Love (myös Ibi The Love tai Ihan vaan Iina) on Suomen kaikkien aikojen menestynein naislaulaja ja ensimmäinen Idols-kilpailun voittaja. Hän hurmasi Idols-tuomarit upealla olemuksellaan ja kauniilla käytöksellään ja palasikin ihan vain huvikseen jokaisen Idols-kilpailun alkukarsintoihin. Loven nimi tulee sanoista "I, Bi Love".

[muokkaa] Elämänvaiheet

Love syntyi Laukaalla vuonna 1947. Hänen isänsä oli painija ja äitinsä lypsylehmä. Muutettuaan jo 12-vuotiaana pois perheen asunnosta, Laukaan keskustassa sijaitsevasta roskapöntöstä, Ibi Love päätti hurmata maailman esittelemällä "faking mahtavia talenttejaan maailmalle". Kolmen vuoden oopperaopintojen jälkeen hän pyrki Suomen Iidolsseihin, ja voitti ne eduskunnan päätöksellä JAA: 141, EI: 32, TYHJIÄ: 3, POISSA: 5, KÄNNISSÄ: 18, IHAN PIHALLA: 1. Suomen iskelmätaivaalle oli syntynyt uusi kiintotähti.

Ibi keikalla.
Ibi keikalla.

Vuonna 1973 Love saavutti viimein maailmanlaajuisen menestyksen voittamalla Euroviisut kappaleellaan OMG, I Am SOOO Beautiful, vaikka toiseksi tullut Islannin Silvia Night tarjosi lähes yhtä uskottavan vastuksen.

Ibi Love on julkaissut aika pirun monta albumia, ja hän asuu nykyään Faking Londonissa. Siis sen ajan, jonka hän pääsee lomille antenniosastolta vandalisoituaan kolmatta Idols-kilpailua.

Tämä hurmaava neitonen on myös voittanut "Idolssin sexyin" palkinnon monena vuonna

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut