Hyperbola
Hikipedia
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Suhde muuhun kerrontaan
Hyperbola on tuhat kertaa parempi kerrontakeino kuin vapaa epäsuora kerronta. Hyperbola on kolmekymmentätuhatta kertaa luotettavampi kuin ekstraheterodiegeettinen kertoja. Hyperbola on miljoona kertaa tehokkaampi trooppi kuin allegoria. Tämän lisäksi erilaisia hyperbolia on miljardeja ja ne kaikki välittävät mimeettisen illuusion niin hyvin kuin kirjoitettu kieli vain voi välittää. Jos hyperbola olisi mitta, se pieksisi trokeet, jambit ja tertsiinit ainakin viisituhatta kertaa.
[muokkaa] Historia
Ensimmäinen hyperbola lausuttiin vuosituhansia ennen kirjoitetun historian aikaa. Mahtava luolamies saapui kotiluolaansa aivan järkyttävän myöhään, ja hänen kuvankaunis vaimonsa ei tästä pitänyt. Selitykseksi mies kertoi, että hänen tappamansa hyperlobolantidae oli sen verran kookas, että sauruksen suolestamisessa oli mennyt erittäin pitkään. Kun viisaan vaimon pyynnöstä lähdettiin sitten katsomaan valtaisaa ruhoa, nainen järkyttyi valtavasti nähtyään sen täydellisen olemattomuuden. Samalla hän tuli lanseeraanneksi hyperbolan loistokkaan käsitteen. Samassa tilanteessa toteutettiin myös historian ihkaensimmäinen avioero, josta alkanut sosio-ekonominen hyökyaalto pyyhkii yhteiskunnan rakenteissa yhtä tänäkin päivänä (ja hyvin todennäköisesti huomennakin).
Mikään kirjoitettu ei toimi nykyäänkään ilman hyperbolaa. Sitä on käytetty tehokeinona joka ainoassa kaunokirjallisessa menestysteoksessa, joita onkin olemassa satojatuhansia, kiitos hyperbolan. Hyperbola on ensimmäinen kielellinen keino, jonka pienet lapset oppivat. Tämä johtuu hyperbolan hyvin keskeisestä roolista nykyaikaisessa yhteiskunnassa, jossa selviytymisen edellytyksenä on mahdollisimman monen hyperbolan käyttö mahdollisimman vaivihkaa.
[muokkaa] Kuuluisia hyperbolia
Aivan jokainen, joka haluaa tulla erittäin kuuluisaksi kirjailijaksi käyttää hyperbolaa aina kun mahdollista. Myös jokainen historiallinen suurhenkilö, joka haluaa tulle muistetuksi, käyttää hyperbolia loistokkaissa puheissaan. Alle on listattu ainoastaan muutamia niistä triljoonista esimerkeistä, joissa hyperbolaa on käytetty menolippuna maineeseen ja mammonaan.
”En ollut näitäkään pyytänyt ja ne tulivat minulle yllätyksenä.”
”Siitä tulee Internetin suosituin sivusto.”
~Jimmy Wales
”Syökää silakkaa.”
”Pohjois-Korealla ei ole ydinaseita.”
”Kattoka poja! Mää ole lentokone.”
”Paavikunta on kuin oluen vaahto, joka vähän aikaa kukkoilee, mutta sitten katoaa ilman, että kukaan jää sitä kaipaamaan.”
”Jos minulta on ennen lähtenyt mopo käsistä niin nyt lähti kyllä sanoisinko että formula.”
”Ne eivät osuisi norsuunkaan tältä etäis...”
~Pohjoisvaltioiden kenraali John Sedgwick, 1864, Spotsylvanian taistelussa
[muokkaa] Katso myös
| Lista yliampuvista termeistä |
|---|
| Aina - Aukoton - Ikuisuus - Ilmainen - Kaikki - Määrittämätön - Normaali - Olematon - Rajaton - Sanoinkuvaamaton - Steriili - Tyhjiö - Täydellinen - Ääretön |

