Honkajoki
Hikipedia
| | Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole. Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla. |
Honkajoki on noin 50:n ihmisen slummialue pohjoisessa Satakunnassa. Alueen ihmiset elävät pienissä kupoliteltoissa, harjateltoista luovuttiin vuonna 2002.
[muokkaa] Historia
Kuuluisa viikinkipäällikkö ja terroristi George W. Bush valitsi Honkajoen alunperin raskaan ydinjätteen loppusijoituspaikaksi. On jäänyt epäselväksi, mistä ensimmäinen asutus ryömi Honkajoelle. Todennäköisimpänä pidetään teoriaa, jonka mukaan paikallinen väestö olisi kehittynyt lahnasta. Toisen yliluonnollisen teorian mukaan väestö olisi saanut alkunsa Ukko the ylijumalan virtsasta.
[muokkaa] Honkajoki nykyään
Suurin osa Honkajokisista saa elantonsa matoja, muurahaisia ja lepakoita syömällä paikallisilla hedelmätarhoilla. Muutama innokas paikallinen ihminen perusti paikkakunnalle toisen asteen koulutuskeskuksen vuonna 1960 (tai sinne päin). Oppilaitoksesta voit valmistua merirosvoksi tai leijonankesyttäjäksi.
[muokkaa] Honkajoen tulevaisuus
Tulevaisuus näyttää suht valoisalta. Paikkakunnalta on löydetty luolia, joten kupoliteltoista voidaan luopua. Paikkakunnan ihmisten keski-ikä on n. 16 vuotta. Keski-iän oletetaan nousevan lähivuosien aikana, sillä Honkajoelle on suunniteltu vesijohto- ja sähköverkostoa. Honkajoella on myös 146 ihmistä työllistävä Honkajoki Oy hajuvesitehdas.

