Hollywood
Hikipedia
Hollywood, tuo Amerikan pornoteollisuuden kehto, on toiminut jo lähes sata vuotta. Nykyisin noin kerran vuodessa sieltä valmistuu elokuva, joka käsittelee muutakin kuin pornoa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historiaa
Hollywoodin perusti vuonna 1923 lähes tuntemattomaksi jäänyt mies nimeltä Charlie Chaplin. Hän kuoli noin kuukausi perustamisen jälkeen, eikä hänestä tiedetä kuin nimi, ja se että hänellä oli kasvonaamiofetissi. Hollywoodin ensimmäinen valmistunut elokuva oli nimeltään Kimmo ja karvalaakson asukkaat, joka valmistui vuonna 1929. Siinä ei ollut ääntä, ja kuvaakin vain 5 minuuttia. Elokuva floppasi täysin koska elokuvateattereita oli koko maassa yhteensä yksi, ja sekin tuhoutui tulipalossa.
- Seuraava elokuva oli George Seymoren ohjaama Indiana Jones ja kadonneen neitsyyden metsästäjät.
Elokuva valmistui 1933. Suosio oli suurempi kuin Kimmo ja karvalaakson asukkaiden, koska elokuva saatiin levitykseen Uuteen-Seelantiin, jossa oli juuri rakennettu maan ensimmäinen elokuvateatteri. Tuotto menikin plussan puolelle, ja monet ihmiset tajusivat elokuvan olevan hyvä bisnes. Siitä alkoikin Hollywoodin voittokulku, ja sinne perustettiin kymmenittäin uusia studioita.
[muokkaa] 2006-vuoden Hollywood-elokuvia
- Seuraavat elokuvat ovat kuvattu vuonna 2006 Hollywoodissa
- Kummelin Jackpot, Pääosassa pornotähdet Jim Carrey ja Ben Stiller, ja jopa joissain vaiheisssa Ron Jeremy
- Hentai elokuva Eragon
- XXX-men -viimeinen kohtaaminen
- Transseksuaalipornoelokuvan jatko-osa, Hamekyttä 2
- Vuoden ainoa ei-pornoelokuva, Borat
| | Alla rakentamisen! Tämä artikkeli on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen. Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi. |
[muokkaa] Hollywood-tähtiä
Vuodesta 1930 on Hollywoodissa ollut maailmankuuluja tähtiä, kuten Matrix elokuvassa hakkeri CS-kimmoa näytelly Keanu Reeves. Monikasvot Jim Carrey ja Leslie Nielsen ovat tullee tutuiksi herkistä rooleistaan Brokeback Mountain- nimisessä elokuvassa.
[muokkaa] Oscar
Oscar-palkinto on suurin mahdollinen kunnianosoitus näyttelijälle. Se jaetaan kuuluisassa Oscar-gaalassa, jossa jaetaan seuraavat palkinnot
- Surkein eläytyminen, 2005 voittaja oli Jack Nicholson roolistaan pissiselokuva Hohdossa
- Paskin elokuva, 2005 voittaja oli heteroseksuaaliudesta tehty dokumentti Brokeback Mountain, jonka kuvausten aikana syntyi "romanssi" joka päätyi elokuvaan
- Seitsemänneksi paras miespääosa, Tämän upean palkinnon vuonna 2005 sai Teuvo Loman
- Surkein naispääosa, jonka kunnian sai Hannu Jortikka 2005 vuonna
- Naurettavin miessivuosa, voittaja 2005 oli Vesa-Matti Loiri This is my life- elokuvasta
- Toisiksi huonoin naissivuosa, 2005 vuonna voitti Kirstie Alley Supersize me- dokumentista.. Vai oliko se eri henkilö?
- Huomaamattomin ympäriLeikkaus, 2005 vuonna kuuluisa Juutalainen Mel Gibson.
- Paras ohjaus, Peter Jackson Taru sormusten herrasta- elokuvasta yllätys yllätys, vuonna 2005!
| Lego - Dublo - Puupalikat - Hollywood - Teletapit - Tanska - Paris Hilton - Vladimir Putin |
| osavaltiot: | Alabama - Alaska - Arizona - Arkansas - Calisota - Colorado - Connecticut - Delaware - Etelä-Carolina - Etelä-Dakota - Florida - Georgia - Havaiji - Hollywood - Idaho - Illinois - Indiana - Iowa - Irak - Kalifornia - Kansas - Kentucky - Louisiana - Lounais-Dakota - Länsi-Virginia - Maine - Maryland - Massachusetts - Michigan - Minnesota - Mississippi - Missouri - Montana - Nebraska - Nevada - New Hampshire - New Jersey - New Mexico - New York - Ohio - Oklahoma - Oregon - Pennsylvania - Pohjois-Carolina - Pohjois-Dakota - Pohjoiskoillinen Dakota - Rhode Island - Teksas - Tennessee - Utah - Vermont - Virginia - Washington - Wisconsin - Wyoming |
|---|---|
| erillisalueet: | Amerikan Samoa - Baker Island - Guam - Itäiset Vappusaaret - Jyväskylä - Puerto Rico - Yhdysvaltain Neitsytsaaret - Guantanamo Bay |
| kaupunkeja: | Chigaco - Las Vegas - Los Angeles - Minneapolis - New York - San Francisco - Washington D.C. |

