Hiukset

Hikipedia
Ohjattu sivulta Hius
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hiukset, tuo ihmiskehon rikkaruohokasvusto, kasvaa rehevimpänä ihmisen pään ympärillä. Tämä johtuu siitä, että aivot tarjoavat hiuskasvustolle riitävästi ravinteita, kuten esimerkiksi hiivaa ja humalaa. Samasta syystä aivojen hapertuessa myös hiukset harventuvat (ns. vanhukset).

[muokkaa] Hiuslajeja

Erilaisia hiuslajeja ovat suorat, kiharat, kalju ja tupee. Suorat hiukset ovat yleisin hiustyyppi ja näin on luontoäiti hiuksen tarkoittanut olevan, sillä luontoäiti on halunnut yläpäähän ihmistä suoraa karvaa ja alapäähän kiharaa selvyyden vuoksi, jotta tietää kuinka päin ihminen on. Siis oikeinpäin vaiko ylösalaisin. Kiharat hiukset johtuvat tutkimusten mukaan (Pääsiäissaaren karva-asiainministeriön karvantutkimus- ja kehittämisosasto, PKKTKO) siitä, että ihminen on sikiökaudellaan ollut perätilassa ja täten karvat ovat kasvaneet väärään päähän ruumista. Kohdussa on nimittäin yleisesti ottaen pimeää, sillä evoluutio on unohtanut tehdä sähkötyöt naisen kohdun alueella. (Evoluutio pahoittelee tapahtunutta, mutta ei lupaa korjata asiaa vielä tällä vuosituhannella.) Pimeydestä johtuen siis luontoäiti ei voi kun olettaa, että yläpää on yläpää eikä suinkaan alapää, ja istuttaa karvat täten sokkona oikeaksi luulemaansa päätyyn. Kiharatukkaisilla on yleensä tiheä ja suora perskarvoitus.

Kalju on kunniakkain hiuslaji. Tällaiseen päähän on istutettu vain hienon hienoja haituvia, joita ei voi paljain silmin nähdä. Jotkut idiootit pyrkivät matkimaan hiustyyppiä jättäen typerännäköisen sängen kuppaansa. On toisinaan myös mahdollista, että kaljuus johtuu aivojen puutteesta, sillä ilman lannoitetta ei tule myöskään tuotosta.

Tupee on lajeista heikoin ja tämän omaavat ihmiset pyrkivät vain peittämään tyhmyytensä tekokarvalla. Tupee tehdään yleensä lampaankarvasta ja siitä syystä tupee näyttää aina väistämättä hauskalle tai typerälle (vrt. Mauri Pekkarinen).

[muokkaa] Katso myös

Wiki letter w.png Tämä artikkeli on syvältä, koska se on tynkä.
Laajentamalla artikkelia voit nostaa Hikipedian lähemmäs pintaa.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut