Hikipedia:Ylläpitäjät

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hikipedian ylläpitäjien vaakunalla on helppo pokata vastakkaisen, tai vaikka omankin sukupuolen edustajia.
Mieltäsi lämmittänee kuitenkin enemmän yleisluontoinen artikkeli nimeltä Ylläpitäjä.

Ylläpitäjä on tuo suuri sankari, hän, joka kantaa Hikipediaa harteillaan. Ylläpitäjän silmät säihkyvät kuin syvänsinisimmät timantit, mutta hänen vihainen katseensa polttaa kuin tulipunainen hiilihanko. Ylläpitäjäksi pääseminen on suuri kunnia, mutta se tuo myös suuren vastuun. Jokainen ylläpitäjä on velvoitettu parantamaan Hikipediaa säännöllisesti sekä ottamaan vastaan Uncyclomedia-säätiön tarjoamat lahjukset. Lisäksi ylläpitäjät joutuvat jättäytymään tavallisesta elämästä ja linkittymään Hikipedian keskusaivoon matrix-kammioiden välityksellä saavuttaakseen täyden voiman. Tämän jälkeen ylläpitäjän kotona vierailee viikoittain violettiin pukeutunut herrasmies, joka tarkastaa, että ylläpitäjän artikkelinpoistomäärä on sillä viikolla ylittänyt yli 30. Linnunrata-pentalogian sekä Monty Pythonin tuotannon tunteminen on ylläpitäjälle pakollista, Holistisista etsivistä ei ole pakkoa, mutta niiden tunteminen auttaa.

Sisällysluettelo

Ylläpitäjän oikeudet

Hikipedian ylläpito bannii, palauttaa ja valittaa ninjoille huonosta käytöksestä 24/7. Paitsi juuri nyt, koska ...johan minä tunti sitten sanoin, että olen viiden minuutin paskatauolla.

kaikki turha paska
Hikipedia.png
Hikipediasta

Sisältö
Hikipedian demokratia
Hikipedian käytännöt
Hikipedian keskusaivo

Historia

Sisarprojektit ja äpärälapset

Ihmiset
Hikihenkilöt
Byrokraatit
Ylläpitäjät
Käyttäjät
Vandaalit

Vandalismi
Tyhmäily
Levykevandaali
Pådax-vandaali
YUP-vandaali


Nykyiset ylläpitäjät

Stop hand.png Tämä artikkeli tai osio ei välttämättä edusta neutraalia näkökulmaa.
Neutraali näkökanta kiinnostaa kovasti myös keskustelusivulla.
  1. B14 (käyttäjäsivu)
    • Hömppävastaava (hoitaa voimajärjestystä ja Avaruuden Unioni -tyylisiä artikkeleja)
    • Näytti ainakin jossain vaiheessa hoitavan suurimman osan uusista hyvistä sivuista. Lähde?
    • Yritti joskus riistää poistotitteliä JATilta ja Tyräeliltä, mikä oli melko hurja tavoite
    • Se, jolle valitat, kun luomasi hahmo tipahti pois voimajärjestyksestä.
    • Poisti omat oikeutensa turhauduttuaan Hikipedian yhteisöön kuten on näköjään turhautunut kaikkiin yhteisöihin, joihin on elämänsä aikana tutustunut. Tämä toistunut monta kertaa, nykyisin ylläpitäjä.
  2. Badgerfield (käyttäjäsivu)
    • Joka toisen kodin letkumies
  3. Baskabommi (käyttäjäsivu)
    • Kunniajäsen, joka liittyy jotenkin alkuperäiseen peelonetin Hikipediaan, mutta ne muistot hän on jo juonut unohduksiin
  4. Bassman (käyttäjäsivu)
    • Ylläpitäjistä uusin Napoleonin armosta.
    • Vakiotoiminnoiltaan Tuoreet muutokset-vahtikoira sekä kieliopin ja ulkoasun Puuha-Pete.
    • Pitää myös kovin tervetulolaatikoiden jakelusta sekä valittamisesta IP-muokkaajille.
  5. Black Eagle (käyttäjäsivu)
    • Tuoreiden muutosten tarkastelija, roskan poistaja ja kysymysmaatti #2 Lähde?.
    • Bännii myös toivottavasti kaiken vaarallisen.
    • Hallitsee suomen kielen ja oikeinkirjoituksen.
    • Päässyt valta-asemaansa kiistatta hämärin syin, eikä muutenkaan osoita kovinkaan paljon järkevyyttä, jos annetaan käyttäytyä luontaisesti Lähde?.
    • Hikipedian sisäisen kommunikaation filtteri; riitojen sovittelija.
    • Kaikkien ystävä. =)
  6. Cthulhu (käyttäjäsivu)
    • Teemavastaava (=Hömppävastaava)
    • Hovimestari (Toivottaa tervetulleeksi ja antaa kenkää)
    • "Ohjeistaa" aloittelijoita.
    • Pitää yhteyttä vandaaleihin.
  7. Ikkan (käyttäjäsivu)
    • Ylläpitäjistön toinen nainen Pesunöyhdän ohella.
    • Nakkimies-vandalismin alullepanija.
    • Käyttää työpäivänsä TM-listan tarkkailuun.
    • Melko härömielinen persoona, ei-toivottu vieras Wikipediassa ja Suomi24:ssä.
    • Mukavan leppoisa ja härö biseksuaali.
  8. JAT (käyttäjäsivu)
    • Suuri poistaja, joka kyseenalaisen huumorintajunsa avulla määrittää sen hämärän rajan hyvän huumorin ja huonon huumorin välillä.
    • Toinen byrokraatti: Viikon yhteistyöartikkeli, suuren luokan päätokset (joita on todella usein)
    • Vastausautomaatti (mut bännättii... miten teen sen ja sen...)
    • Meta-vastaava
    • International affairs (any publicity is good publicity)
  9. J0NES (käyttäjäsivu)
    • Vainoharhaisesti valvoo Tuoreet Muutokset -listaa. Eräänlainen portinvaritija.
    • Suorittaa poisto-operaatioita pelottavan nopeasti.
    • Suorastaan harmillisen innokas näpräilijä. "Kaikkea pitää kokeilla."
  10. MasterBlaster (käyttäjäsivu)
    • Byrokraatti: "Viikon" yhteistyöartikkeli (Vaihtuu kuukausittain vuosittain tai sitten kun minä sanon niin. Ei sitä kukaan kuitenkaan muokkaa), suuren luokan päätokset (joita on todella usein, ihan tosi. Olen antanut ääneni yhteen merkittävään äänestykseen)
    • Uudet artikkelit, joita haudotaan kuukausia keskeneräistä-mallineen alla.
    • Poistot
    • Valittaminen
    • Luokkasysteemin luoja, piilottaja
      Hikipedian ylläpitäjät painottavat tärkeiksi kokemiaan asioita.
    • Hikipelien alulle panija ja innoikkain sisällöntuottaja.
  11. Napoleon (käyttäjäsivu)
    • Ehti moneen kertaan tähdentää, ettei hingu ylläpitäjäksi – ja sitten hänestä tehtiin sellainen. Vastuunpakoilua, vaatimattomuutta vai ovelasti peiteltyä vallanhimoa? Päätä itse.
    • "pohtii" "suuria linjoja" laistaakseen hankalista käytännön ratkaisuista
    • syvä nimityhmäilyantipatia
    • oikea{k/m}ielisyystaipumuksia
    • lahjomaton? (Napoleon rohkaisee yrittämään; eihän sitä muuten tiedä)
    • täyttänee eräitä B14:n lopun ajan profetioita
  12. NPOV (käyttäjäsivu)
    • Ylläpitäjä(pu,alauttelu)
    • Hikikirjasto
    • Kaksikertaisten uudelleenohjauksien vihollinen (ei aina)
    • Aina valmis ystävällisesti bannimaan ja vinoilemaan vandaaleille. Muistathan noudattaa perinteitä ja muitathan aina ilmoittaa asiasta etukäteen hänen keskustelusivulleen, jos ajatelit harjoittaa vandalismia! Sillä niin muutkin tekevät!
    • Kääkkä[1]
    • Kummallinen
    • Tunnettu siitä, että rakastaa Suojaamista aina ja kaikkialla missä liikkuukin!
  13. Pesunöyhtä (käyttäjäsivu)
    • Byrokraatti
      Hikipedian ylläpitäjät tunnetaan hyvistä keskinäisistä suhteistaan ja kyvystä rakentavaan kommunikointiin.
    • Palauttelu
    • Homo/raiskaus/lesbo/runkku/Esa on homo xD -artikkelien vihaaminen
    • Haukutaan yleensä keskustelusivullaan homoksi, vaikka viimeksi asiaa tarkastaessa oli kyllä naispuolinen, mutta kuinka monet tarkistavat säännöllisesti sukupuolensa?
  14. Pullamössö (käyttäjäsivu)
    • Alun perin kuuluisa "Ylläpitäjä, joka sai tittelinsä, kun Luoma oli kännissä" -ylläpitäjä. Sittemmin kuuluisa "Ylläpitäjä, jonka ylläpitäjyys palautettiin, kun Luoma intoutui jälleen juomaan" -ylläpitäjä. Kolmantena ylläpitäjäkautenaan Pullamössö tunnettiin nimellä Pullamössö Suuri sen hyvän tähden, minkä hän ihmiskunnalle teki. Kausi sisälsi oikeuksien räikeää väärinkäyttöä sekä uuden nimiavaruuden, Hikiopiston, luomisen ja on jatkunut tähän päivään asti.
    • Kaikkien rakastama, ehkäpä kaikkien aikojen paras ylläpitäjä, jolla on aina pallo hallussaan.
    • Ns. Yliylläpitäjä, ihmisten korottama, kuningas vailla vertaa.
    • Puolijumala, mahalaskujen makaaberoija, kansojen kannattelema, rehti ja riuska, vaalikoneiden Vandernetti, loistokas, häikäisevä olento, jonka edessä et voi oleilla aurinkolaseitta.
    • Ensimmäisellä kerralla Luoma poisti oikeudet tältä ihmeoliolta muutaman tunnin ajan kestäneen ylläpitokauden loppuhuipennukseksi. Samanlainen oikeudet–oikeudetpois-ruljanssi toistui hieman myöhempänä maailmanaikana, tämäkin ylläpitäjyyskausi oli hieno ja loistokas, ja kesti noin vuorokauden. Kolmas kausi on ollut kaikista ylevin, siitä on toisinaan jopa käytetty nimeä Vesimiehen aika.
    • Vakauden ja turvallisuuden asteeltaan Pullamössöä on verrattu muun muassa datura inoxiaan ja peräkkäisten öiden valvomisesta seuraavaan psykoosiin.
    • Myös osoitepaljastelija, byronaatti ja häivyttäjä.
  15. Stahanov
    • Bottitunnuksen perillinen ja paranneltu versio.
    • Estää, poistaa ja kumoaa liki automaattisesti.
    • Vandaalien kauhu, voittamaton neuvostobotti.
  16. Traani (käyttäjäsivu)
    • Mysteerien ympäröimä sienikauppias, mutta luotettava perusylläpitäjä.
    • Huhujen mukaan omistaa ainoan tunnetun "Hikipedia"-paidan.
    • Vakaa ja varma.
    • Erittäin ahkera linkittäjä
  17. Röhmöfantti (käyttäjäsivu)
    • Hömppäylläpitäjä, eli hoitaa pääasiassa Hömppäpediaa ylläpitäjänvaltuuksillaan, tosin hätä- ja muissakin tapauksissa saa oman harkinnan mukaan silloin tällöin oikeuksiaan muunkin Hikipedian puolella käyttää.
  18. Winston (käyttäjäsivu)
  19. Tacoman (käyttäjäsivu)
    • Vähän kustakin purkista.

Entiset ylläpitäjät

  1. Wooohooo
    • Perusylläpitäjä, tunnettu hymiöstään.
    • On perustanut oman wikisivuston, ja aloitti lyhytaikaisen "Tee oma wikisivusto" -villityksen.
    • Yritti huolehtia sivujen mahdollisimman selkeästä ja oikeaoppisesta muotoilusta ja vastusti joissain määrin erikoisia kokeiluja poiketa tavallisesta muotoilutyylistä.
    • Lopetti yhtäkkiä, mutta kuitenkin kuukausien harkinnan jälkeen, Hikipedian käytön ja vaikuttaa nykyään pienissä spinoff-wikeissä.
  2. Tyräel Haara-Pallila
    • Peelontorjuntavastaava. (Varo!) Jos teit pienenkin virheen Tyräelin hallintokaudella, sait helposti vähintään kuukauden eston.
    • Aikoinaan byrokraattina toiminut B14 poisti oikeudet Tyräeliltä Tyräelin oltua liian sensuurivastainen artikkelissa Operaatio Mainstrike (K18). Myöhemmin Tyräel on käyttäytynyt aivan liian anarkistisesti, eikä siksi päässyt pitkään aikaan takaisin ylläpitäjistöön. Jonkinlainen äärimmäisen solvaavuuden ja libertiinimäisen verbaalin ilotulituksen välimuoto oli Tyräelin kulttimaineeseen päässyt joulutervehdys.
    • Pääsi kuitenkin hetkellisesti takaisin ylläpitäjäksi heinäkuussa 2009, kunnes Hjassan poisti oikeudet ja esti Tyräelin ikuisesti niin ikään heinäkuussa 2009.
  3. Meteori
    • Leevi and the Leavingsiin ja YUP:hen hurahtanut piirustustaitoinen keskustelija ja vandalismin kumoaja
    • Aamuvirkku, hiukan yksinkertainen tyyppi
    • On yleensä paikalla silloin kun kukaan muu ei ole.
    • Yrittää pitää Hikipedian homoviittaus-, salkkari-, mötkö/lötkö-, ynnä muut paskakiintiöt mahdollisimman pieninä.
    • Suuri muokkausmäärä saavutettu lähinnä omia tyopja korjailemalla.
    • Lipevä naistenmies
    • Jätti suuren surun Hikipediaan poistumalla elokuussa 2009. Aktiivinen spinoff-wikeissä.
  4. Bottitunnus
    • Mystinen möyrijä, josta tiedetään hyvin vähän.
    • Ei ole välttämättä yksittäinen käyttäjä vaan kokonainen käyttäjien salaliitto.
    • Vehkeily loppui kun salasana katosi elokuun kuudennen ja seitsemännen päivän välisen yön yleisessä mekkalassa.
  5. Luoma (käyttäjäsivu)
    • Luoma poistaa roskamateriaalin.
    • Hän estelee peeloja, varsinkin loukkaavia nimityhmäilyitä luovia sellaisia.
    • Byrokraatti. Muuttelee omia oikeuksiaan ja silloin tällöin tekee uusia ylläpitäjiä konsensuksen ehdokkaan pätevyydestä vallitessa tai ihan muutenkin.
    • Luoma muokkaa suojattuja sivuja ehdotuksestasi, mikäli ehdotuksesi on hyvä.
    • Luoma myös tuntee jonkun verran asioita ja haluaa vastata uusien käyttäjien kysymyksiin Lähde?.
    • Luoma potee kamalaa halua näpelöidä ihan kaikkea, varsinkin tehdä muutoksia järjestelmäviesteihin ja tehdä muuta vain ylläpitäjälle mahdollista.
    • Muutosten tarkastaminen ja tuoreiden muutosten valvominen ovat Luoman tehtäviä ja hän on ahkerimpia muutosten tarkastajia Lähde?.
    • Luoma alias Epäluoma alias Epä Luoma harjoittaa myös poistettujen sivujen ja kaiken Peelon ja Sankarittaren häröilyn pelastamista Hikileavingsiin ja Beepediaan.
    • Luoma on aktiivinen Hikipedian parantaja, mutta myös ärsyttävä tuoreiden muutosten tukkija, joka kuitenkin ajattelee Hikipedian parasta Lähde?.
    • Luoma varoittelee vandaaleita ja tyhmäilijöitä varoitusmallineilla.
    • Luomalla on ärsyttävä pakkomielle sivujen luokittelun suhteen.
    • Luoma on ärsyttävä.
    • Poistui epämääräisen sekoilun jälkeen elokuussa 2009. Pysyi aktiivisena spinoff-wikeissä.
    • Tuli takaisin saman vuoden syyskuun loppupuolella.
    • Ylläpito-oikeudet poistettiin vielä edellistäkin epämääräisemmän sekoilun jälkeen marraskuussa 2009.

Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut