Hikipedia:Äänestä Kuukauden nutipäätä/2009

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Spiderweb 1.png

Gnome-fs-directory-visiting.svg Tämä sivu on arkisto. Älä muokkaa sivua, koska sisältö viettää ansaittuja eläkepäiviä eikä ketään kiinnosta (paitsi ehkä Indiana Jonesia), mitä täällä pölyn ja hämähäkinseittien seassa tapahtuu.

Vuoden 2009 nutipää-äänestykset.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Ehdotukset elokuulle 2009

[muokkaa] Jarmo Korhonen

Tämähän olisi hyvin ennalta-arvattava valinta, mutta niin kauan olisi hyvä pusertaa, kun ajankohtaisarvoa on. Ja kriteerit kyllä täyttyvät: Korhonen on kumppaneineen vakuuttanut taas uuden sukupolven siitä, että politiikka on likaista peliä ja että kepu pettää aina. Jos ei ole nutipäistä, että puoluesihteeri on valinnastaan saakka pyrkinyt kaikin voimin romuttamaan puolueensa kannatuksen maan suurimpien väestökeskittymien alueella, niin mikä on? Ehkä se, että äijä lisäksi on omistanut elämänsä pääministerin ja muiden keskustalaisten ministerien toimien hankaloittamiselle. Ja sekin, että tyhjä uhoaja piilottelee jossain salotorpassa aina mokattuaan hommat. Ja sitten tukijoukot tai kaksoisveli(!!!) lähettelee analfabeettisia uhkauksia oman puolueen kansanedustajille: "Yle vahingoittaa meidät". Voi Ägräs tätä elämää. Ainoa, joka ansaitsisi tittelin Korhosta paremmin, on Suomen Keskusta, joka ei ole tajunnut vieläkään lempata tätä groteskia K-linjan sammalihmeinkarnaatiota haja-asutusalueen kuuseen. --Napoleon 18. heinäkuuta 2009 kello 12.15 (UTC)

[muokkaa] Kannatus

  1. Support vote.png  Sitä saa mitä tilaa. --Pullamössö 18. heinäkuuta 2009 kello 12.30 (UTC)
  2. Ach ja--ElKondis 18. heinäkuuta 2009 kello 21.15 (UTC)
  3. Mikä ettei ja sitä rataa. Sen verran nutipääjätkä kyseessä, että ansaitsee pystinsä. --Smallmario.gifTraaniSmallmario.gif 23. heinäkuuta 2009 kello 15.12 (UTC)
  4. Support vote.png Mitä vain herra Napoleon tahtoo.

[muokkaa] Keskustelu

Siis mitä tämä nyt oikein teki kun elän perunakuopass'?

 --πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ keskiviikko 29. heinäkuuta 2009 11.56

Herrasta kertovassa artikkelissa on yleiskatsaus henkilöstä. --Napoleon 1. elokuuta 2009 kello 10.57 (UTC)

[muokkaa] Borat

(ehdotuksen jätti Käyttäjä:Vvp)

[muokkaa] Kannatus

[muokkaa] Keskustelu

Mitäköhän helvettiä? Fiktiivisiäkö henkilöitä tänne äänestetään, vai hakikohan käyttäjä:Vvp ehdotusta jättäessään nyt Sacha Baron Cohenia (jota ei kyllä voi kutsua minkään valtakunnan idiootiksi)?

 --πLUOMA | etusivu / bio / tuotanto / kysyπ keskiviikko 29. heinäkuuta 2009 11.55

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut