Hikiopisto:Fiksun elämän opas idiooteille/Käytännön elämää

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Teidät on luultavasti jo pikku penikoina opetettu kävelemään, pyöräilemään, puhumaan ja ehkä jopa soittamaan jotain instrumenttia. Lisäksi luonto lienee pitänyt huolen, että osaatte hengittää, syödä, juoda ja erittää monen sorttista tököttiä. Valitettavasti kaikki, kuten te, oppilaani, eivät osaa suoriutua näistäkään askareista ilman kaikenlaisia kuviteltavissa olevia idioottimaisuuksia. Tällä tunnilla aiomme paneutua näihin aiheisiin sekä siihen, miten ne voi hoitaa asiallisesti ja ilman dorkuuksia.

Hengittäminen, tuo elämän yksinkertainen ja refleksin omaisesti tapahtuva perusedellytys, on sekin mahdollista tyriä. Hapen sisään vetämisen ja ulos saasteilla varustettuna pumppaamisen yhteydessä on mahdollista suorittaa jos jonkinlaista sivutoimintoa. Kanssaihmisten viihtyvyyden takaamiseksi tämmöisistä toiminnoista on ensi sijassa syytä luopua. Eräs ärsyttävimmistä ja korvaan pistävimmistä on raivostuttava nokan tuhnuttaminen. Myös omituiset kurkusta kuuluvat nielahtelut voi huoletta jättää pois. Ilmaa ei tarvitse imeä niin isolla voimalla että nenä tärisee tuhinan tahdissa eikä varsinkaan niellä. Se menee kyllä perille saattelemattakin. Hengittäkää maltillisesti pieninä annoksina sisään ja ulos älkääkä lohmutko sitä ilmaa niin kuin olisitte tukehtumaisillanne. Oikeasti.

Toinen kanssaihmisiä perkeleen lailla riivaava ilmiö on suuhun erittyvän kuolan vääränlainen käsittely. Se on mahdollista limpata ulos, mikä on erittäin kuvottavaa. Toisille ei tunnu menevän kaaliin, että kuolaa ei helvetin vihoviimeisen piirin nimessä sylkäistä ulos! Kaupunkielämä on tarpeeksi vittumaista ilmankin joidenkin hemmetin läskipäiden joka kadun kulmaan erittämissä sylkylammikoissa kahlaamista. Ärsyttävää on myös kaiken maailman posmottajien suista solkenaan sinkoilevat sylkipisarat, jotka ropisevat päin viattomien sivullisten naamoja! Tekisitte kuten minä ja puhuisitte lyhyin ja tarkoin valituin sanoin, niin ei tarvitsisi syljen keralla niitä sanojaan ulos syöstä. Toisaalta sylkeä ei myöskään kuulu nielaista. Lähes mikään ei ole niin inhottavaa ja paskamaista kuin joku varta vasten siihen kunnon ihmisen, joka haluaisi olla rauhassa, viereen omaa sylkeään nielemään rojahtava. Siinä voi oikein kuulla kuinka se helvetin mälli noruu pulpahdellen kurkusta alas. Hulluksi siinä tulee, kun semmoista kuuntelee. Tekisi mieli mäjäyttää semmoista urpoa oikein kunnolla päin pläsiä! Pitäkää siis syljet siististi suissanne.

No niin, otetaanpa tässä vaiheessa ne mukananne tuomanne omenat esille. Jahas, kenelläkäänkö ei ole? No onhan täällä sentään parilla. Kyllä näkee, että te olette idiootteja. Kyllä, kaikki teistä. Te, jotka otitte omenat mukaanne, olette johdateltavissa olevia "Tottelin vain käskyjä" -tyyppejä, jotka pitäisi kaikki mestata ihmiskunnan säilyvyyden nimissä (toisaalta en valtavasti kannata tämän lajin säilyttämistä, mutta vitut siitä). Te muut taas olette välinpitämättömiä ja laiskoja pölvästejä, joille saisi suorittaa saman toimenpiteen. Ajatelkaa nyt! Ette jaksa edes yhtä omenaa tuoda mukananne. Teidän kaltaistenne vuoksi ihmiskunta on sellainen kuin se on. Arvatenkin piratismi on teidän mielestänne hieno juttu? Mutta käydään näihin asioihin sitten myöhemmin. Onpa hyvä että tulitte tänne...

Nyt meidän pitäisi hiljalleen siirtyä oikeaoppisen syömisen pariin. Pääasiassa teoriassa, joskin te omenanmukanatuojalampaat pääsette kyllä vielä syömään nuo eväänne. Kohta koittaa se hetki. Ensin kertaamme hieman ihmisten ruokatapoihin liittyviä pällimäisyyksiä. Pitäisi olla itsestään selvää, että haarukalla syötävät ruuat syödään veitsellä ja haarukalla. Pelkällä haarukalla kauhominen on typerää, sillä siinä tulee väkisinkin syöneeksi liian isoina paloina (ulostamisongelmista asiaa kohta). On se nyt kumma, että joku joka osaa vaikka purkaa auton ja koota uudestaan menee neuvottomaksi, kun ruokaa pitäisi ruveta syömään veitsellä ja haarukalla. Minä en osaa edes käyttää kytkintä, mutta veitsen ja haarukan käytön olen hallinnut siitä asti kun pääni oli lautasella olevan perunan kokoinen ja näköinen. Veistä ja haarukkaa ei siis ole tarpeen käyttää kasvoillaan semmoinen katsokaapa nyt kuinka älykäs, sivistynyt ja taitava minä olen -virne. Sottaisuuden minimoiva syöminen ei ole mikään ylpeyden aihe: se on syömisen ja fiksun elämän perusedellytys asiallisen hengittämisen ja kuolankäsittelyn ohella, eikä täten missään määrin pätemisen arvoinen asia. Ihmisen ei tarvitse olla lukenut Goethea osatakseen tarttua veitseen ja käsitellä sitä, kuten ei runkatakseenkaan. Ruoka on luonnollisesti myös nieltävä mukisematta, sotkematta ja virnuilematta riippumatta siitä mitä tarjolla on. Toinen asia, joka pitäisi opettaa lapsille jo syöttötuoli-iässä, on ruuan syöminen siististi suu kiinni. Toisilla se suu ei vain tahdo pysyä kiinni, vaan valskaa koko ajan. Suuta ei tarvitse pitää auki kuin sen ajan kun sinne laitetaan ruokaa. Ruokaa ei missään nimessä saa syödä nassuttaen laittaen suun kiinni vain purentavaiheessa. Se on erittäin, erittäin vastenmielistä.

Nyt minusta alkoi tuntua siltä, että ruokailutapatottumuksianne on oiottava vielä erään asian tiimoilta. Joillekin töhöpäille vaikuttaa nimittäin muodostuneen tavaksi ottaa ruokaa enemmän kuin jaksaa syödä ja sitten kaataa loput pois. Moisesta tavasta on luovuttava heti, ihmisyyden nimissä! Ruoan kaataminen pois on kuvottavaa, naurettavaa ja typerää. Ei myöskään tarvitse olla mikään loogisen ajattelun mestari osatakseen ottaa ruokaa sen verran kuin jaksaa syödä. Ei vähempää eikä missään nimessä enempää. (Käytänkö liikaa kursiivia? Voisin toki välillä siirtyä alleviivaamaan.)

Myös niin yksinkertainen asia kuin ulostaminen ja virtsaaminen on mahdollista suorittaa päin helvettiä. Ensinnäkin ihmisten on lopetettava kahvin juominen mustana! Ei kukaan halua kuunnella helvetinmoisten pörähdysten saattelemana, koko korttelin kuullen raikuvana ulos syöksyvää kostean ja punaruskean ulosteen vuodattamista. Sen jälkeen pönttökin näyttää aivan Trabantin tehtaan kolaritestipaikkanaan käyttämää soramonttua. Älkää myöskään syökö niin isoja ja epäterveellisiä annoksia, että joudutte istumaan tuntikaudet siinä pöntöllä naama punaisena ähisten. Ulostaminen kuuluu hoitaa yhdessä yhtenäisen paskakiekuran muodossa. Näin ei synny ärsyttäviä "plop, plop" -ääniä ja muut saavat olla rauhassa. Ottakaa mallia koirista! Ne hoitavat asiansa kunnolla. Itse olen jo kauan syönyt pelkkää koiran kuivamuonaa, sillä se on ensinnäkin erittäin ravitsevaa ja toisekseen se ei aiheuta hitonmoisia paskomisongelmia. Mitä tulee virtsaamiseen, niin senkään yhteydessä ei ole mikään välttämättömyys pitää hirvittävää mekkalaa. jos miesten täytyy välttämättä saada kusta seisaaltaan, niin sen on tapahduttava selkä suorassa. Kusivanaa ei tarvitse tuijottaa eikä sillä saa leikkiä. Voi jumalauta niitä ihmisiä, jotka heiluttelevat sitä hilavitkutintaan siinä kustessaan ja antavat kusen kaareilla naurettavasti! Semmoisilta pitäisi lyödä rööri tyvestä asti poikki! Suorittakaa tarpeenne siivosti ja nopeasti, hyvät ihmiset.


Under construction.png Alla rakentamisen!
Tämä artikkeli on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen.
Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi.
AlkuunSeuraavalle oppitunnille →
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut