Hikiopisto:Aggressiivisen ajon kurssi
Toivottavasti nautit hikikurssistamme. Hikiopiston etusivulta voit etsiä lisää kursseja. Myös Hikiopisto-luokka on pullollaan tuikihyödyllistä oppimismateriaalia. |
”Saatanan sunnuntaisuharit! Hinatkaa ne hevosvankurit vittuun siitä!”
”Ei täällä auta itku. Saatanallinen ralli päälle vaan.”
~Alikersantti Lehto
Johdanto
Taloudellisella ja turvallisella ajotyylillä on toki aikansa ja paikkansa, mutta kuten enemmän tien päällä aikaansa viettävät tietävät, kun pitää oikeasti päästä paikasta A paikkaan B, tarvitaan rivakampia otteita. Nykyinen ajo-opetus tuntuu unohtaneen sen tosiseikan, että useimmissa ajoneuvoissa on käytettävissä jarrut. Toki jarruttomalla ajoneuvolla ajettaessa on syytä noudattaa tiettyä varovaisuutta, mutta normaalisti moinen hyssyttely ja köröttely on aivan turhaa.
Kiitettävän moni tienkäyttäjä onkin jo löytänyt eteläisestä Euroopasta Skandinaviaan levinneen aggressiivisen ajotyylin. Usea autoilija kuitenkin antaa vielä tänäkin päivänä soveliaisuus- ja liikennesääntöjen ohjata omaa liikennekäyttäytymistään.
Liikennekäyttäytymisen terveysvaikutukset
Työ-, harrastus- ja muut kiireet saattavat aiheuttaa verkkaisesti sujuvan liikenteen mukana ajelehtivan ajoneuvon kuljettajalle ylimääräisiä paineita. Kuljettajan paineensietokyvystä riippuen tämä voi johtaa stressireaktioon ja stressaantunut kuljettaja on aina riski liikenteessä. Brittiläisen tutkimusten mukaan liikennevirran edetessä aamuruuhkaisella moottoritiellä alle 60 km/h on kuljettajalla noin viisinkertainen riski saada sydänkohtaus verrattuna tilanteeseen, jolloin liikenne sujuu suurimmalla sallitulla nopeudella. Saman tutkimuksen mukaan autojono seistessä paikallaan, vaikka vihreä valo palaa, on aivoinfarktin todennäköisyys kohonnut noin 70 %. [1]
Vaihtamalla ajotyyliä aggressiiviseen suuntaan kuljettaja voi vapautua ylimääräisistä paineista ja pienentää näin stressin aiheuttamia liikenneriskejä. Sopiva aggression erittämä adrenaliini edistää sydämen toimintaa.[2]
Ajotyylin vaikutus kansantalouteen
Aggressiivinen ajotyyli on kannattavaa myös kansantalouden kannalta. Pienikin muutos päivittäisessä työmatka-ajassa säästää vuositasolla useita työtunteja. Koko kansaa ajatellen pienellä ajotyylin muutoksella voidaan jopa torjua uhkaava työvoimapula, kun liikenneruuhkissa seisova, työikäinen väestö saadaan tuottavaan työhön.
Vapauta sisäinen eläimesi
Suomalaiseen, pidättyvään kulttuuriin kuuluu olennaisena piirteenä tunteiden piilottaminen ja hillitseminen. Työelämässä, harrastuksissa ja ihmissuhteissa tämä tapa voi olla hyväkin, mutta liikenteeseen se ei sovi alkuunkaan. Liikenteen nopeasti muuttuvat tilanteet ja hektinen rytmi vaativat nopeaa ja välitöntä reagointia erilaisiin ärsykkeisiin, joten harkitseva ja hillitty käytös on auttamatta liian hidasta. Rauhallinen ja rento ihminen reagoi nopeisiin vaaratilanteisiin väistämättä hitaammin, kuin valmiiksi ärsyyntyneessä tilassa oleva lajikumppaninsa. Adrenaliinihormoni on siis eräänlaista elimistön omaa amfetamiinia, joka pitää kehon valppaana yllättäviin tilanteisiin.
Moni kokee oman moraalin, yhteiskunnan asettamien käyttäytymissääntöjen ja lakien asettamista kahleista vapautumisen vaikeaksi, eikä osaa päästää raivoa valloilleen edes silloin, kun sitä tarvitaan. Määrätietoisella harjoittelulla voi kuka tahansa vapauttaa sisäisen petonsa ja oppia siten aggressiiviseksi tienkäyttäjäksi. Harjoittelun voit ottaa osaksi jokapäiväistä elämää. Yritä reagoida arkisiin tilanteisiin mahdollisimman spontaanisti. Yritä repiä sähköyhtiön lähettämä tasauslasku tai heitä kaukosäätimellä televisiota, jos ohjelma ei miellytä. Harjoittele mahdollisimman pelottavia irvistyksiä peilin edessä ja karju niin kovaa kuin pystyt. Kun pystyt ilmaisemaan raivoasi estottomasti yksin ollessasi, voit siirtyä harjoittelemaan ihmisten keskuudessa. Voit kiilata röyhkeästi kassajonossa ja haistattaa paskat eläkemummolle joka yrittää samaa temppua. Pyydä pomolta palkankorotusta ja hauku hänet homoksi[3] jos korotusta ei tule. Varasta ärsyttävän naapurin polkupyörän renkaista venttiilit, tai turmele hänen pihakuusensa. Kun kuvatun kaltaiset reaktiot tulevat sinulta luonnollisesti, olet valmis siirtymään ajoharjoitusten pariin. Ensimmäisessä harjoituksessa auto yksinkertaisesti ajetaan talliin. Juju on siinä, että tallin ovet pidetään koko ajan suljettuna. Voi tosin olla, että onnistuneen harjoituksen jälkeen ovien status on hieman epäselvä. [4] Toisessa ajoharjoituksessa opetellaan löytämään auton suorituskyvyn rajat. Kokeile ensin revittää moottorin kierrokset kierroslukumittarin punaiselle alueelle, vaihteen ollessa vapaalla. Tämän jälkeen toista kierrosten revitys vaihteen ollessa kytkettynä. Kytkintäkin voi nostaa, ellei edessä satu olemaan jotakin selvästi autoasi painavampaa. Lopuksi suorita vielä lukkojarrutus.[5] Kun harjoitukset on suoritettu onnistuneesti, olet voittanut sinua pidätelleet kahleet, ja olet valmis siirtymään liikenteeseen.
Ajon perusperiaatteet
- Kiihdytä täysillä, jarruta täysillä – Auton ominaisuudet on tehty käytettäviksi, ei säästeltäväksi.
- Kaikki muut tienkäyttäjät ovat vihollisia – Älä anna kenenkään unohtaa sitä.
- Kiire määrää etuajo-oikeuden – Joutilaat väistävät niitä, joilla on oikeasti päästävä jonnekin. 30 km/h ajavia mummoja ei tarvitse väistää.
Ajoon valmistautuminen
Aggressiiviseen ajoon valmistautuminen alkaa hyvissä ajoin ennen varsinaista liikkeellelähtöä. Agressiivisen ajajan kannattaa asentaa muutamia käytännöllisiä lisävarusteita autoonsa, kuten lumiaura jolla voi kätevästi kiilata ohjata hidastelevat mummot tien sivuun. Ennen ajosuoritusta on hyvä nauttia runsaasti kahvia tai muita kofeiinituotteita.[6] Oikeaan liikennevireeseen pääsee pelaamalla Flat Outia, Need For Speediä sekä GTA:a ja soittamalla anopille. Hallituksen talouspolitiikan pohdiskelu virittää myös oikeaan tunnelmaan.
Liikkeelle kannattaa lähteä hieman myöhässä. Huolellisesti aggressiiviseen ajoon valmistautunut kuljettaja on antanut ajoneuvon avaimen edellisenä iltana leluksi koiralle tai alle 4-vuotiaalle lapselle. Pienen avaimenetsintäleikin jälkeen on aika istahtaa autoon. Viritä autoradio soittamaan nopeatempoista, aggressiivista musiikkia. Hyviä autoilulevyjä ovat mm. Slayerin Reign in Blood, Seasons in the Abyss, South of Heaven jne., Panteran Vulgar display of power ja Sentencedin Amok sekä Tapani Kansan tuotanto.
Liikennevirtaan
Ensimmäinen kiihdytys ratkaisee tulevan ajosuorituksen luonteen. Rauhallinen liikkeellelähtö heijastuu valitettavan usein koko ajosuoritukseen, hidastaen matkantenkoa huomattavasti. Syytä siis on reippaasti survaista kaasu pohjaan heti alkumetreillä. Jos renkaat päästävät kuuluvan ulahduksen, on aggressiivinen lähtö onnistunut. Samalla muut tienkäyttäjät saavat selkeän varoituksen liikkuvasta ajoneuvosta.
Osaksi liikennevirtaa pääset kätevästi, kun muistat talvisodan hengen. Omaa paikkaa pitää puolustaa ja jos siinä rytäkässä joku kuolee, niin ei voi mitään. Sen lisäksi, että aggressiivinen kuljettaja pitää kiinni omista oikeuksistaan, hän myös nappaa kärkkäästi oikeudet pois niiltä, jotka eivät niitä ymmärrä puolustaa. Näin saadaan minimoitua ns. turhan tilan määrä liikenteessä. Aja mahdollisimman lähellä edellä ajavaa, täytä pienetkin välit ja pyri tarvittaessa raivaamaan tilaa itsellesi.
Ryhmittäytyminen
Ryhmittäytyminen, eli kaistan vaihto on yksinkertainen toimenpide, jonka moni autoilija[7] onnistuu tekemään väärin. Usein nähty virhe on ajella pitkiä matkoja vilkku päällä, päätä pyöritellen ja ihmetellen ennen kaistanvaihtoa. Oikeaoppinen kaistanvaihto tapahtuu terävällä ohjausliikkeellä haluttuun suuntaan. Ohjauspyörää käännettäessä vilkkua mulautetaan aiottuun suuntaan. Koko toimenpide kestää noin 1,5 sekuntia. Monen aggressiivisen autoilijan mielestä vilkun käyttö on turhaa, mutta tällä valoshowlla vastuu kaistanvaihdon esteettömyydestä ja turvallisuudesta siirretään muille.
Ohitustilanne
Kuten monissa muissa liikennetilanteissa, myös ohituksessa aggressiivisen ajon toimintamallit poikkeavat autokoulussa opituista menetelmistä.[8] Erityisesti väite riittävä ohitusnäkymä = 3xohitusmatka joutaa romukoppaan. Sekä ohitettavassa että mahdollisesti vastaantulevissa ajoneuvoissa on jarrut, joilla ohitustila sovitetaan tarvittaessa riittäväksi. Aggressiivisessa ajossa sovelletaan sääntöä ohitusnäkymä = ohitusmatka. Tilanteissa, joissa tien leveys sallii, voidaan ohitus tehdä täysin sokkonakin.
Yhden ajoneuvon ohittaminen toteutetaan yhdistämällä kaksi kaistanvaihtoa yhdeksi kokonaisuudeksi. Aloita ohitus kiihdyttämällä vauhti noin kaksinkertaiseksi ohitettavan ajoneuvon[9] nopeutta omalla kaistalla. Kun oman ajoneuvosi keula peittää näkyvistä edellä ajavan ajoneuvon takavalot, vaihda kaistaa nopealla ohjausliikkeellä, samalla vilkkua vilauttaen. Kolmen sekunnin kuluttua palaa omalle kaistallesi, jälleen nopealla ohjausliikkeellä.
Kokenut aggressiivinen kuljettaja ohittaa yleensä mahdollisimman monta ajoneuvoa yhdellä kaistanvaihdolla. Tällöin ohituskaistalla ajettaessa ajoneuvon nopeus tulee kiihdyttää mahdollisimman lähelle maksimia.
Risteysajo
Tieliikennelaki käsittelee useita erilaisia risteystyyppejä ja monenlaisia risteyksen ajojärjestykseen vaikuttavia sääntöjä. Aggressiivista ajotyyliä noudatettaessa nämä säännöt voidaan unohtaa. Erilaisten liikennemerkkien kyttääminen ja ajojärjestyksen miettiminen hidastaa liikennettä ja haittaa ajon sujuvuutta. Risteysajossa on tärkeää noudattaa kahta sääntöä: Sinä menet aina ensin, ja jos sinä et pääse menemään, ei kukaan muukaan mene. Pysähtymistä tulee vältää viimeiseen asti.
Risteysalueilla ajojärjestystä säännellään myös liikennevaloin. Kuten useat autokoulun käyneet tietävät, punaista valoa päin ajaminen on jossakin määrin paheksuttava teko. Punaisen valon uhatessa sujuvaa liikkumistasi kannattaa muistaa vanhan vihreän sääntö, eli punainen valo voidaan tulkita vihreäksi vielä 15 - 20 sekuntia valon vaihtumisen jälkeen. Liikennevaloista liikkeelle lähdettäessä voi myös ennakoida huoletta, jos risteys ja valojen vaihtumisjärjestys ovat tuttuja. Muista aina risteyksestä lähtiessäsi suorittaa aggressiivisen ajotyylin mukainen lähtö.
Sopivat ajoneuvot

Periaatteessa aggressiivista ajoa voi harjoittaa millä tahansa ajoneuvolla potkukelkasta tukkirekkaan. Ajosuorituksen kannalta tärkeää on pikemminkin kuljettajan oikea asenne kuin kulkuneuvon ulkoiset ominaisuudet. Jotkin piirteet ajoneuvossa kuitenkin ovat hyödyksi. Mitä suurempi, tehokkaampi ja äänekkäämpi ajoneuvo on, sen itsevarmempi kuljettaja ohjaimista löytyy. Itsevarmuus taas on helposti muutettavissa kunnon aggressioksi. Henkilöautoista hyviä vaihtoehtoja ovat mm. BMW:n ja Audin citymaasturit sekä isot Volvot. Vanhoilla ja pienillä autoilla aggressiivinen autoilu saattaa ulkopuolisen silmin muistuttaa amisautoilua, joten hajukuusten ja pissisten kuljettamista on syytä välttää.
Mitä sanoo laki?
Lakihan sanoo kaikenlaista. Jos poliisi sattuu olemaan kanssasi eri mieltä noudattamiesi ajolinjojen tai ajonopeuksien oikeellisuudesta, voit aina vedota kiireeseen ja epähuomioon. Lisäksi kannattaa muistuttaa sakkolappua kirjoittavaa poliisia siitä, miten maailmassa tehdään oikeitakin rikoksia ja että nopeusvalvonta on verovarojen haaskausta ja viattomien siviilien kiusaamista. Kerro vielä, miten Suomi on muuttumassa sosiaalitanttojen johtamaksi poliisivaltioksi, jossa ei voi paskallakaan käydä, ilman että isoveli valvoo ja virkavalta sakottaa. Huumekauppiaat ja talousrikolliset vievät leivän rehellisen ihmisen suusta, kun samaan aikaan lahjottu poliisi kyttää puskissa, josko joku sattuu ohittamaan keltaisella viivalla.
Viitteet ja lähteet
- ↑ Luftenwaffe, S.S. The need for speed - correlation of congestion and coronary thrombosis, p. 556.
- ↑ Tarantino, Q. Pulp Fiction, kohtaus jossa pysähtynyt sydän käynnistetään adrenaliiniruiskeella
- ↑ Pomon sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippuen heteroksi tai lesboksi haukkuminen voi tehota paremmin. Ymmärsit kuitenkin idean?
- ↑ Et siis anna minkään vitun tallinovien pidätellä menoasi.
- ↑ Onnistuu se perkele ABS-jarruillakin, kun tarpeeksi yrittää.
- ↑ Myös kokaiinin tiedetään kohottavan itsetuntoa liikenteeseen sopivalle tasolle. Suomessa kokaiinin käyttöä liikenteessä on kuitenkin rajoitettu lain voimin.
- ↑ Saatanan idiootit! Arpajaisissako niitä ajokortteja jaetaan??!!
- ↑ Perkeleen tissiposket! Menisivät päiväkodin pihaan opettelemaan ajamista!
- ↑ Siinä taas joku puolisokea eläkeläispappa köröttelee maalikyliin. Eikö niitä saatana saa jo vanhainkotiin!