Hikinews:Yllättävä tutkimustulos: peniksesi koko kiinnostaa arvioitua harvempia
Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua. |
14. lokakuuta 2019
KYRVÄNLATVA, Seisaus – Yhdysvaltalaistutkijoiden laaja analyysi kumoaa aiempien tutkimusraporttien väitteet siitä, miten suurta osaa ihmisistä peniksesi koko kiinnostaa. Tutkijat sanovatkin, että peniksesi kiinnostavuutta on liioiteltu tutkimusraporteissa huomattavasti.
"Kun otetaan huomioon julkaisuharha ja tutkijoiden taipumus esitellä tuloksia ja analyysitapaa valikoiden, käy ilmi, että se osuus ihmiskunnasta, jota peniksesi pituus ja ympärysmitta saati terskasi muoto, kivestesi koko tai kivespussiesi tilavuus kiinnostaa, ei ole tilastollisesti merkittävä", sanoo tutkimuksen yliauteur Harold Cocker Bostonin yliopistolliselta opioidivieroitusklinikalta.
Tutkijat arvioivat aiempaa tutkimuskirjallisuutta aiheesta, minkä jälkeen he teettivät uuden kyselyn kaikkiaan 119 155 henkilölle. Osallistujiin lukeutuivat myös äitisi ja kaikki ihastuksesi sekä henkilöt, joita olit pitänyt tutkimusta alustavassa kyselyssä "hotteina mimmeinä". Kyselytulokset suhteutettiin omaan arvioosi peniksesi kiinnostavuudesta. Kävi ilmi, että oman arviosi ja muiden osallistujien arvion väliset erot olivat tilastollisesti täysin suhteettomia.
"Tutkimuksen luotettavuutta heikentää vastaajadatan suuruus suhteessa peniksesi pienuuteen. Kenties jollain edustavammalla yksilöllä olisi saatu erilaisia tuloksia", Cocker kommentoi.
Tutkijat eivät usko, että tuloksilla on erityistä vaikutusta siihen, miten kiinnostavana pidät oman peniksesi kokoa. "Olemme tehneet aiheesta jatkotutkimusta, ja uskallamme jo nyt sanoa, että kukaan ei ole yhtä kiinnostunut peniksistä kuin tavan heteromiehet", Cocker sanoo.
Hikinewsin toimitus kiittää pyytämättä ja yllättäen lähettämästäsi kuva-aineistosta. Valitettavasti emme laatumediana käytä sumuisia kännykkäkuvia uutistemme kuvituksena.
Tämä uutisartikkeli sisältää Hikinewsin tarjoamaa ensikäden tietoa. Etsi keskustelusivulta mahdollisia lisätietoja. |