Hikinews:Väyrynen käytettävissä Jumalaksi

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua.

23. tammikuuta 2010

Maa ja Taivas – Ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministeri, Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen on ilmoittanut järjestämässään tiedotustilaisuudessa pyrkivänsä Jumalaksi. Virka avautui yllättäen Haitin maanjäristyksen jälkeen, kun Jumala ilmoitti vetäytymisestään Karibian laatan "täydellisesti epäonnistuneen" hoidon vuoksi. "Tämä ei ollut ensimmäinen kerta", Jumala huokaisi omassa tiedotustilaisuudessaan. "Olen toistuvasti aiheuttanut vastaavia katastrofeja silkkaa huolimattomuuttani ja taitamattomuuttani. On tullut aika tehdä johtopäätökset ennen kuin ryhmäkanteita alkaa sadella", Jumala perusteli eropäätöstään. Jumala ei katso maailmankaikkeuden edun mukaiseksi asettua ehdolle enää uudelle ikuisuuskaudelle, ja uusi Jumala valitaan kesällä universumin hallintokokouksen yhteydessä.

Väyrynen totesi tiedotustilaisuudessa, että hänen kokemuksellaan ja pätevyydellään varustetulla henkilöllä ei ole "pätevää syytä" torjua ehdokkuutta. "Katson, että maailmankaikkeuden edun vuoksi minun on annettava lahjani ja laaja kokemukseni käyttöön", Väyrynen perusteli ratkaisuaan. Hän kiisti, että toiveella palvotuksi tulemisesta myös Lapin ulkopuolella olisi ollut osaa tai arpaa hänen päätöksessään. Väyrynen huomautti lisäksi olevansa niin pitkäikäistä sukua, että voi olettaa elävänsä "käytännöllisesti katsoen" ikuisesti. Väyrynen julkisti hiljan myös elämäkertateoksen juuri 250 vuotta täyttäneestä isästään.

Väyrysen ilmoitus on tullut kauhistuksena hänen vastustajilleen. Maailmankaikkeudesta ei näet voi muuttaa pois sitten millään, ei edes itsemurhan kautta. Jos Saatana, joka on vielä pantannut kantaansa, ilmoittautuu kilpaan, on mittelöstä tulossa arvioiden mukaan ennennäkemättömän tiukka.

Katso myös[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]