Hikinews:Suomalainen teki vaikutuksen osaamalla ulkomaankieltä
|
Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua. |
2. syyskuuta 2010
BERLIINI – Suomalainen on tehnyt ulkomaalaisiin vaikutuksen osaamalla ulkomaankieltä ulkomailla ollessaan. Kyseinen suomalainen on pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.), joka teki keskiviikkona ensimmäisen vierailunsa Saksaan. Vierailua isännöinyt liittokansleri Angela Merkel sanoi olevansa iloisesti yllättynyt siitä, että Kiviniemi osasi ulkomaankieltä. ”Damit bin ich sehr zufrieden, Donnerwetter”, kommentoi Merkel tapauksen johdosta järjestetyssä lehdistötilaisuudessa. Tilaisuus keräsi paikalle runsaasti saksalaista mediaa, joka oli kiinnostunut ulkomaankieltä osaavasta suomalaisesta.
Kiviniemi kertoi lehdistötilaisuudessa avoimesti ulkomaankieltä opetellessaan kohtaamistaan vaikeuksista ja ennakkoluuloista. Yleisö liikuttui aika ajoin kyyneliin.
Pääministeri ja liittokansleri totesivat, että Suomen ja Saksan suhteissa ei ole ongelmia varsinkaan nyt, kun suomalainen osaa ulkomaankieltä. Molemmat ilmoittivat ottavansa tiukan linjan EU:n talouspolitiikassa velvoitteitaan laiminlyöviä maita kohtaan. ”Im Bund”, vahvisti Merkel.
Myös Kiviniemen edeltäjä Matti Vanhanen (kesk.) puhui toisinaan ulkomailla ulkomaankieliä, mutta ulkomaalaiset luulivat näissä tilanteissa Vanhasen kärsivän hermostollisista häiriöistä tajuamatta, että kyseessä oli kommunikaatioyritys.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- "Kiviniemi hoiti keskustelut hyvällä saksan kielellä". Helsingin Sanomat, 1. syyskuuta, 2010