Hikinews:Serbia voitti Itä-Eurovision laulukilpailun
|
Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua. |
13. toukokuuta 2007
”Olemme tästä sontakilpailusta huolimatta edelleen maailman paras bändi!”
~Ola Salo on hyvä häviäjä
Београд – Serbia voitti viime yönä Helsingissä järjestetyn entisten neuvostomaiden välisen laulukilpailun. ”Kiitos vaan rahoituksesta Ranska ja ketä teitä siellä Keski-Euroopassa nyt onkaan”, voittaja Marija Šerifović kommentoi hienoa showta.
Voittajan valinta sujui tuttuun tapaan äänestämällä lähimpiä naapurimaita ja vähän kaukaisempia naapurimaita. Itä-Euroopan loput pisteet menivät venäläisvähemmistöjen toiveiden mukaisesti Venäjälle. ”No kyllä se tietty helpottaa, kun koko maassa on yhteensä sata puhelinliittymää ja Euroopan karttaa ei tunne niiden omistajista kuin 1/3”, kommentoi Balkanilta äänivyöryn saanut Šerifović. Poikkeuksen teki Viro, jonka venäläisvähemmistö antoi hyvien suhteidensa ansiosta Venäjälle sekä 8, 10 että 12 pistettä.
Mukaan oli tänä vuonna otettu ennätykselliset 42 maata, joista finaaliin selvisivät itäblokin 20 maan lisäksi vain Irlanti ja Ruotsi. Suuret rahoittajamaat ja järjestäjämaa Suomi pääsivät lyhyesti käymään finaalilavalla kaalisateessa. Itä-Euroopan yleisradioyhtiöt boikotoivat maita, joissa vuohenkasvatus ei elätä pääosaa väestöstä, eikä Saksan, Ranskan tai Espanjan äänestysnumeroita päästetty ruutuun lainkaan. ”Iso kyynel”, Valko-Venäjän delegaatio arvioi.
Kappaleiden teemat toistuivat yhtä perinteisenä kuin äänestyskäyttäytyminen. Venäläiset lauloivat varastamisesta, saksalaisten itseironinen kertosäe kysyi ”Guess who rules the world?” Itä-Euroopan maat lauloivat vuohenkasvatuksesta tai sillä ratsastamisesta, mikä takasi äänestyksessä suosion saman arvomaailman jakavien kansojen keskuudessa.
Seuraava Itä-Euroopan laulukilpailu järjestetään Länsi-Euroopan rahoilla Belgradissa keväällä 2008.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- "Serbia voitti Euroviisut tunteikkaalla balladilla". YLE, 13. toukokuuta, 2007