Hikinews:Raiskahtavaa joulua – Hikipedia antaa kansallismielisen joulurauhan julistuksen

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua.

21. joulukuuta 2015

Joulu on perinteinen juhla jota on vietettävä kansallismielisesti. Toisaalta perinteitä tätyy myös ajanmukaistaa. Tämä on toki tarpeenkin koska jos esimerkiksi maailman kuuluisimman juutalaisen syntymää ei juhlittaisi sianlihaa syömällä, niin se voisi antaa vääriä viestejä maahanmuuttajille ja ulkomaalaisille. Sen sijaan Ari Jalosen ehdotuksen mukaan juhlan kunniaksi sianihralla päällystetyt tiet antaisi oikean viestin muslimeille.[1] Ja lisäksi maamme tuoksuisi jouluiselle muutaman päivän. Ja sen jälkeen maamme haisisi PerusSuomalaiselle miehelle loppuvuoden. Tämä olisi moninkertainen voitto kansallismielisyydelle!

Joulunatsikortti3.jpg
Siksi PerusSuomalaiset ja maahanmuuttokriitikot ovatkin luoneet uudistuneen, piristävän raikkaan ja nuorekkaan, tavan lähestyä tätä julista jaloviinaisinta. Siksi ikonostaasia onkin täydennetty. Esimerkiksi "Rajat kiinni!" -facebookryhmän mukaan "Risti se on hakaristikin" ja "Sieg Heil". Jonka vuoksi selittyy muun muassa joulutortun muoto. Ja se, miksi jokaisen kristillisen kirkon tulisikin muotoilla katollaan ja sisällään olevat ristit hakaristeiksi koska ristejähän nekin olisivat. Tämänlainen kansallismielinen kuvasto sopii joulun henkeen yhtä hyvin kuin Sieg Heil -huudot niille joiden mielestä rajat pitäisi laittaa kiinni ja ottaa nollatoleranssi ulkomaalaisille vaikutteille. Eli koin joulukuusi perseeseen. Kuusen latvaan ehdotetaankin jo unohtunutta perinteistä koristetta. Sillä Vlad Tepes tunnetusti edusti oikeaa kristillistä suhtautumista muslimeihin. Tämän perinteen kansallismieliset luonnollisesti haluavat muistuttaa maallistuneisiin mieliin.

Tässä uudistuneessa kuvakielessä ei toki ole hylätty perinteitä. Esimerkiksi kun James Hirvisaari unelmoi, hän unelmoi siitä miten "kansanpetturi" -suvakeille tehtäisiin.[2] Hän onkin luonut ihastuttavan idyllin jossa joulukuusta koristavat kauniisti lynkatut ja hirtetyt suvaitsevaiston edustajat. Toki hän itse vain fantasioi samalla kun rohkeammat suorittavat tätä koristelupuolta. Toisaalta kynttilöiden ja soihtujen tilalle on otettu kansallisperinteinen valon voiton juhlinta soihtukulkuein, palavin maahanmuuttokeskuksin.[3] Ja tulevaisuudessa, kun isänmaallisten pahin pelko, suurmoskeija, tulee maahamme, niin mikään ei julista joulun sanomaa niin kuin hankinen maisema jonka keskellä liekehtii moskeija. Tämä tuhopoltto on niin kaunista, että monelle kansallismieliselle tulee tippa silmään ja jalkoväliin yhtä vahvasti kuin suvaitsevaiston edustajille tai maahanmuuttajillekin. Sillä he tietävät että pyromaani palaa rikospaikalle tuikkaamaan loputkin tuleen, suojellakseen rohkeasti oman maansa kansalaisia.[4]

Joulu on myös tervehdysten aikaa. Ja kansallismielinen Suomen Sisulainen tekee tervehdyksiä mielellään. He keräävät asiaa varten oikein erityisiä nimilistoja, ja osallistuvat mielellään keskusteluun erilailla ajattelevien kanssa.[5] Erityisesti kun Ilja Janitskin julkaisee suvakkien nimilistoja, on hän mielellään kertomassa että noiden luona on "hauskaa vierailla". Näin kansallismielinen muistaa että kukaan ei ole hänen muistamisiensa ulkopuolella. Ja että maahantunkeutujien lisäksi myös suvakeilla on erityinen paikka heidän sydämissään.[6] Joulutervehdysten antaminen niille joiden kanssa on erimielinen on tietenkin se joka erottaa kansallismielisen jostain ISIS -terroristista. Ja sen vuoksi tätä tarkoitusta varten onkin suunniteltu joulukortteja. Jotka Rudolf Koivun tyyliin ovat idyllisen Suomalaisia ja jakavat Joulun oikeaa perinteistä sanomaa. Sitä sanomaa jonka niin monet ovat unohtaneet.

Lähettämällä tervehdyksiä suvakeille kansallismielinen osoittaa olevansa sivistynyt ja hyvä ihminen joka tietää kohtuuden ja hyvän maun rajat. Vaikka vastustaakin poliittista korrektiutta henkeen ja vereen. Suvaitsevaiston edustaja ei voi oikein sanoa muuta tälläisen kortin saadessaan kuin todeta että hänkin toivoo kortin lähettäjälle hyvää perinteistä joulua jossa stereotyyppinen valkoinen humalainen heteromies joulun juopi ja hakkaa sen jälkeen perheen ja ajaa sitten heidät hankeen kirveellä. Suvaitsevaiston edustaja voi jopa toivoa sydämestään että kun konservatiivinen kansallismielinen kohtaa tämänlaisen tilanteen niin hän tästä tapauksesta osaisi yleistää niin että tämä minkä tämä yksi tekee pienimmileen niin sen jokainen valkoinen kristitty heteromies tekee. Eli tietää paikkansa ja asemansa. Aseman joka on yhtä geneettistä kuin väärien kansanosien tyhmyys. Ja jota ei feministi tai suvakki voi relativismissaan komennella.

Kauneimmat kansallismieliset joulukortit[muokkaa]

Joulunatsikortti1.jpg


Joulunatsikortti2.jpg


Joulunatsikortti4.jpg


Joulunatsikortti5.jpg

Katso myös[muokkaa]