Hikinews:Pikku G on jo aloittanut uuden vaalikampanjansa

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua.

9. helmikuuta 2010

Suomi - Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa heikosti sijoittunut suomirapin Ö-luokan ikuinen lapsiartisti Pikku G on jo aloittanut kampanjansa seuraavia vaaleja varten.

Se on totuuden nimissä myönnettävä että ”Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus” -slogan ei uponnut kuin 12-vuotiaisiin poikiin, jotka vaativat koulun lopettamista, opettajiensa kastraatiota ja kiljun laillistamista,” Pikku G:n kampanjapäällikö Sinikka Konstig kertoo. ”Olemme ottaneet opiksemme ja lähteneet rakentamaan Pikku G:lle imagoa, jolla tavoitetaan kansan syvät rivit.”

Linja onkin valittu selkeästi myötäilemään Suomen kansan ihanteita ja populismia. Pikku G vaihtoi artistinimekseen Gee ja suunnitteilla on ankaran punttisalitreenauksen myötä hivuttaa se myöhemmin nimeksi Iso G tai mahdollisesti G the Äijä. Sympatia- ja moraalipisteitä on myös lähdetty tavoittelemaan Geen kärähdettyä rattijuopumuksesta, osallistuttua kokaiiniliigan toimintaan ja legendan mukaan järjestettyään takamukseensa ”Dexit Only” -tatuoinnin.

Ehdokkaan tarvitsee vielä päästä iltapäivälehtiin rasistisilla ja sovinistilla kommenteilla sekä ammuskella päihtyneenä laittomalla aseella, niin eiköhän sitten äijä-imago ole saavutettu ja asiat eduskuntapaikkaa varten lutviudu ihan omalla painollaan", Konstig riemuitsee, ”Suomi on kampanjointimielessä siitä helppo maa, että kansansuosion voi täällä saavuttaa ihan pelkällä sikailulla.”

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut