Hikinews:Meksikonlahden öljy yritetään häivyttää Bermudan kolmioon
|
Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua. |
30. toukokuuta 2010
BATON ROUGE, Louisiana – Öljy-yhtiö British Petroleum ja Yhdysvaltain liittovaltion viranomaiset pohtivat kuumeisesti uusia konsteja välttää Meksikonlahden öljykatastrofin paheneminen. BP:n öljynporauslautan huhtikuinen räjähdys on vapauttanut Louisianan merialueelle miljoonia tonneja öljyä, ja lähde pulputtaa jatkuvasti lisää. Mississippin suiston ainutlaatuinen luonto on vaarassa, ja alueen kalastajat, ravustajat sekä matkailualalla työskentelevät menettänevät elinkeinonsa pitkäksi aikaa, mutta BP lohduttaa, että yhtiö "ottaa vastuun".
Kun öljylähteen vuotokohdan tukkimisyritys epäonnistui, kartoitetaan uusia keinoja katastrofin rajaamiseksi. Kyseessä on jo nyt Yhdysvaltojen historian suurin ympäristökatastrofi. Öljypuomit eivät toimi, sillä öljyä on runsaasti myös pinnan alapuolella. Samasta syystä öljyn sytyttäminen tuleen on kannattamatonta ja sitä paitsi oli tiedeyhteisölle suuri kolaus ehdottaa ratkaisua, joka on ensimmäisenä jokaisen louisianalaisen punaniskan mielessä minkä tahansa ongelman kohdalla – ehkä sisaruksen naimisen jälkeen.
Viimeisintä ratkaisua on esittänyt British Petroleumin superriskifyysikko ja osa-aikanero Murchibald Drilling. Tohtori Drilling ehdottaa, että öljylautat yritetään ajaa yhteen ja ohjata Floridan eteläpuolitse Bermudan kolmioon, jonne ne hyvällä tuurilla katoavat. BP:n mukaan Drillingin menetelmä on paras jäljellä olevista ratkaisuista.
British Petroleum on ilmoittanut lähtevänsä autobisnekseen ja lanseeraavansa julkisuuskuvaansa kohentaakseen maailman ensimmäisen vedellä toimivan auton. BP Sedan käyttää polttoaineenaan vain Meksikonlahdesta peräisin olevaa merivettä.
Presidentti Barack Obama on varovaisen toiveikas uusien öljyntorjuntayritysten suhteen. "Mikäli yritykset onnistuvat, voin ylpeänä todeta estäneeni katastrofin pahenemisen; jos yritykset epäonnistuvat, BP on tyrinyt pahasti", Obama valotti tilannetta lehdistötilaisuudessa.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- "Meksikonlahden öljyvuoto USA:n pahin ympäristökatastrofi". Helsingin Sanomat, 30. toukokuuta, 2010