Hikinews:Matti Vanhasen kolumni: "Sain PERKELE tarpeekseni tästä paskasta saatana"

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua.

9. tammikuuta 2010

Vuodesta 2010 alkaen HikiNews alkaa julkaista yhteiskunnallisten, taloudellisten ja kulttuurivaikuttajien kolumneja. Kolumnistit ottavat esille ajankohtaisia, tärkeitä ja itseään kiinnostavia aiheita ja hyväilevät herkkätuntoisia egojaan erinäisten liuskojen edestä. Hamaan ikuisuuteen jatkuvan kolumnisarjan aloittaa pääministeri Matti Vanhanen. HikiNews olisi tosin toivonut avauskolumnia joltain hieman arvovaltaisemmalta taholta, mutta tähän on nyt tyytyminen.

Matti Vammanen.jpg

Sain PERKELE tarpeekseni tästä paskasta saatana

Matti Vanhanen




Ilmoitettuani viime joulunaatonaaton Suomenmaa-lehdessä, että en ole käytettävissä puheenjohtajaksi Keskustan ensi kesänä pidettävässä puoluekokouksessa, on minua lähestytty tässä asiassa lukuisin haastattelupyynnöin. Aikaa säästääkseni käytän nyt maan arvovaltaisimmaksi tunnustettua sähköistä uutismediaa esittääkseni tarkasti päätökseni perustelut. Sikäli kuin asia kansalaisia kiinnostaa, kirjoitan tätä humalatilassa. Kyllä, olen rikkonut raittiuslupaukseni, ja sisälläni porisee nyt puoli pulloa vahvaa vaniljasiideriä. Se antaa minun ensimmäistä kertaa elämässäni kertoa, mitä todella tunnen ja ajattelen. Se on: sain PERKELE tarpeekseni tästä paskasta SAATANA. Helvetti. Helvetti. Helvetti.

Otan vähän lisää. Noin! Pitkä hörppy vahvaa vaniljaista Matille. Aaah. Irvistyttää just sopivasti.

Onko teillä molopäillä pienintäkään aavistusta, millaista on ollut olla tämän maan pääministeri… ootas nyt… SEITSEMÄTTÄ vuotta? Jumaliste, ihmisellä on parempi vaikka Helvetin teknisen tuen asiakkaana. Kuinka moni teistä on aloittanut päivänsä antamalla lausuntoa jostain fucking (jep, olen parantanut kielitaitoani, kun sillekin nauroivat, prkl) vuosien takaisesta lankkulähetyksestä? Kuinka moni teistä on katsellut tiedotustilaisuudessa pitkin seiniä, kun joku Räkämordvan presidentti jaarittelee vieressä varttituntien lausuntoja, ilmaista mainosaikaa oman surkean paskakolonsa paskahiiliteollisuudelle? Moniko on saanut keppiä joka jumalan suunnasta ja joutunut sietämään vittuilua sekä Haloselta että Niinistöltä jäätyään kolmoseksi presidentinvaaleissa, joihin EI JUKOLAUTA EDES HALUNNUT?

Ihan sama, mitä tekee – aina ilmaantuu suurin piirtein pari MILJOONAA kusipäätä, jotka tietävät heti sanoa, että oli ihan väärä ratkaisu ja että Vanhanen on ihan hullu ja syvältä ja sitä rataa. Ja nämä omat kepulaiset sitten, ei jumalavita! Pistävät puoluesihteeriksi semmoisen jostain hiidenkirnusta ongitun luonnonoikun, joka ei osaa tehdä mitään hyödyllistä ja on koko ajan kampittamassa. Vittuun Keskustan kenttä minun puolestani. Se sakki ei osaisi kaataa hyyhmää ulos lantasaappaastaan, vaikka pohjaan olisi painettu ohjeet. Eduskuntaryhmä on vielä tärähtäneempää, eli yritä tässä johtaa maata, perkele. Tämä Kalli on oikein tapaus kyllä. Ja sitten tämä saatanan kauhukanki, tämä Antti Kaikkonen. Naimisissa demarin kanssa, mitä siltä nyt voi odottakaan? Yritä näiden kanssa olla sitten häviämättä joka ikisissä kohdalle sattuvissa vaaleissa.

Ja jos ei omat väännä kaikkia politiikantekoyrityksiä vituralleen niillä paskatalikoillaan, joilla sohivat ajattelun asemesta, niin onneksi on oppositio. Niillä on, jos mahdollista, vielä vähemmän suuntavaistoa tai käsitystä mistään. Suurimman oppositiopuolueen puheenjohtaja ei osaa kuin kiitellä ja aivopiereskellä.

Ja sitten on vielä saatanan kylmäkin. Täällä Kesärannassa on ihan onneton lämmitys – tällainen saatanan lastuhuvila ympärivuotisessa käytössä. No, onneksi Matin wanha waniljainen lämmittää. Ja poistaa estot. Nyt en kyllä enää muista, mihin jäin.

Ja sitten nämä toritapahtumat. Ei jumalauta, ei siellä ole ikinä muita kuin kuivuneita eläkeläisiä, jotka tulevat ryystämään ilmaista soppaa ja muistelemaan omaa mielenkiinnotonta elämäänsä, kun voivat viimeinkin pakottaa jonkun kuuntelemaan. Jauhavat loputtomiin iänikuista paskaa evakkomatkastaan ja orapihlaja-aidan leikkaamisesta ja siitä, miten kaikkien asioiden pitäisi ylipäänsä olla, eikä niille saa edes sanoa vastaan, vaikka setti on vielä tyhmempää kuin Urpilaisella. Pitäisi perkele ottaa hallitsemiseen oppia vanhoilta pieruilta, jotka eivät osaa hallita edes omaa suoltaan. Hyi saatana.

Melkein koko pullo mennyt. Pitää sanoa Sirkalle, että ostaa lisää, tää on ärjyä tavaraa. Tekee mieli tanssia alasti, pyllistää symbolisesti koko roskalle. Tulisivat nyt katsomaan, saisivat viimeisetkin rippeet Vanhasen yksityiselämästä. Saisivat varmaan yliannoksen. On kohtalaisen veemäistä, kun vuositolkulla väännetään asiaa tikusta eli meikäläisen rakkauselämästä. Ihan käsittämättömistä asioista uutisoidaan. Mietitään nyt edes hetki SAATANA: kumpi on nolompaa nykyään, tutustua Internetissä vai IKEAssa? Vain toinen on noloa, sen tajuaa jokainen terve ihminen, ja se on nimenomaan se TOINEN. Sitten näistä lukevat sellaiset surkimustöpöt, jotka eivät osaa tottavie pitää omaa elämäänsä järjestyksessä ainakaan yhtään paremmin, ja nauravat räkäistä nauruaan, kun lima valuu aivoista nieluun. Arvatkaa, miten VITUN kyllästynyt olen siihen? Miksi pitäisi vaivautua kärsimään univajetta, asioihin perehtymistä ja muuta tällaisen paskasakin eteen? Eivät osaa muuta kuin kopioida muiden naljailua, ja luulevat sitten jotain olevansa. Saatanan turha kansa. Riitti mulle. Sain jumaliste tarpeekseni.

Ja sitä paitsi muistin muuten ihan tasan tarkkaan sen KMS-kristallimaljakkovisiitin. Ei sellaista unohda. Hah! Nyt on sellainen olo, että pitäisi päästä vähän raittiiseen ilmaan. Tästä alkoi nyt semmoinen putki, ettei ole tämä maa vastaavaa nähnyt. Sirkka sanoi, että niitä on muitakin makuja kuin vanilja. Tästä lähtien teillä on ihan uusi Matti Vanhanen, parasta totutella siihen. Perkele.


Kirjoittaja on humalainen pääministeri (kesk.).


Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut