Hikinews:Maailmalle uudet seitsemän ihmettä
|
Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua. |
9. heinäkuuta 2007
LISSABON, Portugali – Maailmaan on virallisesti valittu seitsemän uutta ihmettä. Arkkitehtuurin ja historian suhteen asiantunteva raati koostui noin 100 miljoonasta henkilöstä, jotka olivat riittävän törppöjä äänestääkseen. Uusi listaus maailman seitsemästä ihmeestä onkin lopullinen ja vastaansanomaton samaan tapaan kuin YLE:n Suurin suomalainen -yleisöäänestys. Arvovaltaisen hankkeen takana on sveitsiläinen yritys NewOpenWorld Corporation, joka ei osaa käyttää välilyöntejä. Siinä missä Filon Bysanttilainen n. 2200 vuotta sitten laati oman luettelonsa suurelta osin arkkitehtonisin perustein, ovat sveitsiläiset tajunneet tehdä jutusta bisnestä. Hankkeella on kuitenkin ylevät tarkoitusperät, sillä sen tavoitteena on saada maailman ihmiset arvostamaan yhteistä kulttuuriperintöään. Käytännössä ihmiset oppivat kantamaan huolta globaalista kulttuuriperinnöstä siten, että italialaiset äänestävät Colosseumiaan, intialaiset Taj Mahaliaan ja meksikolaiset Chichén Itzáansa. Ohessa kuitenkin maailman uudet ja ehdottoman viralliset seitsemän ihmettä kaikkien pällisteltäviksi.
| Nimi | Vuosi | Sijainti! | Selite | Kuva |
|---|---|---|---|---|
| Kheopsin pyramidi | 2560 eaa. | Aavikon laita, Egypti | Faarao Kheopsin ylisuuri hautakivi on ainoa siitä alkuperäisestä seitsikosta, jota ei ole vielä rikottu. | |
| Meijerimuseo | tuntematon | Nummi-Pusula, Suomi | Nummi-Pusulan Saukkolassa sijaitseva Meijerimuseo on listalla todellinen yllätysnimi. Sen listalle pääsy johtuu todennäköisesti mielisairaan hakkerin vandalismista. | |
| Vapaa markkinatalous | alk. 1700-luku | Maailma (paitsi Pohjois-Korea, Kuuba ja muutama muu | Kapitalismi antaa rikkaille ainutlaatuisen mahdollisuuden rikastua tähtitieteellisesti. Muille se antaa mahdollisuuden haaveilla tähtitieteellisestä rikastumisesta. Rajoittamaton markkinatalous tarjoaa lisäksi töitä miljoonille kehitysmaiden lapsille. Sekä hyvin- että pahoinvointia samanaikaisesti edellyttävä järjestelmä on ainutlaatuinen. | |
| Manilan kaatopaikka | 1932 | Manila, Filippiinit | Manilan kaatopaikka on ainut ihmisen aikaansaama rakennelma, jonka voi sekä nähdä että haistaa kuuhun asti. | |
| Kristus-patsas | 1931 | Rio de Janeiro, Brasilia | Kristus-patsas on kerrassaan hämmästyttävä monumentti: se on kaikkiaan 38 metriä korkea! Uskomatonta! Tosiasiassa jopa Turun tuomiokirkko on korkeampi ja lisäksi vanhempi. Pääsi listalle, koska armeija käski kaikkien brasilialaisten äänestää tätä keskinkertaisen keskikokoista veistosta... tai muuten! | |
| McDonald's | alk. 1940 | Kaikkialla | McDonald's on todellinen moderni ihme, joka saa ihmiset maksamaan tolkuttomia summia epäterveellisestä jätteestä – ja pitämään hintaa vielä edullisena (siis vaan kaksi euroa!). Lisäksi se on maailman suurin salaliitto ja absoluuttisen pahuuden keskittymä. | |
| Runescape | alk. 1998 | Internet | Runescape on nettipeli, joka on lopullisesti hämärtänyt todellisuuden rajat – ainakin onnettomien uhriensa osalta. Eikö siinä ole ihmettä kerrakseen, että muuten täysin terveet ihmiset vetäytyvät tunti-, päivä- ja vuosikausiksi heikolla grafiikalla varustetun tapauksettoman nettipelin ääreen? | |
| Wikipedia | alk. 2001 | Internet | Vielä kahdeksas ihme kaupan päälle! Wikipedia on toteuttanut nykyajan suurimman ihmeen. Se on lyhyessä ajassa kerännyt koko maailman besserwisserit ja muut tumpelot tappelemaan triviaaleista pikkuseikoista ja levittämään omaa agendaansa internetissä – yhdellä ainoalla sivustolla. Tämä tarkoittaa sitä, että yhä harvempi heistä on järkevien ihmisten tiellä oikeassa elämässä. Ja se on ihmeellistä. | |
[muokkaa] Lähteet
- "Maailma sai uudet seitsemän ihmettä". YLE, 8. heinäkuuta, 2007