Hikinews:Joka toinen venäläinen kuoli viinaan
|
Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua. |
27. kesäkuuta 2009
Joka toinen venäläinen kuoli viinaan 1990-luvulla Neuvostoliiton raunioissa. Syöpätutkimuskeskusta ja 4H-kerhoa Venäjällä vetävän David Zaridzen mukaan 90-luvun Venäjän viinaan kuolleiden määrät ovat samaa luokkaa kuin viime sodissa kuolleiden. Muualla maailmassa aikuisten viinakuolemien osuus oli tuohon aikaan nelisen prosenttia kaikista kuolemista. Nykyään Venäjällä kuluu noin 15 litraa alkoholia asukasta kohden vuodessa.
[muokkaa] Alkoholin kulutus on vain kasvanut
Tilastot osoittavat, että venäläinen juo enemmän iloisena kuin surullisena. Tälläkin hetkellä viinaa kuluu noin 133% siitä, mitä sitä upposi huippukuolinvuosina. YK:n toivomusten tutkimusten mukaan Venäjän väestöstä 11 miljoonaa tulee menehtymään vuoteen 2025 mennessä alkoholikulttuurin, väkivallan ja huonojen ruokatapojen vuoksi. Toisaalta kaikkiin ulkomaalaisten tutkijoiden Venäjää koskeviin tutkimuksiin on suhtauduttava varauksella, sillä Venäjä on sulkenut rajansa ulkomaalaisilta tutkijoilta.