Hikinews:Israel pahoittelee Hamasin syyllisyyttä klinikkaiskuun

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua.

12. tammikuuta 2009

Helsinki/Tel AvivIsraelin Suomen-suurlähetystö on julkistanut vilpittömän pahoittelunsa siitä, että Hamas on vastuussa Israelin tekemästä ohjusiskusta Kirkon ulkomaanavun sairaalaklinikkaan Gazassa lauantaina. "Israel pahoittelee syvästi sitä, että Hamas on vastuussa siitä, että Israelin armeija tuhosi tämän tärkeän humanitaarisen avun välittämiseen tarkoitetun siviilikohteen", julkilausumassa todetaan.

Suurlähetystö noudattaa näin Israelin johdon linjaa. Pääministeri Ehud Olmert valitti vielä eilen sunnuntaina sitä, että Hamas pakottaa Israelin hyökkäämään siviilikohteisiin. "Tällaisen kaamean toiminnan, jossa Israelin armeija tappaa sivullisia naisia ja lapsia sekä tuhoaa infrastruktuuria, pitäisi saada koko maailman tuomitsemaan Hamas-terroristijärjestön tällaisista hirveyksistä", Olmert julisti.

Kirkon ulkomaanapu suunnittelee humanitaarisen avun päällikön Jouni Hembergin mukaan lähettävänsä kirjeen Israelin hallitukselle ja vetoavansa Suomen valtiojohtoon, jotta se vaatisi Israelilta selvitystä tapahtuneesta. Haastattelijamme sai sen käsityksen, että Hemberg oikeasti ajattelee Israelin olevan kiinnostunut asiasta.

Kirkon kanta ei kuitenkaan ole yhtenäinen. Hikinewsin toimitusten haastattelema Kuorerutakon kappalainen Hannu Taka-Hurmos muistuttaa, että Israelilla on oikeus puolustaa itseään. Siviilitappioista kysyttäessä Taka-Hurmos muistuttaa, että Israelilla on oikeus puolustaa itseään, ja infrastruktuurituhojen tiimoilta hän muistuttaa, että Israelilla on oikeus puolustaa itseään. Taka-Hurmos ei itse asiassa koko 25 minuuttia kestäneen haastattelun aikana sanonut mitään muuta.

Radikaalin palestiinalaisjärjestö Hamasin järjestöaktiiveja on ollut vaikeaa saada enää haastatteluihin viime päivien aikana. Hikinews onnistui saamaan yhteyden Aziz al-Rabiesiin, joka uhosi ampuvansa Etelä-Israelin kaupunkeihin kissanpieruja. "Me emme peräänny ennen kuin sionistikoirat on ajettu mereen. Meillä on vielä runsaasti roomalaisia kynttilöitä jäljellä, ja me voitamme", ehti al-Rabies uhota, ennen kuin hänen matkapuhelimestaan loppui akku. Selvästi kuuluvasta syljen erityksestä päätellen hän oli tosissaan.

Dosentti Urmas Ali-Peelola ei odota Lähi-idän konfliktiin nopeaa ratkaisua. "On tärkeää muistaa, että Lähi-idässä olemme tekemisissä yksien helvetin hullujen kanssa", Ali-Peelola tähdentää.

[muokkaa] Lisänäkökulmia

[muokkaa] Lähteet

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut