Hikinews:Iran iskeekin Yhdysvaltoihin

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua.

19. huhtikuuta 2008

Teheran – Vuodenvaihteen tienoilla uutisoitiin, että Iranin islamilaisen tasavallan toistaiseksi ainoa ydinase on tarkoitettu puolustamaan islamilaista maailmaa Israelin Tel-Avivin kaupungin asutuksen sille aiheuttamaa uhkaa vastaan. Iranin Ylin Johtaja ajatollah Ali Khamenei päätti kuitenkin hiljattain uudenaikaistaa maan puolustusdoktriinin, ja siirtyä linjapuolustuksesta aluepuolustukseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että aasin vetämien kärryjen sijaan ydinräjähde kiinnitetään ison raketin nokkaan. Näin puolustuksen ydinalue voidaan siirtää Pienen Saatanan (Israel) torjunnasta itsensä kaiken pahuuden taustalla olevan Ison Saatanan (Yhdysvallat) torjuntaan. Tarkoitus on räjäyttää ydinase korkealla Yhdysvaltain yläpuolella, jolloin vapautuva elektromagneettinen pulssi (EMP) voisi tuhota lähes kaiken elektroniikan pohjoisessa Amerikassa, ja lamauttaa Yhdysvallat kuukausiksi, ellei jopa vuosiksi. Henkinen voitto olisi kuitenkin aineellista voittoa tärkeämpi. Muslimit nimittäin uskovat Saatanan elävän länsimaisen yhteiskunnan hapattuneessa infrastruktuurissa, johon kuuluvat olennaisesti myös elektroniset laitteet ja niiden muodostamat hämähäkkimäiset verkostot. Hadithien mukaan oikealla korkeudella räjäytettynä yksikin ydinpommi voisi tuhota kaiken pahuuden maailmasta ikiajoiksi.

Jos suunnitelmamme ei olisi todellinen, Yhdysvaltojen olisi keksittävä se tekosyyksi hyökätä meitä vastaan, julistaa ajatollah.

Hikipedia on jo päättänyt suojata Yhdysvalloissa sijaitsevan keskusaivonsa kolmikymmensenttisellä lyijykuorella.

Lähteet[muokkaa]