Hikinews:Iran hankkii Raidia
Hikipedia
|
Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua. |
25. syyskuuta 2006
Iran on hankkimassa Raidia vahvistaakseen ylivertaista asemaansa Lähi-Idässä ja kertoakseen USAlle mitä mieltä on länsimaista. Maailma odottaa uutta maailmansotaa tai tilanteen lientymistä henkeään pidätellen.
Lähi-Idän tilanne on jo pitkään kärjistynyt odottaen uutta suursotaa. Sota Lähi-Idässä saattaisi laukaista globaalisen militarismiprosessin, joka johtanee todennäköisimmin maailmanlaajuiseen ydintuhoon. YKn jäsenmaat ovat asettaneet Iranin kotiarestiin vastalauseeksi luvattomista ydinaseista. Iran lopetti vastalauseeksi öljyn viennin länsimaihin. USAn talouden odotetaan kaatuvan noin viikossa. EU-komissio on kutsuttu pikaiseen hätäneuvotteluun, koska Iran-uhka on hieman turhan lähellä. Jäsenyysneuvettelut Turkin kanssa on jäädytetty.
Israelin odotetaan joutuvan ensiksi sodan hampaisiin, ja suurimman tukijansa USAn odotetun talouskriisin ansiosta maa olisi lähes puolustuskyvytön, koska tankit ja lentokonet eivät toimi ilman polttoainetta. Maailman muslimit odottavat innolla jihadin uutta episodia ja tilaisuutta "pyyhkäistä pakanalliset länsimaat maailmankartalta". Sellaiset vaikuttajat kuin Paavi Benedictus XVI, Kofi Annan ja Bono ovat pitäneet lukuisia palopuheita sodan hillitsemiseksi, mutta heitä ei kovinkaan moni kuuntele. Vihreät hipit ovat marssineet kaduille ja vaatineet päättäjiä panostamaan rauhaan ja uusiutuviin energianlähteisiin.
[muokkaa] Jatkoa seuraa, pysy kanavalla!
- Hikinews:Vyöryvätkö tankit Itä-Eurooppaan?
- Hikinews:Suomen asema mahdollisessa sodassa
- Hikinews:Sota: Ydinasevaltojen dominanssia?
- Hikinews:Raportti Yhdysvaltain odotetusta talouskriisistä
[muokkaa] Lähteet
| Tämä uutisartikkeli sisältää HikiNewsin tarjoamaa ensikäden tietoa. Etsi keskustelusivulta mahdollisia lisätietoja. |

