Hikinews:Hikipedia Raportti : Runkkasimme housuun ratikassa Kampista Sörnäisiin

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua.

6. helmikuuta 2013

Star.svg
Tämä on laatu-uutinen, jonka kirjoittaja todennäköisesti parhaillaan kiillottelee Pulitzeriaan.

On 27. joulukuuta vuonna 2006. HSL:än vihreä raitiovaunu kaartaa Aleksanterinkatua ja pysähtyy. On melko pimeää. Raitiovaunu on puolityhjä. Ihmiset ovat joululomilla ja valmistautuvat pikku hiljaa uudenvuoden vaihtumiseen. Moni latoo kiliseviä kantamuksiaan jalkatilaan ja penkeille. Me, Peelo ja minä olemme myös mukana. Meillä ei ole laukkuja, juomat on jo juotu. Sen sijaan meillä on löysät taskuhousut, joissa on löysät vyötärönauhat. Ettei puristaisi.

Saamme kuulla ratikkakuskilta, että olemme kaiken jo maksaneet. Hän vinkkaa silmäänsä veitikkamaisesti.

Istumme ratikan penkille. Muoviset penkit näyttävät kliinisiltä. Itse istun takapenkille. Peelo valitsee keskikäytäväpaikan, juuri keskioven edestä niin että ihmiset kulkevat hänen ohitseen.

Raitiovaunun lähtökilahdus herättää vaikeita tunteita. On vaikeaa uskoa että tästä edes voisi tulla mitään. Ei ole edes erektiota, ja jotenkin ajatus julkirunkkaamisesta tuntuu muutenkin nololta. Mutta jotain tässä nyt pitäisi synnyttää. Olimmehan jo aikaisemmin suunnitelleet sitä, että menisimme Eduskuntatalolle keskelle täysistuntoon valuttamaan veriripulia lahkeistamme. Mutta valitettavasti Peelo oli sairastunut juuri kohtalokkaana ajankohtana elämänsä pahimpaan ummetukseen josta edes ulostuslääke - aihe jota hän ajankohtaisesti käsitteli hikipediassakin - pelastanut.

Kasasin eteeni ilmaisjakelulehden. Peelo ei tämänlaista tarvinnut. Huomasin että seisokkia on vaikeaa synnyttää. Peelo neuvoo että yleensä auttaa, jos joko vain ajattelee jotain muuta tai sitten keskittyy itse suoritukseen. Minulta ei meinaa onnistua. Edes lukeminen ei tahdo sujua. Ratikka keinuttaa huomaamattomasti ja hiljaa, ei sen verran että tästä olisi apua julkirunkkarille, mutta silti juuri sen verran, että tekstiä tihrustaessa tulee kuitenkin paha olo. Edellisillan viinat ja jauheet jotka missään nimessä eivät ole kokaiinia tahtoivat tulla ulos lihavankilastaan.

Lähetän valitusviestiä keskipenkille:
"Peelo, saatana kun mut taas yllytettiin tähän proggikseen. Mitä mun akateemiset punaviinihifistelijäkaveritkin sanoo tästä? Joillain on ujo rakko, mulla on ujo erektio."
Vastaus:
"Moi. Mulla stondaa joka aamu ja noin kerran tunnissa koko päivän. Mä aion mennä tän jälkeen Mäkekelänrinteen uimahalliin."
Kuluu vähän aikaa ja kännykkäni piippaa toistamiseen
"NPOV: Eikö nappaa? Pystyisitkö tähän? Ejakuloitko tänne asti? Tietäisit tulleesi liian pitkän, liian pitkän matkan."

Menee vartti, mutta mitään ei tapahdu. Runkkaaminen on yllättävän vaikeaa, eikä syynä ole pelkkä maalin pienuus ja se, että tässä sohelletaan sokkona. Siihen olen sentään totutellut koko elämäni ajan. Tuntuu jotenkin oudolta, kun on housut jalassa ja ympärillä vieraita ihmisiä. Teko on julkinen, mutta kuitenkin salainen ja yksityinen. Yrityksen poissaaminen ei kuitenkaan tule kysymykseen. Täytyy yrittää voimalla. Veri pakkautuu päähän ja pikku hiljaa muuallekin. Kun ratikka pysähtyy, saan vauhdin päälle. Tuntuu jo että ohimo repeää. Toisella puolella tyttö istuu penkillä ja tuijottaa. Naama väännöksissä ei paljon huvita seurata muiden matkustajien ilmeitä, etenkään lasten. Yritän vain pitää liikkeen pienenä.

Koska ei onnistu, pidän taukoa. Lähtetän taas tekstiviestin keskipenkille:
"Onnaako?"
Saan vastauksen:
"Kun Brendalta pää irtos, meikäpojalta kullista sperma lens'. Eli joo."

Sitten yllättäen asiat sujuvat omalla painollaan. Pian huomaan että TÄÄ OLI PARAS IDEA MAAILMASSA. Ensimmäiset kaksi minuuttia on lämmintä. AJATUS omassa sotkuissa istumisesta on paljon pahempi kuin VARSINAINEN istuminen. Housut eivät kutita eivätkä kirvele. Märkyyttä ei ole paljoakaan. Veriripuliakaan ei tullut juuri ollenkaan. Paitsi Peelolta jonka ulostuslääkkeet ovat vihtoinkin aloittaneet toimintansa toivotulla tavalla. Liian myöhään, kuten hänen tapanaan oli.

Ratikan etuosassa joku lukee iltapäivälehteä. Zombien näköinen keski-ikäinen pseudokassialma katselee ulos ikkunasta kuin zombie. Kukaan ei epäile mitään. Kenenkään matkaa ei haittaa ollenkaan, että runkkasimme housuun. Kaikilla menee mukavasti, Sörkkaan menossa ja uusivuosi vasta tulossa. Tekisi mieli kertoa. Kysyä että "Kuules, Kings-pipoinen poika, arvaa mitä!". On sellainen olo, että pystyy tekemään mitä tahansa. Selviää mistä tahansa.

Hajuja ei ole paljoa. Välillä haistaa jotain, mutta suurimman osan ajasta ei. On kyllä todennäköistä, että oma nenä turtuu paljon ennen muiden neniä. Sperma ei tunnu enää geeliltä vaan kylmältä limalta. Hajun haistaa koko ajan paremmin. Saavumme Kurviin. Kuski pysähtyy. Ryysään ulos. Ulkona odottavat poliisit. Tuntuu vähän absurdilta, mutta kun pääsee ulos, ei olekaan kauhea kiire. Poliisit pyytävät mukaansa. Kävelemme ihan mielellämme. Ei ole mitään pidäteltävää. Maailmassamme on vain pidätettyjä.

Jatkoseurauksina. Peelo tunnustaa tekonsa hikipedian toimituksessa ja saa potkut. Hänestä ei enää tämän jälkeen kuulla. Itse vietän aikaa Hjassanin tuiman katseen alla, hän sovelsi Napoleonin kehittämiä ristikuulustelumetodeja. Pysyin kovana. Monella tavalla. Kuulustelun aikana edessäni oli iltapäivälehti. Käteni olivat syvällä taskuissa.


  • Tämän artikkelin korkeaa tasoa yllä pitävä yhteiskunnallinen yksinpuhelu jatkuu keskustelusivulla.

Lähteet