Hikinews:Hikinewsin toimituksen tutkimus Joulupukista

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua.

22. joulukuuta 2007

Suuren yleisön pyynnöstä Hikinewsin tutkimustiimi oli ottanut asiakseen tutkia Joulupukkiin liittyviä faktoja ja väitteitä. Kaiken työn tehnyt apulaissijaisharjoittelija ei halunnut nimeään mainittavan julkisuudessa, joten annoimme tiederyhmämme johtajan Pertti Takahikiän ottaa kaiken kunnian tuloksista, jotka ovat seuraavat.

  1. Lentävää porolajia ei ole tähän mennessä löydetty. Tosin noin 300 000 eläinlajia arvellaan vielä olevan tutkimatta, mutta suurin osa näistä on trooppisia hyönteisiä. Ei ole siis täysin mahdotonta, että lentäviä poroja on olemassa.
  2. Maailmassa on noin kaksi miljardia lasta (alle 18-vuotiasta), mutta koska Joulupukin toimialueeseen eivät kuulu esimerkiksi muslimit, hindut, juutalaiset ja buddhalaiset, Joulupukki joutuu tämän perusteella vierailemaan vain noin 18% prosentin luona. Määrää alentavat vielä lentokiellossa olevat alueet, kuten New York ja muuten vain lentäville välineille vaaralliset paikat, kuten Irak, jolloin kokonaislapsimäärä tippuu noin 15 prosenttiin (378 miljoonaan). Länsimaisissa talouksissa on noin keskimäärin 3,5 lasta per talous, joten Joulupukki joutuu vierailemaan noin 108 miljoonassa kodissa. (Siis tietenkin olettaen, että jokaisessa kodissa on ainakin yksi kiltti lapsi.)
  3. Joulupukilla on noin 31 tuntia aikaa työskennellä, mikäli hän hyödyntää eri aikavyöhykkeitä sekä maapallon pyörimisliikettä. Tästä voi helposti laskea, että Joulupukin tulee suorittaa noin 967.7 vierailua yhden sekunnin aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisesa talossa Joulupukilla on yksi millisekunti aikaa parkeerata, hypätä alas reestä, jakaa lahjat, juosta takaisin rekeen ja matkustaa seuraavaan taloon.
  4. Asuinalueiden sijainteja ja pysähdyksien määriä korreloimalla päästään vaivattomasti siihen lopputulokseen, että Joulupukin reen on kuljettava 1040 kilometrin sekuntinopeutta, eli noin 12.500-kertaista äänennopeutta. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että normaali poro kulkee maksimissaankin vain noin 25 km/h, ja eräät fyysikot väittävät että valon nopeutta ei voisi ylittää.
  5. Reen nopeuden lisäksi myös reen paino on mielenkiintoinen tutkimuskohde. Olettaen, että jokainen lapsi saa vaikka legopalikkapakkauksen (paino 500g), Pukin reki tulee painamaan 189 000 tonnia. Lisäksi tulee ottaa huomioon Joulupukki, joka on usein kuvattu painollisesti haasteelliseksi. Ja vaikka olettaisimme, että lentävä poro voisi vetää kymmenen kertaa saman, minkä normaali poro, joka pystyy "vain" 140 kilogramman taakan kuljettamiseen, reen vetämiseen ei riitä kahdeksan, eikä varsinkaan neljä poroa. Poroja tarvitaan 135 000, ja tämäkin on alakanttiin kevyksi oletettujen lahjojen takia. Tämä nostaa rekisysteemin kokonaispainon reippaaseen 210.000.000 kiloon.
  6. 210 000 tonnia matkustamassa 1040 km/s nopeudella saa aikaan kohtuullisen suuren ilmanvastuksen, joten se on pakko ottaa huomioon, toisin kuin yläasteen fysiikan pallonpomputustehtävissä. Ilmanvastus saa porot lämpeämään samalla tavalla kuin maan ilmakehään saapuvan avaruusaluksen. Porojen etummainen pari kuluttaa 14.3 Kvantimiljoonaa Joulea/s/poro. Lyhyessä ajassa porot syttyvät liekkeihin, saaden aikaan ketjureaktion, joka johtaa kaikkien porojen räjähtämiseen. Koko 135 000 poron lauma höyrystyy 1/4260 sekunnissa. Samaan aikaan Joulupukki joutuu kamppailemaan 17.500 kertaista painovoimaa vastaavaa voimaa vastaan. Kansanperinteestä ammennettujen tietojen mukaan noin 120-kiloinen Joulupukki painautuu reen takaosaan 1.959.016 kilon voimalla.
  • Lopputulos: "Mikäli joulupukki jakoi joululahjat viime vuonna, hän on melko varmasti kuollut. Tietenkin koko Joulupukki voi olla myös huijausta, mutta se on varsin epätodennäköistä, sillä monet miljoonat todistajat ympäri maailmaa kertovat nähneensä Joulupukin säännöllisesti kerran vuodessa. Lopputulos jää ristiriitaisten, mutta tosien argumenttien valossa epävarmaksi. Luultavasti ongelma ratkeaa sillä, että kilttejä lapsia on tosiasiassa erittäin vähän. Moni ei ole koskaan nähnyt kilttiä lasta, mutta koska joulupukki on havaittu ja se vierailee vain kilttien lasten luona, voimme päätellä että kilttejä lapsia on olemassa. Ne ovat vain erityisen harvinaisia."

[muokkaa] Lähteet

  • Pertti Takahikiä "[ Näin me käytämme verorahanne]". Joulupukki, 22. joulukuuta, 2007
Henkilökohtaiset työkalut